Tänään on se päivä vuodesta, kun mietitään vuoden aikana tapahtunutta. Muistellaan hyvät ja pahat maailmalla. Toivotaan parempaa ensi vuotta ja muistetaan kirjoittaa vuosiluku 2015. Kukin ottaa vuoden vaihtumisen tavallaan. Minä olen jo monena vuonna ottanut uuden vuoden vastaan nukkuen. Muinoin oli toisin. Meillä oli vieraita, usein oikein kunnon rapukestit, kun mökkinaapurin pojat olivat ravustaneet meille rapuja pakkaseen parikin sataa. Ne syötiin iloisesti juuri uuden vuoden aattoiltana. Ne olivat hauskoja aikoja. No, vuosien aikana tahti muuttui, kunnes se tyystin hiljeni nykyiseen muotoonsa erinäisten tapahtumien seurauksena. Ei haittaa. Aika aikaansa kutakin. Muistellaan. Aion katsella Senaatintorin seremoniat. Siis aion.
Eilen oli tuuraajapäivä ja lähdin heti hänen tultuaan liikkeelle. Tavaratalo mainosti jo ulko-ovella 40% alennusta melkein kaikesta. Ei siihen aikaan aamupäivästä vielä ruuhkaa kuitenkaan. Sain työnnellä rollaattoria väljissä tiloissa. Aikomuksena oli ostaa jokin pieni esine tuuraajalle, joka oli meillä viimeistä kertaa. Siirtyy eläkkeelle ja juurilleen itäisempään Suomeen. Ajattelin hänen pitävän Oiva Toikan lehtokurpan munasta. Se käärittiin pakettiin. Kiitin kädestä pitäen tuuraajaa ja hiukan oli haikea olo. Olihan hän vahtinut puolisoa ja antanut minulle vapaata vuosien ajan.
Ruokaostokset tuli myös tehtyä, eikä Herkussakaan suurempaa tungosta ollut. Tavaratalon puolesta huono asia. Toivottavasti myöhemmin vilkastui. Venäläiskato oli silmiin pistävää. Näihin aikoihin vielä viime vuonna he kantoivat Suomeen selkä vääränä rahaa. Nyt uutisten mukaan matkailevat omassa maassa halvemmalla. Turisteja muistakaan maista ei liiemmin ollut liikkeellä. Senaatintori valmistautui ohi ajaessani tämän päivän juhlallisuuksiin. Aleksanteri menoa katseli.
Helsingin asukkaista vain alle puolet on paljasjalkaisia stadilaisia Helsingin Sanomien mukaan. Samoin Katajanokalla. Muuttoliike on hurjaa, pois ja tänne. Taitanee olla kaikkialla isoissa kaupungeissa sama ilmiö nykyisin. Muutetaan työn, opiskelun ja rakkauden perässä milloin minnekin juurista enempiä välittämättä. Lapsia on Helsingissä syntyneitä jo paljon, minun ikäisiäni ei niinkään. Onko se nyt sitten niin tärkeää olla paljasjalkainen? Tätä hymähtäen kysytään, jos kerrotaan, mitenkä monennetta polvea ollaan helsinkiläisiä. Minulle se on tärkeä asia. Ei ylpeilläkseni, vaan juurieni vuoksi. Jonkunlaista syvempää rakkautta synnyinkaupunkia kohtaan, kun kuuluu omalla panoksella sen historiaan muutaman polven takaa. Kaupunki tuntuu enemmän omalta ja läheisemmältä, sen tuntee ja aistii. Sitä rakastaa ehdoitta. Se on minun kaupunkini.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA MEILLE KAIKILLE, ASUTAAN NYT MISSÄ TAHANSA.
Minäkin kuulun niihin, jotka opiskelu on tänne etelään tuonut ja elämäni rakkauden löydettyäni tänne jäin. Minusta on kuitenkin hienoa, että jotkut voivat todella sanoa olevansaa monen polven helsinkiläisiä. Joskus aikoinaan puhuttiin, että hesalaiset ovat niin ylpeitä. No oman kokemukseni mukaan, en aidot stadilaiset eivät ole ylpeitä vaan ne, jotka ovat muualta muutaneita ja jotenkin luulevat, että pelkkä asuminen pääkaupungissa tekee heistä erikoisia.
VastaaPoistaJoka tapauksessa oikein hyvvä vuotta 2015 sinulle ja puolisollesi ja kiitos, että olen saanut lukea mielenkiitoisia tarinoita Helsingin historiasta ja sinun elämästä.
Samoin sinulle ja läheisillesi, CurryKaneli, onnellista ja vaiherikasta vuotta 2015. Olen ilolla seurannut blogiasi, nauttinut kuvista ja teksteistä. Kiitoksia.
PoistaJuuri näin se menee, aika aikaansa kutakin. Joskus asioiden muuttuessa on sopeutuminen vaikeampaa, joskus helpompaa. Allekirjoitan viimeiset lauseesi aivan täysin myös oman kotikaupunkini osalta. Juuri näin se on. Kaikkea hyvää alkavalle vuodelle!
VastaaPoistaKaikkea hyvää Sinullekin, Marjatta, nyt ja myöhemmin. Vuoden kuluttua tiedämme, mitä kaikkea vuosi 2015 toi meille.
VastaaPoista