Nyt tämä tuntuu jälleen jotenkuten toimivan. Nuoli seuraa välillä, eikä teksti juokse koko ajan. Ei vielä hurrata, tätä joka tapauksessa lauantaina aamupäivällä tutkitaan.
Eikä tänä kirjoittamattomana aikana ole ihmeempiä tapahtunut. Joulu vain on lähempänä. Yhtäkään koristetta en ole mihinkään ripustanut, sähkövaloista puhumattakaan. Naapurien ikkunoihin ilmestynyt tuiketta ja joku peittänyt pihapensaansa sähköisiin väreihin. Joulumieltä en ole saanut istutetuksi mieleeni.
Puolison verensokeri kipusi kummallisiin lukemiin. Huolestuin ja sitten hermostuin. Soitin Kotisairaalan hoitajalle, jolle saa aina soittaa mihin aikaan tahansa vuorokaudessa. Toppuuteltiin. Mutta tuli hoitaja verikokeita ottamaan. Ei saanut "pakenevaa" suonta kiinni ja puoliso kyllästyi, eikä suostunut enempään etsimiseen. Jätettiin toiseen kertaan. Tämäkin hoitaja totesi, että kun kotiapu käy, niin eikös siitä ole kovasti apua. Nousin taas kerran kuvaannollisesti takajaloilleni ja kerroin ajatukseni kotiavusta. Ikävä luonne kun olen. On kuitenkin nykyisin sanottava, että kotiavun käynnit, siis pesunaisten, ovat sujuneet kitkatta ja ajallaan. Eikä kunnallinen ruuanlämmittäjäkään ole oveani kolkutellut.
C soitti ja antoi kuulua, mitä mieltä on tasavertaisesta avioliittolaista. Oli kuulemma bussipysäkillä "jonkun uskovaisen" kanssa myös asiasta ollut melkein samaa mieltä. Guggenheim sai niinikään kuulla kunniansa, että Helsinki ei semmoista tarvitse. Minulla olisi ollut myös näistä aiheista asiaa, mutta en saanut sanaa väliin. Luovutin. Toivottelimme hyvää itsenäisyyspäivää ja lopetimme.
Toivottavasti yksikään toimittaja ei kysy keneltäkään linnan vieraalta lauantaina "Mitä teille merkitsee itsenäisyys?" On niin kulunut kysymys. Tämän kysymyksen kuulin toimittajan esittävän Finlandia-talon lapsivieraalle. Lapsi vastasi hetken mietittyään "ettei kukaan toinen valtio pääse Suomea määräilemään". Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen oli kutsunut koululaisia juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. Tanssikin näytti sujuvan vierailta. Aion visusti istua television ääressä katselemassa ihmisten juhlatällinkiä Presidentin linnassa lauantaina. Tuuraajapäivänä taksin ajellessa linnan ohi, aloitti kuski keskustelun linnasta. Ei ollut koskaan kuullut sen olleen yksityisen henkilön asuintalona 1800-luvulla. Hän oli vilpittömästi ällistynyt. Kerroin kauppias Heidenstrauchista, talon silloisesta omistajasta. "Että eikö sitten presidentin linnaksi rakennettukaan?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti