JUHLAN JÄLKEEN

Nonnih, sodat sodittu, muistot muisteltu, linnassa tanssittu ja emäntä oli niin nätti että. Upeita, jopa melkein häkellyttävän kauniita pukuja naisilla, pitsiä ja röyhelöä, täyttä eleganssia. Diplomaatit toivat lisäväriä omilla asuillaan. Teemu Selänne puolisoineen veti haastattelijoita ja muita kiinnostuneita puoleensa kuin kukka mehiläisiä. Keihäänheittäjät olivat runsaasti edustettuina ja laji onkin kuulemma presidentin mieleen. Linna häikäisi loistollaan  pitkän remontin jälkeen. Kristallit kimaltelivat ja tarjoilu oli haastateltavien mukaan jälleen kerran loistavan hyvää salareseptistä boolia myöten. Kämpin jatkoja en enää jaksanut/viitsinyt seurata alkua kauempaa.

En liioin ollut kiinnostunut Edvin laineen Tuntemattomasta. Joitakin repliikkejä kun muistaa leffan nähtynä moneen, moneen kertaan. Ystäväni aikoi katsoa, vaikka hänellekin tuttua tarinaa. Olen kirjan sekä elokuvan lisäksi nähnyt sen Pyynikin kesäteatterissa joskus 1960-luvulla. Hieno teos ja rakas suomalaisille. Presidenttipari keskusteli sotaveteraanien kanssa ja veteraanit tuntuivat mielellään palaavan raskaisiin sotatapahtumiin. Meidän on vapaudestamme heitä kiittäminen. Me kiitämme.

Nyt voi sitten täysin rinnoin tämän itsenäisyyspippalon jälkeen paneutua joulun odotteluun, paniikkiin ja rahan menoon. Stockmann ja muut kaupat mainostavat hullun lailla saadakseen tuikitärkeitä asiakkaita pelastamaan joidenkin kohdalla huonon vuoden. Joulu on monelle viimeinen oljenkorsi, johon takertua. Onhan vielä alennusmyynnit heti perään. Sitten räknätään, miten meni.

Minä olen jo jouluni menettänyt. Näin ei ehkä voi sanoa, kun en ole edes tikkua ristiin pannut. Tuikut parvekkeella kuten muinakin aikoina, eikä edes harmita. Eipä tarvitse pakata pois, joka on aina ollut se ikävin asia joulukoristeluissa. Olen ajatellut joulun muutenkin loppuneen jo Tapanina ja aina aloittanut rekvisiitan poiston pian. Jotkut sinnittelevät Joulua Loppiaiseen asti ja se on kai se virallinen päättyminen.

Rapistuneet tehtävänsä tehneet jo neulasensa varistaneet kuuset kertovat omaa tarinaansa pihan nurkissa odottamassa jäteautoa. Niin kovin surullista. Ensin ne kaadetaan kesken kukoistuksensa, niille annetaan juhla-asu, piirileikitään ympärillä, kastellaan ja hoivataan. Ne kuulevat ihastuneita huudahduksia puvustaan ja ovat onnellisia kuusia. Ne luulevat saavansa jäädä tähän iloon ja autuuteen kokonaan. Ei mitään. Niiden oksista revitään kauniit koristeet, kynttilät tylysti sammutetaan, on jano, mutta vettä ei anneta. Sitten ne alastomina raahataan  ulos ja kiitosta sanomatta paiskataan muiden kuolevien kuusien joukkoon. Siinä ne odottavat loppuaan, unohdettuina. Jäteauto tulee. Ne sullotaan auton uumeniin kovaan puristukseen ja siihen ne kuolevat, tukehtuvat. Auto sylkee ne mahastaan kaatopaikalla ja loistosta on jäljellä vain oksan ja varren kappaleita. Ne eivät enää tunne mitään.