23. kesäkuuta 2014

UUDEN PÄIVÄN OPTIMISTISUUS

Puoliso niin väsynyt, että nukkui kuin tukki koko eilisen päivän ja viime yön. Söi kyllä eilen vähän ja sain annetuksi lääkkeet. Nyt olemme jo juoneet aamukahvin lääkkeineen ja paahtoleipineen. Pesuhoitajien pitäisi tänään tulla ja meidän saada yhteisvoimin puoliso suihkuun ja minä päästä laittamaan hänen vuoteensa. Toivottavasti on sellaisia pesijöitä, jotka osaavat asiansa. Usein on ollut toisin. Tuntuu siltä kuin eivät olisi saaneet koulutusta poikkeuksellisista olosuhteista ja pestävistä.  En ikimaailmassa usko minun mieheni olevan tälläkään pesualueella ainoa epätavallinen. Tänään tarvitsen todellakin apua, sillä puoliso on edelleen aivan vetämättömissä. Suihkuun on saatava.

Olen kyllä kasvanut ja kehittynyt aika näppäräksi hoitajaksi miehen ollessa makuuasennossa vuoteessa. Kierittelen ja pyörittelen häntä puolelta toiselle saadakseni puhdistettua, puhtaat suojalakanat ja uudet vaipat. Olen oikeastaan vähän ylpeä taidoistani. Tarkkailen sairaalahenkilökunnan työskentelyä ja opin. Oppia ikä kaikki.

Tänään näyttää himpun verran valoisammalta, vaikkakaan ei sään puolesta. Taivas pilvessä ja  pihakuopat sadevettä täynnä. Huomaa että juhannuksesta ovat monilla lomat alkaneet. Hissunkissuista pihamaalla. Hissikään ei hiisku mitään, vaikka on parasta töihin menoaikaa. Minä pääsen "ulos" torstaina tuuraajan tultua. Teen sitä ennen Herkkuun tilauksen, jotka tuodaan keittiöön asti. On parhaimpia kohdalleni sattuneita palveluksia ottaen huomioon taas nämä olosuhteet meillä. Palvelu maksaa, mutta mikäpä ei.

Eilinen itsesäälissä rypeminen on kaikonnut ja katselen jälleen aurinkoisemmin tuntein tulevaisuuteen.Puolison tila vaihtelee huonosta parempaan. Koskaan ei aivan hyvään. Ja kun olen kerran päättänyt/luvannut hoitaa häntä kotona niin kauan kuin kykenen, niin sen aion tehdä. Tulee toinenkin aika, kuten eilen tänne kirjailin, aivan varmasti. CurryKaneli minulle niin kauniisti kommentoi ja sai kyyneleet silmiini. Kiitos, CurryKaneli.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti