Se on sitten Helsinki-päivä ja sataa. Pakko lähteä kaupungille. Ei tokikaan Espan puistoon, eikä muuallekaan päivän juhlistamisviettoon, vaan ihan apteekkiin ja ruokaostoksille. Puoliso tulee huomenna kotiin.
Oli antoisa keskustelu sekä osastonlääkärin että geriatriaan erikoistuneen lääkärin kanssa. Sain hämmästyksekseni tietää, että kotihoitosairaanhoidon piiriin kuuluu lääkärin kotikäyntejä ja potilaan kunnon seurausta. Me olemme tavanneet lääkärin yhden kerran puolitoista vuotta sitten. Sairaalassa luvattiin muuttaa asia. Fysioterapeutti tulee puolison mukana ja tarkistaa kotona apuvälineiden lisätarpeen. Johan on alkanut Lyyti kirjoittaa! Tunsin omaishoitajan oloni heti turvallisemmaksi, jos on totta, että puolisosta aletaan pitää lääkärin taholta parempaa huolta, ettemme ole koko aikaa päivystyspoliklinikan "armoilla". Olenkin kyllä ihmetellyt, miksi mies kuuluu kotisairaanhoidon piiriin, johon on kuulunut vain maanantaipesut. Eihän se ole lääketiedettä.
On nyt niin taikka näin, niin mies on ihan eri mies. Silmät auki viisaan oloisena, kyselee asioita, hymyilee ollen mukana tässä ja nyt. Jotain on tapahtunut. Varauksella suhtauduttava, sillä aivoinfarktin aiheuttamat vauriot eivät mihinkään katoa. Nautin jokaisesta täyspäisestä hetkestä ja olen näkevinäni pilkahduksia siitä entisestä kaverista, jonka kanssa menin naimisiin vuonna kilpi ja miekka.
Kukaan ei muuten enää Laaksossa kysele jaksamistani puolison kanssa. Jokohan ovat uskoneet? No, ja vähän kehuttiinkin, että olen skarppi omaishoitaja, kykenevä kaikin puolin tähän "ammattiin". Tätähän olen yrittänyt tolkuttaa, jopa sitä skarppiutta myöten. Nytkin näytin taitoni Laaksossa saamalla miehen vuoteesta pyörätuoliin päivittäin ilman apua ja muutenkin puuhastelemalla pienillä hoitotomenpiteillä, kynsien liekkaamisilla ynnä muilla mitä kotonakin. Tahdoin näyttää, että hyvissä on käsissä mieskulta. Taisin onnistua!
Huoneeseen oli tullut uusi potilas. Hänen vaimonsa ilmestyi. Varmaankin Karjalan venäläisiä. Päässä huivi kiedottuna niin, kuinka karjalaisvenäläinen nainen sen on aina sitonut. Hame oli pitkä ja sen päällä kirjava liivin tapainen vaate, jalassa jonkunlaiset perinnelipokkaat. Koko homma kuin suoraan kesäteatterin näyttämöltä. Piristysruiske nykymuodin joukossa, nautittava elämys. Rouva puhui suomea venäläisin korostuksin. Keskusteli myös lääkärin kanssa ja sitten jätti näyttämön.Kunnioitan tämmöistä ihmistä, joka vaalii perinnettä veisaten viis nykyvaatettamisen normeista. Eikä hän ketään häiritse vaatteillaan. Jos lähtee Karjalan maille naapurin puolelle, näkee näitä naisia kylät täynnään arkisissa askareissaan mökkiensä pihamailla. Tämä rouva sattui nyt olemaan Helsingissä.
Nautitaan Helsinki-päivästä satoi taikka paistoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti