Kutsuin eilen taas sairaanhoitajat yksityiseltä puolelta apuun puolison vatsantoiminnan takia. Tulivat ja avun saimme. Pyysin puolisolle rauhoittavan pistoksen ja senkin saimme. Mies nukkui kuin tukki, kuin tajuton vallan, koko loppupäivän, illan ja yön. Vasta nyt aamulla sain juotetuksi aamukahvin, paahtoleivät ja lääkkeet syötetyksi. Jälleen unten mailla. Saakin olla, sillä mehän valvoimme kaksi edellistä yötä putkeen. Kuuntelin puolison levotonta puhetta ja katselin hänen pyrkimystään pois sängystä ja muuta kieriskelyä. Aivoissa ilmeisesti entistä useammin tapahtuu jotain, joka sitten kulminoituu juuri iltamyöhän hetkinä jatkuen ja jatkuen... Eilen nukuin itsekin päivällä hoitajien lähdettyä. Väsymys oli tässä huushollissa päivän sana. Tiedän, että ylenpalttinen levottomuus ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen. Ehkä tässä muutama päivä väliä.
Sataa. Ja niinhän tuota luvattiin.Minulle sopii. Olen aina tykännyt sateesta. Siitä joku viisas voisi päätellä vaikka mitä. Kun ikkunalaseissa on pisaroita tai vesinoroja, ovat ne minusta kauniita. Kun sadepisara osuu veden pintaan, se helähtää ja muodostaa ryöpyn ja renkaita pinnalle. Hienoisessa ja lämpimässä sateessa kävi mökin kaislikossa ahven hanakasti koukkuun ja hauki vieheeseen. Nykyisin on mukavaa katsella sadetta parvekkeella. Jos vielä ukkonen terästää näkyä salamoillaan, on sekin luonnonnäytelmistä yksi komeimpia. Pilvet roikkuvat taivaalla,on hiljaista, vain salamoiden räiskinää ja ukkosen jylinää. Vielä tänä kesänä ei täällä päin Helsinkiä ole moista koettu, vaikka sääkartalla vilahtaakin salaman kuvia.Ihmiselle on joskus hyvä tuta oma pienuutensa ja avuttomuutensa Luonnon edessä, vaikka luulemmekin olevamme luomakunnan herroja.Katselin tovin eilen dokumenttia sinivalaista. Emme tiedä juurikaan niistä ja niiden elämästä mitään. Kuvattu on, koko tiedetään, tutkittukin on, mihin rahkeet riittäneet. Merissä ihmiselle tuikituntematonta, mutta me kurkotamme avaruuteen ja uusiin ulottuvuuksiin oman taivaamme tuolle puolen.
Tarvikeasia etenee siihen malliin, että pääsin sopimukseen Kotiavun kanssa, josta korjailtiin tilausta ja poistettiin se ihmeellinen haavasidostilaus. Jännityksellä odotan, onko lähetys oikein, kun sen ensi viikolla saamme. Soitin myös Raisoon omakustanteisen lisätilauksen, jonka aiemmin on saanut tehdä omahoitotarvikejakeluun. Raisiossa ei nikottelua, ympätään kunnan tilaukseen. Enkä vieläkään ymmärrä tätä sotkua, joka nyt syntyi ja on kuitenkin vuosikaudet sujunut kitkatta, eikä edes kalenterivuosittain, vaan jatkuvana tilauksena vuodesta toiseen. Nyttemmin varsinkin, kun puoliso siirtynyt Kotihoidon piiriin, josta viikottainen kontrolli pesijänaisten käydessä.
Minulle muuten Kotiavusta soitettiin, jos tarvitsisin siivousapua. Pyysin brosyyrit, joita ei ole vielä tullut. Imuroimisavun ottaisin riemumielellä vastaan. En ole ikinä ollut mikään siivousfriikki. Tutkitaan ja mietitään saatuani ensin esitteet. Tämä saattaa olla Laaksosta lähtöisin. He kyselivät avuntarpeestani ja mainitsin siivouksen. Ennen muinoin meillä oli viikkosiivooja ja tästä ylellisyydestä on jo vuosikymmeniä. Olisikohan jälleen sen aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti