RULLALUISTELUMETELIÄ

Pidin eilen jöötä. Ensin en osannut yhdistää rapusta kuulemiani ääniä mihinkään muuhun kuin jonkun naapurin muuttopuuhiin. Joku veti raskaita huonekaluja pitkin rappukäytävää ja siitä lähti armoton kolina.Lopulta avasin oven ja näin neljännessä kerroksessa poikia rullaluistelevan käytävässä. Vieraita poikia jostain muusta talosta, ulkomaalaisperäisiä. Ajoin pois, kunhan olin ensin torunut ja sanonut, ettei rappukäytävässä mekasteta saati rullaluistella, ei yleensäkään sisätiloissa. Uhkasin kertoa isännöitsijälle, ketkä olivat jättäneet rumat jäljet lattiaan. Sitten isännöitsijäkin voi tulla torumaan. Syy, miksi nämä veijarit olivat tässä talossa, oli neljännen kerroksen pikkutyttö. Tyttö kiljahti pojille, etteivät nämä saa enää ikinä tulla tähän taloon. Minä en ollut ihan niin jyrkkä. Pojat lähtivät häntä koipien välissä saatuaan satikutia myös ehkä suurestikin ihailemaltaan pikkutytöltä.

Ystäväni E soitti pitkästä aikaa. Kertoi kuulumiset, joihin kuuluu aina pari sairaskertomusta. Kun hän kysyi, joko me olemme olleet maailmanpyörässä, ihmettelin, etteikö muista puolison sairastumista. Kysyi seuraavaksi, eikö gondoliin voi ottaa pyörätuolia, kun kerroin puolison tilasta. No, me emme mene maailmanpyörään, eikä gondoliin mahdu pyörätuolia, eikä mies jaksa istua, eikä nauttisi pätkääkään tämmöisestä ajelemisesta maan ja taivaan välillä. Näitä syitä menemättömyyteemme en E:lle kertonut. Sanoin vain, ettei pyörätuoli mahdu.

Leikkasin puolison hiukset. Vähän saksilla ( peritty äidin kampaamosta ja tarkoittaa, että ikää saksilla on) ja enemmän sähkövehkeellä. Jälki on vähän omituista, tukkaa lähti ja varsinkin etupuoli on sekavan näköinen. Kelvannee ja on pakko. Kun myöhemmin tarkastelin työni tulosta enemmän, niin ei pää aivan kamalalta näytäkään.Miten sen ottaa. Olin tilannut sairaalaan parturin, mutta mies pääsikin pois.

Viiskymppisen syntymäpäiväjuhlat, johon mekin saimme kutsun, mutta emme menneet, olivat onnistuneet. Juhlimisaika kutsukortissa oli klo 18-24. Viimeiset vieraat olivat lähteneet aamuviideltä. Tarjoamiset riittäneet, jäi ylikin, samppanjaa ja muuta juomaa tarpeeksi ja nuorin juhlija oli kaksi kuukautta "vanha" vauvaihminen. Perheen tyttäret ja koira oli pantu yökylään. Puheita, kilistämistä,naurua, keskustelua, kaikkea mikä tapana on. Lahjaksi antamamme vuosikertasamppanjapullon mukana seuranneeseen onnittelukorttiin olin kirjoittanut teemaan sopivan Omar Khaijamin epigrammin. Omar Khaijam oli kova poika rustaamaan viiniin liittyviä runoja ja epigrammeja. Isä on antanut äidilleni tämän teltantekijän kirjan (WSOY 1929) jo ennen minun syntymääni. Taisi olla heidän kihlajaisvuotenaan, kuulin kerrottavan.Joskus olen ihmetellyt isän kirjavalintaa, sillä sekä äitini että isäni olivat raittiusseuralaisia, tosin eivät mitään ankaria fanaatikkoja. Isä toi viiniä aina ulkomaamatkoiltaan. Alkossa piti olla viinakortti, mutta sellaista isä ei koskaan hankkinut.