Viikko menty jo suvikuuta. Nopsasti kulkee, vaikka eihän aika mihinkään "kulje". Eilen taas niin uuvuttavan painostava ilma, että oli tavallistakin kurjempaa kiivetä Lääkärikadun mäki ylös.Askel askeleelta pääsin ja huokasin, kun lopulta painoin hissin nappulaa osastolle. Nyt oli sitten semmoinen hoitaja, joka oma-aloitteisesti kertoi puolison kohdalla tapahtuneet. Oli pitänyt rauhoittaa saadakseen miehen suihkuun. Hoitotoimenpiteet kun edelleen saavat adrenaliinit liikkeelle ja sitä myöten aggressiivisuutta. Mies oli voipunut, mutta tolkuissaan ja söi hedelmät, joi kahvin ja nautti kääretortun palan ja parranajokin sujui kitkatta. Sitten taas nukkui. Istuin ja katselin ja lähdin. Oli alkanut sataa.
Kukat kukkivat, syreenien oksat painuvat kukkaterttujen painosta. Lääkärikatua reunustaa luonnontila paikkapaikoin. Voikukat ovat jo olleet lampulla, mutta muita niittykukkia oli mukavina väriläiskinä kallioiden lomassa. Ihmisiä istuskeli paisteessa nurmikoilla. Lintumaailmassa hiljaista. Nyt haudotaan munia.Kävelin mennessä varjopuolta. Alaspäin on jo auringonsäteet yleensä kummallakin puolella katua. Nyt oli taivas pilvessä ja pisarat ropisivat sateensuojan katolla.Varpaat kastuivat sandaaleissa.
Juhannus kohtapuoliin ja silloin suomalainen lähestyy luontoa tavalla tai toisella. Tiedättekö, koska Helsingissä oli ensimmäinen "kansanjuhla" ? Herra W. Weckström ja varakonsuli E.W.Lindeberg tekivät aloitteen ja Juhannuksena 1845 kokoonnuttiin Kaivopuistoon Jussia juhlimaan. Soudettiin kilpaa, oli koottu juhannussalko ja tarjolla oli ohrajuomaa yllinkyllin. Tuhansia helsinkiläisiä oli paikalla nauttimassa suvesta ja keskikesästä. "Heftaplaastaria" ei tarvittu, kuten yleensä suomalaisten ilakoidessa, vaan nyt varsin säällisesti käyttäydyttiin ilman tappelunnujakoita.
Nykyisin ei Kaivopuisto ole yleinen Juhannuksen viettopaikka, vaan sitä virkaa tekee muunmuassa Helsingissä Seurasaari kokkoineen ja tanhuajineen. Aikojen alussa Seurasaari oli villiä luontoa ilman nykyistä tiestöä. Kun Seuris oli vuokrattu Anniskeluyhtiölle, niin teitäkin alettiin rakentaa. Suunniteltiin jopa biologista museota, mutta hanke jäi toteuttamatta.Myrsky 1890 oli kaatanut Seurasaaresta yli 5000 puuta. Istutettiin uusia tilalle.Seurasaari toimi, ja yhä toimii, tuhansien ihmisten keitaana lämpiminä kesäpäivinä, vaikka enää ei siellä porise kahvipannut nuotioilla, eikä laivat välitä liikennettä mantereelta saareen. Seurasaari tuo kiireiselle kaupunkilaiselle luonnon lähelle puiden lomassa kiemurtelevine polkuineen ja teineen. Minun kouluaikanani sinne tehtiin keväisin luokkaretkiä ja siellä sai pyöräillä. Tänään luokkaretkeläiset astuvat laivaan ja matkaavat kohti Tukholmaa. Seurasaari tuskin kelpaisi. Mutta Juhannuksena se herää entistä enemmän eloon ja vastaanottaa joukottain kansaa Mittumaarin viettoon.Pienessä sateessakin suuri kokko palaa iloisesti heitellen kipinöitä ehtoolle ehtineeseen päivään. Suomalainen nojaa koivun runkoon ja nauttii hämärtyvästä illasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti