Heidi kertoo blogissaan saamastaan kritiikistä bloggarina olonsa aikana. Dessu kertoo saaneensa pääasiassa positiivisia kommentteja. Minä joudun kertomaan, että saan harvinaisen vähän kannanottoja kirjoituksistani. Yksi tuli taannoin. Lukija oli sitä mieltä, että minun pitää välimerkin jälkeen lyödä välilyönti lukemisen helpottamiseksi. Tämä oli asiallinen kommentti ja otin siitä vaarin. Olen jo aikoja sitten todennut itselleni, että sanomiseni eivät ole ajatuksia herättäviä. Siis ovat laimeita, mitäänsanomattomia, joutavia ja turhia. En kanna asiasta huolta, olkoon sitten niin.Minätyttö kirjoitan sille päälle sattuessani. Ja aika usein satun.Nytkin.
Mikä ihmeen hurriviha nyt on langennut suomenruotsalaisten kansalaistemme päälle? Vihakirjoittelua, henkilökohtaisia uhkauksia... Eikös joku kansanedustajakin ole purnannut kaksikielisyydestä eduskunnassa? Kuitenkin täällä puhutaan jo venäjää enemmän kuin ruotsia. Äitini oli ruotsinkielinen juuriltaan. Etunimi oli Sigrid. Mutta kun meni vallan suomenkielisen ruoholahtelaispojan kanssa naimisiin, meillä puhuttiin aina suomea.Minä en ole ikinä edes oppinut ruotsia kunnolla. Pappa (äidin isä) suomensi ruotsinkielisen sukunimensä aikaan, kun se oli yleistä ja muodikasta,isänmaallista ja vaikka mitä. Niin että meillä ei sitten enää viitannut ruotsinkieleen mikään muu kuin äitini (ja papan) etunimi. Ja sitä ei käytetty, vaan häntä kutsuttiin Sikeksi. Minä olen aina ollut niin tollo, etten ole suomenruotsalaisia osannut panna mihinkään erikoiseen kastiin. On ollut sitä lajia kavereitakin. Samaa syssyä olemme kaikki. Melkein. Tästä tuleekin mieleeni seuraava aihe.
Jaahas, Helsinki alkaa hoivata kerjäläisturisteja viisaamalla heille turvapaikkoja, joissa voi peseytyä,pyykätä ja levähtää kovan raadannan ohessa. Helpotetaan vaan kaikin keinoin tänne tuloa ja täällä oloa ja eloa. No, kai tässä on kysymys jonkunlaisesta humaanisuudesta. Eikös Diakonissalaitos ole enää leikissä mukana? Ovatko resurssit vähissä?
Italiasta tuli matkakirje ja se oli maan mainioin sepustus. Olen aina ihaillut tämän kirjoittajan tapaa matkustaa. Vaikka olen monissa samoissa maissa ja kaupungeissa ollut kuin hänkin, kirjettä lukiessani on kuin aivan eri paikat kysymyksessä. Hänen historian tuntemuksensa on vertaansa vailla. Liekö geeneissä, kun isänsä veli oli historianopettaja? Taiteesta italialaistunut ystäväni on aina ollut kiinnostunut ja nyt kun on asunut Taiteen äärellä vuosikymmeniä Minervan jalanjäljissä astellen, tietämys senkuin lisääntynyt. Jokaisessa käymässään Euroopan kaupungissa on hänellä enemmän tutkimisen arvoista kuin minulla konsanaan niin taiteen,historian kuin arkkitehtuurinkin osalla.Hänellä on elefantin muistikin. Hänen kirjeittensä kautta pääsen moniin paikkoihin uudestaan ja näen uusin silmin kaupunkien nähtävyydet, taidenäyttelyt,arkkitehtuurin, henkilöt, jotka ovat aikoinaan samoja raitteja kulkeneet. Ihanaa kun on tämmöinen ystävä!
Nyt valmistautumaan kaupungille lähtöön!
30. toukokuuta 2013
29. toukokuuta 2013
TAUKO OMAISHOIDOSSA
Vein puolison intervallihoitoon, keskustelin henkilökunnan kanssa, juotin puolisolle päiväkahvin, vein hänet vuoteeseen,annoin suukon ja lähdin kotiin ansaitulle viikon kestävälle vapaalle. Söin ensitöikseni, sillä en aiemmin ollut ehtinyt. Kastelin hortensian ja pelargoniat, istuin partsilla ja sitten vaihdoin puolison vuodevaatteet. Kukaan ei soittanut, enkä minä soittanut kenellekään.Tuntui kaikenkaikkiaan hyvin tyhjältä. Järkeilin kuitenkin loman tekevän minulle hyvää, kun "määräys" tuli vielä ylemmältä taholta sosiaaliohjaajaltani. Tänään menen kampaajalle ja piipahdan Hakaniemen hallissa. C:n kanssa pohdittava, minä päivänä luokseni tulee. En ole vieläkään oikein innostunut vastaanottamaan ketään. Ehkä se siitä petraantuu vielä.
Ajelimme eilen ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen invataksilla ja siinäpä oli puhelias kuljettaja. Aloin jo Uspenskin katedraalin kodalla tottua ja hyväksyä hänen tauottoman jutustelunsa ja sitä olikin sitten yhtä soittoa määränpäähän asti jatkuen vielä hoitopaikan hississäkin. Kuski muisti meitä ennenkin kuljettaneensa. Minä en muistanut. Eivätkä he yleensä matkustajiaan muista, vaan osoitteen kuultuaan, tulee mieleen kuljetettavatkin. Aleksilla kyykki romaninaisia myynneskellen kielokimppuja. Romaneja Helsingissä aiempaa enemmän ja bulgarialaiset lapsiperheet vasta tulossa. En ole vieläkään tottunut tämmöiseen kerjäläisvaltaiseen katukuvaan kotikaupungissani.
No, ja me saamme kuin saammekin maailmanpyörän Katajanokalle. Nuija on päättäjien pöydässä kolahtanut ja asia selvä. Nyt vain sitten pykäämään ja sitten odottamaan ihmistulvaa, joka mielii nähdä kaupungin korkemmasta näkövinkkelistä vauhdin huuman ohessa. Asiallahan oli vastustajia siinä missä hyväksyjiäkin. Suomessa ollaan vähän sellaisia, että vastustetaan uusia suunnitelmia ja toteutuksia ihan vastustamisen ilosta. Mikään ei mene läpi ilman polemiikkia, yleistä kielteisyyttä ja suusanallista keskustelua asian mahdollisista haitoista. Tämä maailmanpyöräuutuus Skattalla ei ole mikään ikuisuusasia, sillä lupa annettu vain muutamaksi vuodeksi. Katsotaan sitten, mitä saadaan sen jälkeen tyhjälle tontille vastustettavaksi, oli se mitä tahansa.
Ajelimme eilen ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen invataksilla ja siinäpä oli puhelias kuljettaja. Aloin jo Uspenskin katedraalin kodalla tottua ja hyväksyä hänen tauottoman jutustelunsa ja sitä olikin sitten yhtä soittoa määränpäähän asti jatkuen vielä hoitopaikan hississäkin. Kuski muisti meitä ennenkin kuljettaneensa. Minä en muistanut. Eivätkä he yleensä matkustajiaan muista, vaan osoitteen kuultuaan, tulee mieleen kuljetettavatkin. Aleksilla kyykki romaninaisia myynneskellen kielokimppuja. Romaneja Helsingissä aiempaa enemmän ja bulgarialaiset lapsiperheet vasta tulossa. En ole vieläkään tottunut tämmöiseen kerjäläisvaltaiseen katukuvaan kotikaupungissani.
No, ja me saamme kuin saammekin maailmanpyörän Katajanokalle. Nuija on päättäjien pöydässä kolahtanut ja asia selvä. Nyt vain sitten pykäämään ja sitten odottamaan ihmistulvaa, joka mielii nähdä kaupungin korkemmasta näkövinkkelistä vauhdin huuman ohessa. Asiallahan oli vastustajia siinä missä hyväksyjiäkin. Suomessa ollaan vähän sellaisia, että vastustetaan uusia suunnitelmia ja toteutuksia ihan vastustamisen ilosta. Mikään ei mene läpi ilman polemiikkia, yleistä kielteisyyttä ja suusanallista keskustelua asian mahdollisista haitoista. Tämä maailmanpyöräuutuus Skattalla ei ole mikään ikuisuusasia, sillä lupa annettu vain muutamaksi vuodeksi. Katsotaan sitten, mitä saadaan sen jälkeen tyhjälle tontille vastustettavaksi, oli se mitä tahansa.
27. toukokuuta 2013
SYNTYMÄPÄIVÄ
Juuri tänään kauan sitten oli helteinen toukokuinen päivä äitini ponnistaessa minut maailmaan Naistenklinikalla. Kerran vuodessa, tänään, hän kertoi urakoinnistaan saadakseen minut pois kohdusta. Ei siten, että häntä olisi kaduttanut yhdeksän kuukauden raskaus, mutta ehkä siksi, että osaisin olemassaoloani arvostaa. Syntymäni kellonaikaa olen kysynyt joskus nuorena, mutta semmoiset asiat eivät silloin tärkeiltä tuntuneet ja olen tyystin tarkan syntymäaikani unohtanut. Horoskooppia ei siis minulle voi tehdä. Eikä äidiltä enää voi kysyä. Yö se ei ole ollut, koska päiväisestä helteestä on puhuttu.
Isäni oli meidät hakenut kotiin Vänrikki Stoolin kadulle, jossa vauvaikäisenä olen asunut. Olin kuulemma ihastuttava vauva. Itkin vähän ja minulla oli suuret siniset silmät, joilla uutta ympäristöäni olin katsellut. Äitini serkku oli miehineen joskus lapsenvahtina vanhempieni ollessa ulkona ystäviensä kanssa. Nukuin pinnasängyssä. Äidin serkku oli silloin vielä lapseton, pikkuserkkuni syntyi myöhemmin, ja hän piti lapsista. Varsinkin minusta. Joskus olin ilman aikojani herännyt, mutta en itkenyt, vaan olin pinnojen raosta katsellut kaitsijoitani pyöreillä silmilläni ja potkinut vauvanjaloillani kuten maailman kaikilla vauvoilla tapana on. Tulevan pikkuserkkuni äidille olivat nämä pienet tapahtumat jääneet mieleen ja hän minulle näistä babysitteriajoistaan usein kertoi. Nyt hänkin on jo poissa kuten vanhempanikin ja samoin on pikkuserkkuni tämän taivaanpallon muissa ulottuvuuksissa.
Äidilläni on vielä joitakin nuorempia serkkujaan elossa. Eräältä saan aina syntymäpäiväonnittelut kortin muodossa. Niin tänäkin vuonna. "Sinä onnellinen tyttö, olet saanut syntyä juuri siihen vuodenaikaan, kun Luojamme luo tätä kaunista maailmaa uudelleen..." Kevät on minustakin hienoa aikaa ja olen iloinen, että näin päivänvalon juuri silloin. Synnyin tismalleen samana päivänä kuin isänikin. Meillä oli kaksinkertainen ilo juhlistaa tätä päivää.Lapsuuden jälkeen en ole itselläni syntymäpäivääni viettänyt, mutta monetkin isot juhlat isälleni järjestänyt. Hyvää syntymäpäivää, isä! Olen tänäänkin hissunkissun puolison kanssa, joka ei enää tätä päivää toista kummempana pidä. Pyysin häneltä aamulla suukon ja sen sain. Syytä suukkoon en kertonut. Minulla on vielä hänet vierelläni, vaikkakin hiukan muistamattomana ja hoidettavanani. Siitä, että saan hänet yhä pitää, olen kiitollinen ja iloinen. Tänään ja vastakin.
Isäni oli meidät hakenut kotiin Vänrikki Stoolin kadulle, jossa vauvaikäisenä olen asunut. Olin kuulemma ihastuttava vauva. Itkin vähän ja minulla oli suuret siniset silmät, joilla uutta ympäristöäni olin katsellut. Äitini serkku oli miehineen joskus lapsenvahtina vanhempieni ollessa ulkona ystäviensä kanssa. Nukuin pinnasängyssä. Äidin serkku oli silloin vielä lapseton, pikkuserkkuni syntyi myöhemmin, ja hän piti lapsista. Varsinkin minusta. Joskus olin ilman aikojani herännyt, mutta en itkenyt, vaan olin pinnojen raosta katsellut kaitsijoitani pyöreillä silmilläni ja potkinut vauvanjaloillani kuten maailman kaikilla vauvoilla tapana on. Tulevan pikkuserkkuni äidille olivat nämä pienet tapahtumat jääneet mieleen ja hän minulle näistä babysitteriajoistaan usein kertoi. Nyt hänkin on jo poissa kuten vanhempanikin ja samoin on pikkuserkkuni tämän taivaanpallon muissa ulottuvuuksissa.
Äidilläni on vielä joitakin nuorempia serkkujaan elossa. Eräältä saan aina syntymäpäiväonnittelut kortin muodossa. Niin tänäkin vuonna. "Sinä onnellinen tyttö, olet saanut syntyä juuri siihen vuodenaikaan, kun Luojamme luo tätä kaunista maailmaa uudelleen..." Kevät on minustakin hienoa aikaa ja olen iloinen, että näin päivänvalon juuri silloin. Synnyin tismalleen samana päivänä kuin isänikin. Meillä oli kaksinkertainen ilo juhlistaa tätä päivää.Lapsuuden jälkeen en ole itselläni syntymäpäivääni viettänyt, mutta monetkin isot juhlat isälleni järjestänyt. Hyvää syntymäpäivää, isä! Olen tänäänkin hissunkissun puolison kanssa, joka ei enää tätä päivää toista kummempana pidä. Pyysin häneltä aamulla suukon ja sen sain. Syytä suukkoon en kertonut. Minulla on vielä hänet vierelläni, vaikkakin hiukan muistamattomana ja hoidettavanani. Siitä, että saan hänet yhä pitää, olen kiitollinen ja iloinen. Tänään ja vastakin.
26. toukokuuta 2013
VAROITUKSIA JA PAHAA KATKUA
Australialaisia turisteja varoitetaan Suomessa kivivyöryistä ja rajuista myrskyistä. Muistakin oudoista ja käsittämättömistä ilmiöistä maailmanmatkalaisia varoitetaan Suomessa ollessaan. Iso osa vältettävistä asioista on totta ja asiallisia kuuluen kategoriaan, joista maailmalla yleensäkin varoitetaan. Korostetaan omaa valppautta ja talonpoikaisjärkeä. Ei siis veskoja yksin näytille, ei lompsaa takataskussa,eikä pidä mennä sekaan räyhääviin väkijoukkoihin, eikä ripustaa päälleen kalliita helyjä. Nämä ovat yleismaailmallisia neuvoja ja varteenotettavia. Muutenhan meillä eletään suhteellisen rauhallisissa merkeissä verrattuna moneen muuhun maahan. Silti ei pidä tuudittautua mihinkään ylenpalttiseen herrankukkarossa olemiseen. Kyllä täälläkin osataan, omat sekä vieraat.
Eilen illalla suivaannuin totaalisesti alakerran grillaamiseen. Meillä oli tuuletusikkunoita auki eikä aikaakaan, kun olin tukehtua koko huoneistossa vallitsevaan sytytysnesteen katkuun.Suljin ikkunat, mutta ne falskaavat. Päätä alkoi oitis särkeä, enkä tiennyt miten päästä hajusta eroon, joka täytti joka sopen. Eikä tämä ollut ensimmäinen kertakaan. Nappasin roskapussin ja lähdin reklamaation tekoon.
Alakerran patiolle oli vedetty kokonainen olohuone sohvineen ja pöytineen,mattoineen,kynttilöineen ja muine rekvisiittoineen illan viettoa varten. Osa tavaroista on patiolla muutenkin ja se näyttää jonkunlaiselta leiriltä. Grillistä nousi hirmuinen savu, joka kiemurteli talon seinustaa pitkin ylöspäin tunkeutuen pienistäkin ikkunanraoista huoneistoihin. Kaksi naista makasi divaanilla ja kaksi miestä hääräsi haisevan grillin kimpussa, josta leiskahti aina välillä tulenlieskat kohti taivasta. Kysyin, miten he itse viihtyvät katkussa? Yskittyään hetken koettivat näyttää reipasta naamaa ja ottivat viinihörpyt laseistaan olkapäitään kohauttaen. Kerroin kodissani vallitsevasta hajutilanteesta, johon sain vastaukseksi pahoittelun ja ehdotuksen, että panisin ristivedoksi. No, grillijuhlat päättyvät. Niin tämäkin keskiyön paikkeilla.Tosin jo silloin sytytysnestettä ei tarvittu, mutta makkaroiden ja lihan katku kierteli asunnossamme vielä pitkään. Minkäänlaista metelöintiä ei ollut, jonka kiitollisena merkille panin. Voisinkohan ilman seuraamuksia heittää saavillisen vettä grillin päälle?
Lähetin isännöitsijälle sähköpostissa kysymyksen: miksi parvekkeilla ei suositella grillaamista, mutta patioilla saa katkua levitellä ja pitää grillissä suoranaista avotulta?
Eilen illalla suivaannuin totaalisesti alakerran grillaamiseen. Meillä oli tuuletusikkunoita auki eikä aikaakaan, kun olin tukehtua koko huoneistossa vallitsevaan sytytysnesteen katkuun.Suljin ikkunat, mutta ne falskaavat. Päätä alkoi oitis särkeä, enkä tiennyt miten päästä hajusta eroon, joka täytti joka sopen. Eikä tämä ollut ensimmäinen kertakaan. Nappasin roskapussin ja lähdin reklamaation tekoon.
Alakerran patiolle oli vedetty kokonainen olohuone sohvineen ja pöytineen,mattoineen,kynttilöineen ja muine rekvisiittoineen illan viettoa varten. Osa tavaroista on patiolla muutenkin ja se näyttää jonkunlaiselta leiriltä. Grillistä nousi hirmuinen savu, joka kiemurteli talon seinustaa pitkin ylöspäin tunkeutuen pienistäkin ikkunanraoista huoneistoihin. Kaksi naista makasi divaanilla ja kaksi miestä hääräsi haisevan grillin kimpussa, josta leiskahti aina välillä tulenlieskat kohti taivasta. Kysyin, miten he itse viihtyvät katkussa? Yskittyään hetken koettivat näyttää reipasta naamaa ja ottivat viinihörpyt laseistaan olkapäitään kohauttaen. Kerroin kodissani vallitsevasta hajutilanteesta, johon sain vastaukseksi pahoittelun ja ehdotuksen, että panisin ristivedoksi. No, grillijuhlat päättyvät. Niin tämäkin keskiyön paikkeilla.Tosin jo silloin sytytysnestettä ei tarvittu, mutta makkaroiden ja lihan katku kierteli asunnossamme vielä pitkään. Minkäänlaista metelöintiä ei ollut, jonka kiitollisena merkille panin. Voisinkohan ilman seuraamuksia heittää saavillisen vettä grillin päälle?
Lähetin isännöitsijälle sähköpostissa kysymyksen: miksi parvekkeilla ei suositella grillaamista, mutta patioilla saa katkua levitellä ja pitää grillissä suoranaista avotulta?
25. toukokuuta 2013
OOKKONÄÄ OULUSTA?
Oulun Eevin vieraillessa Helsingissä sain tuliaisiksi Kofeiinikomppanian Tervaporvarin kahvia pussillisen. Kun Presidentti oli juotu, avasin Tervaporvarin ja huomasin sen hyväksi kahviksi, vaikka en suuremmin maistanutkaan valmistuttajan mainitsemia "pehmeää kermaisuutta,suklaata ja mustikkaa", mutta kylläkin tasapainoseksi ja melkein Presidentin veroiseksi kahviksi.
Ouluun olen tutustunut vuosikymmenten aikana juuri Eevin kautta, vaikka silloin hän ei varsinaisesti oululainen vielä ollutkaan minun ensimmäisiä kertojani siellä käydessäni. Kaupunkilaisuus on nyt vasta saavutettu kuntaliitosten myötä.
Oulun kuulusta tervasta en ollut tietoinen muuten kuin että tervakaupungiksi on sanottu. Ryhdyin asiaa tutkimaan. Jo 1600-luvulla verot maksettiin tervalla voin ohella .Oulujoen koskenlaskijoista huolimatta oli tervan kuljetus sisämaasta hankalaa ja vasta seuraavalla vuosisadalla pääsi terva kukoistamaan kunnolla kun Toppilansalmen rantamille tervaporvarit perustivat tervahovin, jossa se oli vielä 1900-luvun alussakin, jolloin tulipalo poltti poroksi koko hovin.
Tervaa tehtiin toki muuallakin kuin vain Oulussa. Jokia pitkin lasketettiin tervaveneillä tätä mustaksi kullaksi nimettyä ainetta Ouluun. Puita kaatui salomailla tervan teon valmistukseen.Pykättiin puista tervahauta. Kuoppa hakattiin sileäksi ja kovaksi, kipattiin savea päälle ja sitten kaivettiin reikä. Ja kun rinteessä oltiin,lähti reiästä ränni, jota pitkin terva aikanaan juosta jolkutteli tynnyriin. Haudan päällä olivat kekomaisessa asetelmassa puut, joita oli taiten tehtäväänsä valmisteltu. Päälle havuja, sammalta ja turvetta.Ilmanvaihtokin oli ajateltu, että saadaan hyvä tuli. Ilman piti olla tyyni kun hauta sytytettiin monesta kohtaa samaan aikaan. Lopulta kun kaikki oli valmista, saattoi hautamestari huokaista tyytyväisyydestä. Alkoi kolmenkin viikon odottelu, että hauta tekee tehtävänsä ja Oulu saa tervansa jokisuulla. Sitten tynnyrit veneisiin ja lasku alkoi kohti merta.
Oulujoen kahlitseminen muihin tarkoituksiin teki tenän tervankululle ja viimeinen tervavene matkasi jokireikää pitkin vuonna 1927. Ehkä vielä turistien iloksi pannaan jossain päin tervahauta palamaan ja esitellään 2000-luvun matkaajalle tervan syntyjä ja sen saloja. Historia muistaa Oulun tervakaupunkina, mutta tämän päivän ihminen tietää Oulun olevan nykyaikaisen, vireän, korkean teknologian kaupungin yliopistoineen,teattereineen ja konserttisaleineen. Polkupyöräilijätkin ovat ottaneet Oulun omakseen. En ole missään Suomen kaupungissa nähnyt niin paljon pyöräilijöitä kuin Oulussa. Olen ollut ystäväni luona kaikkina vuodenaikoina.Matkan tehnyt omalla autolla, junalla ja lentäen. Yksin tai puolison kanssa. Mutta kukaan ei minulta ole koskaan kysynyt ookkonää Oulusta, pelekääkönää polliisia? En ole Oulusta enkä pelkää edes sitä Kaarlo Mikkosen pullean oloista pronssista polliisia Oulun kauppatorilla.
Ouluun olen tutustunut vuosikymmenten aikana juuri Eevin kautta, vaikka silloin hän ei varsinaisesti oululainen vielä ollutkaan minun ensimmäisiä kertojani siellä käydessäni. Kaupunkilaisuus on nyt vasta saavutettu kuntaliitosten myötä.
Oulun kuulusta tervasta en ollut tietoinen muuten kuin että tervakaupungiksi on sanottu. Ryhdyin asiaa tutkimaan. Jo 1600-luvulla verot maksettiin tervalla voin ohella .Oulujoen koskenlaskijoista huolimatta oli tervan kuljetus sisämaasta hankalaa ja vasta seuraavalla vuosisadalla pääsi terva kukoistamaan kunnolla kun Toppilansalmen rantamille tervaporvarit perustivat tervahovin, jossa se oli vielä 1900-luvun alussakin, jolloin tulipalo poltti poroksi koko hovin.
Tervaa tehtiin toki muuallakin kuin vain Oulussa. Jokia pitkin lasketettiin tervaveneillä tätä mustaksi kullaksi nimettyä ainetta Ouluun. Puita kaatui salomailla tervan teon valmistukseen.Pykättiin puista tervahauta. Kuoppa hakattiin sileäksi ja kovaksi, kipattiin savea päälle ja sitten kaivettiin reikä. Ja kun rinteessä oltiin,lähti reiästä ränni, jota pitkin terva aikanaan juosta jolkutteli tynnyriin. Haudan päällä olivat kekomaisessa asetelmassa puut, joita oli taiten tehtäväänsä valmisteltu. Päälle havuja, sammalta ja turvetta.Ilmanvaihtokin oli ajateltu, että saadaan hyvä tuli. Ilman piti olla tyyni kun hauta sytytettiin monesta kohtaa samaan aikaan. Lopulta kun kaikki oli valmista, saattoi hautamestari huokaista tyytyväisyydestä. Alkoi kolmenkin viikon odottelu, että hauta tekee tehtävänsä ja Oulu saa tervansa jokisuulla. Sitten tynnyrit veneisiin ja lasku alkoi kohti merta.
Oulujoen kahlitseminen muihin tarkoituksiin teki tenän tervankululle ja viimeinen tervavene matkasi jokireikää pitkin vuonna 1927. Ehkä vielä turistien iloksi pannaan jossain päin tervahauta palamaan ja esitellään 2000-luvun matkaajalle tervan syntyjä ja sen saloja. Historia muistaa Oulun tervakaupunkina, mutta tämän päivän ihminen tietää Oulun olevan nykyaikaisen, vireän, korkean teknologian kaupungin yliopistoineen,teattereineen ja konserttisaleineen. Polkupyöräilijätkin ovat ottaneet Oulun omakseen. En ole missään Suomen kaupungissa nähnyt niin paljon pyöräilijöitä kuin Oulussa. Olen ollut ystäväni luona kaikkina vuodenaikoina.Matkan tehnyt omalla autolla, junalla ja lentäen. Yksin tai puolison kanssa. Mutta kukaan ei minulta ole koskaan kysynyt ookkonää Oulusta, pelekääkönää polliisia? En ole Oulusta enkä pelkää edes sitä Kaarlo Mikkosen pullean oloista pronssista polliisia Oulun kauppatorilla.
24. toukokuuta 2013
LOMAN ODOTUSTA
Eilen kerroin puolisolle hänen menostaan viikoksi intervallihoitoon. Katseli minua pitkään ja aivan näin, kuinka ymmärrys valtasi hänen mielensä. Nosti sitten etusormen pystyyn ja toisti "yhdeksi viikoksi". Tämähän tapahtuu jo ensi viikolla. Ehkä minä tarvitsen pienen hengähdystauon, ainakin näin iki-ihana sosiaaliohjaajani on tuumannut. Eilinen tuuraaja, ei vakituinen, kysyi jaksamistani ja väitti olleensa huolissaan, vaikka on meillä vain yhden kerran aikaisemmin käynyt ja siitäkin on vuosi aikaa. Palavereissaan varmaankin käyvät asiakaskuntaansa läpi ja miettivät kunkin omaishoitajan jaksamista. Onhan joukossamme toki varsin iäkkäitäkin, jotka päivät pääksytysten puurtavat lähimmäistään hoitaen. Joillakin ulkopuolista apua enemmän, joillakin vähemmän.
C soitti eilen ja jälleen keskustelimme tapaamisesta nyt alkavan lomani aikana. Edelleen minulla on mielessä vain oleminen kaksin itseni kanssa, mutta taidan C:n kohdalla antaa periksi. Jäähän muiksi päiviksi tuo ihana joutilaisuus, jonka aikana ei ole velvoitteita. Istun partsilla hortensian varjossa, toivon mukaan nukun aamuisin pitkään, nautin aamukahvin silloin kun lystään ja annan kellon käydä omia aikojaan. En kippaa lääkkeitä dosetista kolme kertaa päivässä. Eikä pyykkikone käy päivittäin. Pystynkö tämmöiseen ylenpalttiseen toimettomuuteen? Jos en, niin lomasta ei ole silloin mitään hyötyä. Ehkä olisi sittenkin parasta elvyttää sosiaalinen elämä ja tavata ihmisiä. Tai mennä näyttelyihin, kahviloihin, puistoihin, ostoksille ilman kiirettä... Saas nähdä.
Tänään ei juoda aamukahvia parvekkeella. Asteita vain vaivaiset kymmenen, eikä aurinkoa missään.Yksinäinen lokki lehahti yli pihan ja naapurin koira haukahti kerran. Puoliso puhdistettu, juotettu ja syötetty ja minä naputtelen blogia välillä Mucha-mukista kahvia siemaisten. Näinhän nämä aamut meillä menee. Yleensä. Jossain välissä urkenee se päiväkin kaikkine toimineen jatkuen suurinpiirtein iltaan asti.
C päivitteli eilen, mitenkä hänen pojallaan viikonloppuisän velvollisuudet sujuvat ja mitenkä mies jaksaa kaiken, oman päivätyön, yhden miehen huushollin (siivooja kerran viikossa ) ja lapsen silloin tällöin. Mitenkähän? Kerroin kaverin tekevän sitä työtä, mitä yksinhuoltajaäidit vuosikaudet ovat tehneet ja tekevät yhä. Eikä lapsen/lasten hoito jää vain viikonloppujen puhteeksi vaan on jokapäiväistä kuten mahdollinen ansiotyökin. Niin että kyllä viikonloppuisän elämä on huolettomampaa, tosin myös yhtä vastuullista. Mutta C on äiti ja tietysti huolestuu aikuisen poikansa jaksamisesta. Mutta minua ei saanut mukaansa murheeseen.
C soitti eilen ja jälleen keskustelimme tapaamisesta nyt alkavan lomani aikana. Edelleen minulla on mielessä vain oleminen kaksin itseni kanssa, mutta taidan C:n kohdalla antaa periksi. Jäähän muiksi päiviksi tuo ihana joutilaisuus, jonka aikana ei ole velvoitteita. Istun partsilla hortensian varjossa, toivon mukaan nukun aamuisin pitkään, nautin aamukahvin silloin kun lystään ja annan kellon käydä omia aikojaan. En kippaa lääkkeitä dosetista kolme kertaa päivässä. Eikä pyykkikone käy päivittäin. Pystynkö tämmöiseen ylenpalttiseen toimettomuuteen? Jos en, niin lomasta ei ole silloin mitään hyötyä. Ehkä olisi sittenkin parasta elvyttää sosiaalinen elämä ja tavata ihmisiä. Tai mennä näyttelyihin, kahviloihin, puistoihin, ostoksille ilman kiirettä... Saas nähdä.
Tänään ei juoda aamukahvia parvekkeella. Asteita vain vaivaiset kymmenen, eikä aurinkoa missään.Yksinäinen lokki lehahti yli pihan ja naapurin koira haukahti kerran. Puoliso puhdistettu, juotettu ja syötetty ja minä naputtelen blogia välillä Mucha-mukista kahvia siemaisten. Näinhän nämä aamut meillä menee. Yleensä. Jossain välissä urkenee se päiväkin kaikkine toimineen jatkuen suurinpiirtein iltaan asti.
C päivitteli eilen, mitenkä hänen pojallaan viikonloppuisän velvollisuudet sujuvat ja mitenkä mies jaksaa kaiken, oman päivätyön, yhden miehen huushollin (siivooja kerran viikossa ) ja lapsen silloin tällöin. Mitenkähän? Kerroin kaverin tekevän sitä työtä, mitä yksinhuoltajaäidit vuosikaudet ovat tehneet ja tekevät yhä. Eikä lapsen/lasten hoito jää vain viikonloppujen puhteeksi vaan on jokapäiväistä kuten mahdollinen ansiotyökin. Niin että kyllä viikonloppuisän elämä on huolettomampaa, tosin myös yhtä vastuullista. Mutta C on äiti ja tietysti huolestuu aikuisen poikansa jaksamisesta. Mutta minua ei saanut mukaansa murheeseen.
23. toukokuuta 2013
RIEMUA HORTENSIASTA
Iso hortensia koristaa parveketta lisukkeena kolme pelargoniaa sävy sävyyn. Oi, kuinka sievää. Retuutin kukat tänään muitten ostosten kanssa kotiin ja olen ylpeä itsestäni. Oli muuten ammattitaitoinen taksinkuljettaja. Varauksen kera autoon astuin, sillä kuski oli ulkomaalaistaustainen ja heidän kanssaan on usein ollut ongelmia jo Katajanokan löytämisessä. Nyt ei ollut. Kuljettaja ajoi todella reippaasti, tiesi mihin mennään ja tööttäsi edellä ajavalle tunaroijalle. Istuin ihastuksesta mykkänä takapenkillä ja sitten avasin sanaisen arkkuni ja kehuin. Hän hymyili valkoiset hampaat loistaen tummissa kasvoissaan ja kertoi asuneensa Helsingissä jo yli 20v ja ajaneensa taksia runsaat kuusi vuotta ja tuntevansa kaupungin keskustan hyvin. Sen huomasi. Annoin tippiä. En tiedä,olisiko ilman sitäkin kantanut ostokseni hissille asti. Nyt sen teki ja minä kiitin kauniisti ja vilpittömin mielin.
Mutta kyllä parveke on nyt soma. Tyylikäs suorastaan. Ei mitään liikaa eikä liian vähän. Vaikka on kolea ilma, söin siellä lounaan katse kiinnitettynä todella näyttävään hortensiaan. Katsastan sen pihalta käsin roskia viedessäni.Kastella täytyy, sanoi puutarhuri minulle.
Tukholman mellakointi puhuttaa. Ei ehkä ole hyvä idea asuttaa ulkomaalaistaustaiset yhteen ikään kuin erottaa valtaväestöstä. Pitäisi sekottaa ja sekottua. Mutta kuka huolii ilman sarvia ja hampaita muun kulttuurisen perheen naapurikseen. On ennakkoluuloja. Tavat erilaiset, elämäntavat erilaiset, kommunikonti ei pelaa, kielivaikeuksia, rasismia, työttömyyttä, köyhyyttäkin ehkä. Nämä antavat eväät konflikteille. Ihmiset tuntevat eriarvoisuutta muun väestön kanssa ja se heille usein osoitetaan. Puretaan huonoa oloa mellakoimalla. Poliisi ei odota Tukholman kaltaista Suomeen. Kuka sitä tietää? Onhan meilläkin Helsingissä kaupunginosia, joissa asuu melkein enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin oman maan kansalaisia. Sattuu erimielisyyksiä milloin mistäkin asiasta.Usein ymmärtämättömyydestä. Meillä on vielä pitkä matka opittavana. Sen aika aivan varmasti tulee. Maailma muuttuu, Suomi muuttuu. Ihmistenkin on muututtava. Näin minä ajattelen, vaikka minussakin asuu pieni rasisti.
Mutta kyllä parveke on nyt soma. Tyylikäs suorastaan. Ei mitään liikaa eikä liian vähän. Vaikka on kolea ilma, söin siellä lounaan katse kiinnitettynä todella näyttävään hortensiaan. Katsastan sen pihalta käsin roskia viedessäni.Kastella täytyy, sanoi puutarhuri minulle.
Tukholman mellakointi puhuttaa. Ei ehkä ole hyvä idea asuttaa ulkomaalaistaustaiset yhteen ikään kuin erottaa valtaväestöstä. Pitäisi sekottaa ja sekottua. Mutta kuka huolii ilman sarvia ja hampaita muun kulttuurisen perheen naapurikseen. On ennakkoluuloja. Tavat erilaiset, elämäntavat erilaiset, kommunikonti ei pelaa, kielivaikeuksia, rasismia, työttömyyttä, köyhyyttäkin ehkä. Nämä antavat eväät konflikteille. Ihmiset tuntevat eriarvoisuutta muun väestön kanssa ja se heille usein osoitetaan. Puretaan huonoa oloa mellakoimalla. Poliisi ei odota Tukholman kaltaista Suomeen. Kuka sitä tietää? Onhan meilläkin Helsingissä kaupunginosia, joissa asuu melkein enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin oman maan kansalaisia. Sattuu erimielisyyksiä milloin mistäkin asiasta.Usein ymmärtämättömyydestä. Meillä on vielä pitkä matka opittavana. Sen aika aivan varmasti tulee. Maailma muuttuu, Suomi muuttuu. Ihmistenkin on muututtava. Näin minä ajattelen, vaikka minussakin asuu pieni rasisti.
22. toukokuuta 2013
SATEESSA
Tänään herätti sateen ropina. Semmoinen kesäinen ääni räystäällä.Pidän sateesta. Lapsena tuli sateessa ilkosillaan kirmailtuakin mamman ja papan mökillä Helsingin lähistöllä, nykyisin Vantaaseen kuuluvalla alueella. Sade oli lämmintä ja pehmeää. Hyvä siinä oli juosta. Serkut juoksivat mukana. Kaikki olimme ilman vaatteita. Sitten meidät kuivattiin ja puettiin. Nykyisin en enää juoksentele sateessa alastomana. Paitsi joskus vaatteet päällä, kun on pakko ja pään päällä sateensuoja.
Olen ainakin kerran kastunut perusteellisesti. Tämä tapahtui Marbellassa. Olin lähtenyt ostoksille varustautumatta sateen varalle, vaikka minulle kerrottiin sateen tulevan. Taivas oli sininen, pilvetön ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Pasteerailin ostoskadulla, puikahdin kauppoihin ja nautin lämmöstä ja paisteesta. Yhtäkkiä taivas repesi ja varoittamatta alkoi sataa kaatamalla. Paksu vesiseinä esti näkyvyyden. Katu täyttyi vedestä juosten jokena alamäkeä. Semmoista veden tuloa olin harvoin nähnyt, jos koskaan aikaisemmin. Heti en ehtinyt suojaan. Olin litimärkä päästä varpaisiin. Pääsisinkö edes siinä kunnossa taksiin? Kaikki muutkin tahtoivat taksin. Lopulta onnisti ja kuljettaja otti märän matkustajan kyytiin. Puoliso oli nauttinut sateesta katoksen alla hotellissa huoneistomme parvekkeella muutaman suojaa etsineen kyyhkysen kanssa. Olisi pitänyt uskoa José Moreno Navarroa, direccion, joka sateesta varoitti. Tiesi kelloajankin. Yhden ja kahden välillä.
Mökkkiaikoinakin pääsin silloin tällöin nauttimaan kunnon sateista. Jo ropina, kuten tänäkin aamuna, antoi suuren nautinnon. Istuimme usein avokuistilla kahdessa Billnäsin puisessa konttorituolissa sadetta katsellen ja kuunnellen. Pihapiirin viereisellä niityllä hevonen oli etsinyt suojaa puun alta. Molemmat koiramme makasivat kuistin lattialla nukahtaneena sateen rauhoittavaan ääneen. Tuuli oli hiukan yltynyt ja järvi loiski laituria päin. Alkoi sataa kaatamalla. Koirat siirtyivät sisälle ja käpertyivät takan eteen. Hevonen seisoi liikkumatta puun alla ja sen kupeita pitkin valui vesi. Portaan vieressä ruohosipulimätäs oli taipunut melkein maahan asti. Juhannusruusun kukinnot pirtin ikkunan alla nuokkuivat veden painosta. Terälehtiä varisi maahan.
Jyrähti. Jyrähti kunnolla, kallio mökin alla tärähti, salamat leiskuivat. Taivas oli tumma ja pelottava. Ukkonen jyräsi taivaan laella väellä ja voimalla. Ajalehti sitten pois jättäen jälkeensä hiljaisuuden. Maa imi ahnaasti veden.Ruoho suoristautui. Pikkulintuja ilmaantui pihan puihin.Kärpänen tapaili surinaa. Aurinko alkoi paistaa. Jossain kauempana kuului vielä jyrähdys kuin hyvästiksi. Me lähdimme järvelle. Söisiköhän kala?
Olen ainakin kerran kastunut perusteellisesti. Tämä tapahtui Marbellassa. Olin lähtenyt ostoksille varustautumatta sateen varalle, vaikka minulle kerrottiin sateen tulevan. Taivas oli sininen, pilvetön ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Pasteerailin ostoskadulla, puikahdin kauppoihin ja nautin lämmöstä ja paisteesta. Yhtäkkiä taivas repesi ja varoittamatta alkoi sataa kaatamalla. Paksu vesiseinä esti näkyvyyden. Katu täyttyi vedestä juosten jokena alamäkeä. Semmoista veden tuloa olin harvoin nähnyt, jos koskaan aikaisemmin. Heti en ehtinyt suojaan. Olin litimärkä päästä varpaisiin. Pääsisinkö edes siinä kunnossa taksiin? Kaikki muutkin tahtoivat taksin. Lopulta onnisti ja kuljettaja otti märän matkustajan kyytiin. Puoliso oli nauttinut sateesta katoksen alla hotellissa huoneistomme parvekkeella muutaman suojaa etsineen kyyhkysen kanssa. Olisi pitänyt uskoa José Moreno Navarroa, direccion, joka sateesta varoitti. Tiesi kelloajankin. Yhden ja kahden välillä.
Mökkkiaikoinakin pääsin silloin tällöin nauttimaan kunnon sateista. Jo ropina, kuten tänäkin aamuna, antoi suuren nautinnon. Istuimme usein avokuistilla kahdessa Billnäsin puisessa konttorituolissa sadetta katsellen ja kuunnellen. Pihapiirin viereisellä niityllä hevonen oli etsinyt suojaa puun alta. Molemmat koiramme makasivat kuistin lattialla nukahtaneena sateen rauhoittavaan ääneen. Tuuli oli hiukan yltynyt ja järvi loiski laituria päin. Alkoi sataa kaatamalla. Koirat siirtyivät sisälle ja käpertyivät takan eteen. Hevonen seisoi liikkumatta puun alla ja sen kupeita pitkin valui vesi. Portaan vieressä ruohosipulimätäs oli taipunut melkein maahan asti. Juhannusruusun kukinnot pirtin ikkunan alla nuokkuivat veden painosta. Terälehtiä varisi maahan.
Jyrähti. Jyrähti kunnolla, kallio mökin alla tärähti, salamat leiskuivat. Taivas oli tumma ja pelottava. Ukkonen jyräsi taivaan laella väellä ja voimalla. Ajalehti sitten pois jättäen jälkeensä hiljaisuuden. Maa imi ahnaasti veden.Ruoho suoristautui. Pikkulintuja ilmaantui pihan puihin.Kärpänen tapaili surinaa. Aurinko alkoi paistaa. Jossain kauempana kuului vielä jyrähdys kuin hyvästiksi. Me lähdimme järvelle. Söisiköhän kala?
21. toukokuuta 2013
TIISTAIN TURINAA
Imuroin eilen parvekkeen. Vihdoinkin, kun ishias antoi myöden. Torstain tuuraajapäivänä ostan muutaman kukan sinne huollettavakseni. Partsi on muita vuosia pelkistetympi ja saakin olla. Ehkä myös tyylillisesti parempi niin. Söin siellä eilen syötettyäni ensin puolison. Yhteisiä varsinaisia ateriahetkiä ei meillä enää ole. Saatuani hänet valmiiksi ja kipattuani takaisin vuoteeseen, on minun vuoroni aterioida. Maria Jotuni on joskus kertonut vaimon syöneen eri ruokaa kuin miehensä. Miehellä lihaa ja rouvalla halvempaa suolasilakkaa. Tuohon en ole mennyt. Samaa syön.
Museon ystäviltä tuli kutsu Hulluna Helsinkiin-näyttelyn avajaisiin 5.6. Sofiankadulla Tarjolla "lempipaikkoja ja tarinoita 1500-luvulta tähän päivään". Puoliso on jo silloin kotiutunut intervallihoidosta. En siis voi mennä. Ehkä jonain tuuraajapäivänä piipahdan. Tuppaa olemaan silloin aina kiire, aikaa vähän. Kolmeen tuntiin ei juurikaan huvia mahdu.
Napolin ystäväni on miehensä kanssa Ranskanmaalla. Kortti Marseillesta, tämän vuoden kulttuuripääkaupungista. Kertoo syöneensä Fernandelin suosimassa satamaravintolassa bouillabaissea. Minäkin oman mieheni kanssa Marseillessa käynyt. Yövyimme jossain pienessä hotellissa ja nenään tuli satamassa kalanhajua. Bouillabaissea emme syöneet. Marseille jäänyt mieleeni eksoottisena ja kuohuvana merimiesten kaupunkina vanhan kaupungin ahtaine katuineen ja välittömine ihmisineen Provencen Alppien rinteillä. Siihen miljööseen Dumas sijoitti Monte-Criston kreivin.
Kierrätyskeskus haki vuoteen ja television. Tarkastivat sängyn ja petauspatjan kunnon. Hyväksyivät. Tv:n ottivat ilman muuta. Sehän putosi, kun mies kierähti vuoteesta, eikä enää saanut antennikosketusta. Ylimääräiseksi olisi jäänyt kuitenkin. Puoliso ei enää televisiota katsele.On se mukavaa, kun on tämmöinen Kierrätyskeskus, joka hakee ilmaiseksi. Seuraava aste olisi ollut Nouto-Sortti, joka ilmeisesti vie tavaran kuin tavaran mutta maksusta. Helppoa ja kätevää joka tapauksessa.
Museon ystäviltä tuli kutsu Hulluna Helsinkiin-näyttelyn avajaisiin 5.6. Sofiankadulla Tarjolla "lempipaikkoja ja tarinoita 1500-luvulta tähän päivään". Puoliso on jo silloin kotiutunut intervallihoidosta. En siis voi mennä. Ehkä jonain tuuraajapäivänä piipahdan. Tuppaa olemaan silloin aina kiire, aikaa vähän. Kolmeen tuntiin ei juurikaan huvia mahdu.
Napolin ystäväni on miehensä kanssa Ranskanmaalla. Kortti Marseillesta, tämän vuoden kulttuuripääkaupungista. Kertoo syöneensä Fernandelin suosimassa satamaravintolassa bouillabaissea. Minäkin oman mieheni kanssa Marseillessa käynyt. Yövyimme jossain pienessä hotellissa ja nenään tuli satamassa kalanhajua. Bouillabaissea emme syöneet. Marseille jäänyt mieleeni eksoottisena ja kuohuvana merimiesten kaupunkina vanhan kaupungin ahtaine katuineen ja välittömine ihmisineen Provencen Alppien rinteillä. Siihen miljööseen Dumas sijoitti Monte-Criston kreivin.
Kierrätyskeskus haki vuoteen ja television. Tarkastivat sängyn ja petauspatjan kunnon. Hyväksyivät. Tv:n ottivat ilman muuta. Sehän putosi, kun mies kierähti vuoteesta, eikä enää saanut antennikosketusta. Ylimääräiseksi olisi jäänyt kuitenkin. Puoliso ei enää televisiota katsele.On se mukavaa, kun on tämmöinen Kierrätyskeskus, joka hakee ilmaiseksi. Seuraava aste olisi ollut Nouto-Sortti, joka ilmeisesti vie tavaran kuin tavaran mutta maksusta. Helppoa ja kätevää joka tapauksessa.
20. toukokuuta 2013
KESÄAAMUN TARINOINTIA
Kesä on aikaa, jolloin herään aikaisin. Niinpä tänään olen jo kahvia itselleni tiputellut, paahtanut leipäviipaleen ja juonut sekä syönyt herkut parvekkeella. Kaikkialla aivan hiljaista ja suloinen lämpö sekä sisäisesti että ulkoisesti minut ympäröi. Ison pesärötiskön omistaja harakka lensi tarkistamassa reviirinsä koskemattomuutta. Ainoa sen hetkinen elollinen pihapiirissä. Heikko tuulenvire elostuttaa korkeimpien koivujen latvoja. Pihalla sikinsokin polkupyöriä. Sadettako tämä suuri hiljaisuus enteilee? On Helsingissä käynyt ukkonenkin, kerrottiin. Vaan ei yltänyt Nokalle asti.
Saimme nenille jääkiekon mm-kilpailussa. Ei kultaa,ei hopeaa eikä pronssiakaan. Neljänneksi jäimme.Parempi tulos kuitenkin kuin euroviisuissa. Pronssiottelua tovin katselin enkä edes aloittanut kultakamppailua, jossa naapurimme Ruotsi vei maailmanmestaruuden. Ei,ei minua kismitä.
Tilasin Celiasta äänikirjan Helsingin historiasta. Seppo Aalto, Sotakaupunki, Helsingin vanhankaupungin historia 1550-1639, Otava 2012. Helsingissä ei sodittu, mutta täältä lähetettiin Tallinnaan sotilaita, kun Ruotsi tappeli Liivinmaalla 1550. Tätä aloin kuunnella, kun en ikinä päässyt Panu Rajalan kirjaa loppuun asti. Palaan siihen ensi viikon loman aikana. Puoliso intervallihoidossa. Mitäkö silloin teen? Sitä teen, mikä päähän pälkähtää. C tahtoo tavata. Katsotaan. Jospa vain olen itseni kanssa kahden ilman velvoitteita. Päivä kerrallaan.
Ishias, jos nyt jotakuta kiinnostaa, taitaa antaa myöten. Myöntää tappionsa ja on kaikkoamassa. Vielä otan pillerin taikka kaksi, mutta isän kävelykeppi on poissa päiväjärjestyksestä ja pystyn kävelemään ilman nilkuttamista. Kyllä nyt kelpaa. Kauanhan se vei. Meinasi mennä usko. Olkoon tämä vaiva minusta ikuisesti poissa, ainakin näin toivon.
Nyt menen herättelemään puolison. Sitten puhdistustoimet ja yhteinen kahvihetki, joka tarkoittaa, että juotan ja syötän, annan lääkkeet ja panen takaisin siistittyyn petiin. Hänelle äänikirja kuulumaan. Kertoo Mark Twainista, jonka aion itsekin kuunnella. Puoliso tiesi Twainin, kun kysyin. Vastasi reippaasti "kirjailija". Nämä ovat niitä onnenhippusia, joista nautin ja hetken vierelläni on se entinen mies.
Saimme nenille jääkiekon mm-kilpailussa. Ei kultaa,ei hopeaa eikä pronssiakaan. Neljänneksi jäimme.Parempi tulos kuitenkin kuin euroviisuissa. Pronssiottelua tovin katselin enkä edes aloittanut kultakamppailua, jossa naapurimme Ruotsi vei maailmanmestaruuden. Ei,ei minua kismitä.
Tilasin Celiasta äänikirjan Helsingin historiasta. Seppo Aalto, Sotakaupunki, Helsingin vanhankaupungin historia 1550-1639, Otava 2012. Helsingissä ei sodittu, mutta täältä lähetettiin Tallinnaan sotilaita, kun Ruotsi tappeli Liivinmaalla 1550. Tätä aloin kuunnella, kun en ikinä päässyt Panu Rajalan kirjaa loppuun asti. Palaan siihen ensi viikon loman aikana. Puoliso intervallihoidossa. Mitäkö silloin teen? Sitä teen, mikä päähän pälkähtää. C tahtoo tavata. Katsotaan. Jospa vain olen itseni kanssa kahden ilman velvoitteita. Päivä kerrallaan.
Ishias, jos nyt jotakuta kiinnostaa, taitaa antaa myöten. Myöntää tappionsa ja on kaikkoamassa. Vielä otan pillerin taikka kaksi, mutta isän kävelykeppi on poissa päiväjärjestyksestä ja pystyn kävelemään ilman nilkuttamista. Kyllä nyt kelpaa. Kauanhan se vei. Meinasi mennä usko. Olkoon tämä vaiva minusta ikuisesti poissa, ainakin näin toivon.
Nyt menen herättelemään puolison. Sitten puhdistustoimet ja yhteinen kahvihetki, joka tarkoittaa, että juotan ja syötän, annan lääkkeet ja panen takaisin siistittyyn petiin. Hänelle äänikirja kuulumaan. Kertoo Mark Twainista, jonka aion itsekin kuunnella. Puoliso tiesi Twainin, kun kysyin. Vastasi reippaasti "kirjailija". Nämä ovat niitä onnenhippusia, joista nautin ja hetken vierelläni on se entinen mies.
19. toukokuuta 2013
HELLUNTAIAAMUNA
Jälleen kerran oltiin etukäteen sitä mieltä, että Suomella pyyhkii Euroviisuissa hyvin. Ei pyyhkinyt. Osaanottajia 26 ja Suomi 24. En jaksanut katsoa kuin Suomen lauluun asti, joka päättyi kahden naisen suudelmaan. Eikös tämä ole tuttu juttu suurissa gaalajuhlissa? En hämmästynyt. Tanska kisan voitti ja ilmeisen ansaitusti kävi asiaa juhlimaan.
Olen kerännyt ilmaissanomalehtiä vuosien ajan. Syy yksinkertaisesti se, että kun parvekkeelle tulee vettä, imevät lehdet enimmät kokolattiamaton alla. Sitten ne vaihdetaan. Mutta ei enää, sillä olen repinyt matot irti ja niin joutivat lehdetkin roskikseen. Sen työn tein eilen. Jumalattomasti lehtiä. Löysin joukosta kaksi vanhanmallista Helsingin Sanomaakin kahdeksan vuoden takaa. Selasin ja tuntui tutulta, kun sormet mustuivat painomusteesta. Eivät edes vuodet ole lehtiä miksikään muuttaneet. Eikä suuremmin maailmaakaan.
Eilen soitin entiselle naapurille, Hassen vaimolle. Hasse on muuttanut tästä elämästä pois ja jotenkin muutaman soiton ja osanottokukkien jälkeen yhteydenpito vaimoon lopahti. Kului aikaa. Nyt otin yhteyttä, kun teki mieli kuulla kuulumiset. Kaikenlaista kuului ja etupäässä pelkkää hyvää. Päätettiin ihan tavata ja tämähän tarkoittaa, että luultavasti saan S:n vieraakseni Skattalle. Tätä jäin odottelemaan, kun olimme pitkähkön tovin jutelleet ja Helluntaita toivotelleet.
Join tänä aamuna ensimmäisen kerran tänä vuonna aamukahvini parvekkeella. Hiljaista ja lämmintä. Ei kuulunut edes lokkien kirkumista. Lemmenleikeissäkö? Pesäpuuhissa? Koivut jo topakasti vihreinä.Pihalla eilen sinne jääneitä lasten leikkiautoja parkissa. Oli hyvä olla.
Armas aika
joutuu,
suven taika.
Alta kirren
päästää
kiuru virren.
Kotiin ehtii
pääsky.
Koivut lehtii...
(Einari Vuorela (1889-1972) ote runosta Kesän tulo)
Olen kerännyt ilmaissanomalehtiä vuosien ajan. Syy yksinkertaisesti se, että kun parvekkeelle tulee vettä, imevät lehdet enimmät kokolattiamaton alla. Sitten ne vaihdetaan. Mutta ei enää, sillä olen repinyt matot irti ja niin joutivat lehdetkin roskikseen. Sen työn tein eilen. Jumalattomasti lehtiä. Löysin joukosta kaksi vanhanmallista Helsingin Sanomaakin kahdeksan vuoden takaa. Selasin ja tuntui tutulta, kun sormet mustuivat painomusteesta. Eivät edes vuodet ole lehtiä miksikään muuttaneet. Eikä suuremmin maailmaakaan.
Eilen soitin entiselle naapurille, Hassen vaimolle. Hasse on muuttanut tästä elämästä pois ja jotenkin muutaman soiton ja osanottokukkien jälkeen yhteydenpito vaimoon lopahti. Kului aikaa. Nyt otin yhteyttä, kun teki mieli kuulla kuulumiset. Kaikenlaista kuului ja etupäässä pelkkää hyvää. Päätettiin ihan tavata ja tämähän tarkoittaa, että luultavasti saan S:n vieraakseni Skattalle. Tätä jäin odottelemaan, kun olimme pitkähkön tovin jutelleet ja Helluntaita toivotelleet.
Join tänä aamuna ensimmäisen kerran tänä vuonna aamukahvini parvekkeella. Hiljaista ja lämmintä. Ei kuulunut edes lokkien kirkumista. Lemmenleikeissäkö? Pesäpuuhissa? Koivut jo topakasti vihreinä.Pihalla eilen sinne jääneitä lasten leikkiautoja parkissa. Oli hyvä olla.
Armas aika
joutuu,
suven taika.
Alta kirren
päästää
kiuru virren.
Kotiin ehtii
pääsky.
Koivut lehtii...
(Einari Vuorela (1889-1972) ote runosta Kesän tulo)
18. toukokuuta 2013
YHTEISKUNNAN ULKOPUOLELLA?
Puolison passi sekä henkilökortti ovat huhtikuussa vanhentuneet. Hermostuin ja soitin poliisilaitokselle, miten tämmöisessä tapauksessa toimitaan, kun ihmistä ei saada sen enempää valokuvaamoon kuin aikanaan hakemaan ja allekirjoittamaan, jotka on henkilökohtaisesti tehtävä. Ei voi toimia mitenkään. Ja mihin hän tarvitsee passia tai henkilökorttia? No, passin ymmärsin turhana, mutta tipahtaako hän yhteiskunnan ulkopuolelle henkilökortittomana ihmisenä? Lakkaako hän olemasta? Poliisi lohdutti monien makaavan sairaalassa ja olevan olemassa.Kela-kortti vanhenee myös tuotapikaa. Siihen ei nykyisin tarvita valokuvaa, kertoi poliisi. Soitan Kelaan ja kysyn, miten heidän kanssaan toimitaan.
Sosiaali- ja terveysvirasto ilmoitti saaneensa luiskahakemuksen. Aion tiedustella asian etenemisestä säällisen ajan kuluttua. Luiskat, jos ne saamme, olisivat mukavat olla käytössä jo nyt kesällä. Pieni pessimismi tunkee mieleeni vahvistuen jo siksikin, että tiedän näiden asioiden käsittelyn vievän aikaa. Eivät pidä meitä muita kiireellisempänä. Miksi pitäisivät? Luiskien tarvitsijoita on muitakin. Mutta kun päätös sairaalavuoteestakin tuli nopeasti ja sänky kipattiin kotiin seuraavana päivänä. On muuten edelleen jetsulleen ihana. Joskus olen antanut iltapalan vuoteessa. Nyt se on maailman helpoin juttu, kun painan nappulaa ja tyynypuoli kohoaa. Näin eliminoimme väärään kurkkuun menemisen.
Katselin eilen elokuvan Meet Joe Black, USA 1998,ohjaus Martin Brest. Pääosissa Brad Pitt (Joe ja Kuolema), Anthony Hopkins (Bill), miljonääri, ja Claire Forlane (Susan), Billin tytär. Bill alkaa kuulla mystillisiä ääniä ja saakin sitten vieraakseen Joe-Kuoleman. Tämä on ottanut onnettomuudessa kuolleen miehen, jonka Susan oli aiemmin kahvilassa tavannut, hahmon. Billin kotiin saavuttuaan seuraa Joe Billiä kaikkialle tehtyään ensin selväksi tulonsa tarkoituksen: Bill lähtee hänen mukaansa. Susan rakastuu Joeen ja Kuolemakin opettelee maallisen rakkauden saloja. Bill kertoo Joelle todellisen rakkauden tarkoituksen. Vietetään Billin 65- vuotisjuhlia, joka päättyy siihen, että Joe-Kuolema saattaa Billin pois tästä elämästä ja kovan liikemiesmaailman kiemuroista. Rakkaus voittaa ja Joe palaa takaisin Susanin luo kahvilakaverin hahmossa.
Juutuin kuin hypnositoituna sohvan nurkkaan elokuvaa katsellessani. Toisaalta leffa oli karmaiseva sen oudon tarinan takia, mutta toisaalta pidän kovasti Anthony Hopkinsista ja se pehmensi elokuvan merkillistä sanomaa. Myös mystisyys kiehtoi. Epätodellisuus, taianomaisuus kääri minut otteeseen, josta en irti oikein päässyt vielä vuoteessakaan. Nukahdin kuitenkin ja nyt aamulla herättyäni toukokuiseen kesään, pihan valloittavaan vehreyteen, pääsin Joe-Kuolemasta irti.
Sosiaali- ja terveysvirasto ilmoitti saaneensa luiskahakemuksen. Aion tiedustella asian etenemisestä säällisen ajan kuluttua. Luiskat, jos ne saamme, olisivat mukavat olla käytössä jo nyt kesällä. Pieni pessimismi tunkee mieleeni vahvistuen jo siksikin, että tiedän näiden asioiden käsittelyn vievän aikaa. Eivät pidä meitä muita kiireellisempänä. Miksi pitäisivät? Luiskien tarvitsijoita on muitakin. Mutta kun päätös sairaalavuoteestakin tuli nopeasti ja sänky kipattiin kotiin seuraavana päivänä. On muuten edelleen jetsulleen ihana. Joskus olen antanut iltapalan vuoteessa. Nyt se on maailman helpoin juttu, kun painan nappulaa ja tyynypuoli kohoaa. Näin eliminoimme väärään kurkkuun menemisen.
Katselin eilen elokuvan Meet Joe Black, USA 1998,ohjaus Martin Brest. Pääosissa Brad Pitt (Joe ja Kuolema), Anthony Hopkins (Bill), miljonääri, ja Claire Forlane (Susan), Billin tytär. Bill alkaa kuulla mystillisiä ääniä ja saakin sitten vieraakseen Joe-Kuoleman. Tämä on ottanut onnettomuudessa kuolleen miehen, jonka Susan oli aiemmin kahvilassa tavannut, hahmon. Billin kotiin saavuttuaan seuraa Joe Billiä kaikkialle tehtyään ensin selväksi tulonsa tarkoituksen: Bill lähtee hänen mukaansa. Susan rakastuu Joeen ja Kuolemakin opettelee maallisen rakkauden saloja. Bill kertoo Joelle todellisen rakkauden tarkoituksen. Vietetään Billin 65- vuotisjuhlia, joka päättyy siihen, että Joe-Kuolema saattaa Billin pois tästä elämästä ja kovan liikemiesmaailman kiemuroista. Rakkaus voittaa ja Joe palaa takaisin Susanin luo kahvilakaverin hahmossa.
Juutuin kuin hypnositoituna sohvan nurkkaan elokuvaa katsellessani. Toisaalta leffa oli karmaiseva sen oudon tarinan takia, mutta toisaalta pidän kovasti Anthony Hopkinsista ja se pehmensi elokuvan merkillistä sanomaa. Myös mystisyys kiehtoi. Epätodellisuus, taianomaisuus kääri minut otteeseen, josta en irti oikein päässyt vielä vuoteessakaan. Nukahdin kuitenkin ja nyt aamulla herättyäni toukokuiseen kesään, pihan valloittavaan vehreyteen, pääsin Joe-Kuolemasta irti.
17. toukokuuta 2013
AAMUTOSSUJEN KUOLEMA
Tänään otan niin sanotusti lunkisti. Ishias tuntuu tästä suunnitelmasta tykkäävän. Sain selkävoimisteluohjelmareseptin maailmanmatkaajaystävältäni L:ltä. Kiitos.Vielä en ole kokeillut. Eilen kun meni osa päivästä kaupungilla ja sitten oli ne pakolliset kuviot puolison kanssa kotona. Selkä ei tykännyt yhtään.
Minun piti eilen ostaa itselleni jotain päälle pantavaa. Marssin siis tavaratalon vaateosastolle.Keräsin nipun vaatteita ja menin sovituskoppiin. Revin vaatteet päältä ja panin uutta tilalle. Ei hyvä. Minä en ollut hyvä, enkä edes näyttänyt hyvältä. Vein vaatteet pois ja menin ostamaan aamutossut. Niukka kokoelma, sanoi myyjä ohjaten minut yhden hyllyn eteen, jossa oli muutama tossupari. Loihen tietysti kysymään, että eivätkö naiset enää käytä aamutakin kanssa aamutossuja? Aamutakin? henkäisi myyjä. Pääsimme taas tämän perimmäisen kysymyksen äärelle, että suomalainen ei liiemmin aamuisin pukeudu aamutakkiin. Siis tossuja ei tarvita. Äitienpäivän tienoolla kuulemma oli tossuja vähän enemmän. Äidit saavat tossut äitienpäivälahjaksi. Ainakin niiltä pojilta, jotka ostavat äidilleen neilikoita syntymäpäiväksi. Tossut myytiin loppuun, valisti myyjä minua. Mitä käytetään kotona jaloissa, kun on aamulla herätty ja sipsutellaan kahvin tiputukseen? jatkoin. Myyjä kertoi että sandaaleja ja muita kevyitä ulkoilukenkiä. Siis tennarit jalassa aamukahvilla? Peräti ehkä crocsit?
Ostin kuitenkin itselleni, ne löydettyäni pienestä valikoimasta, perinteiset aamutossut. Nahkaisetkin vielä, josta materiaalista myyjä tiesi, että sekin on harvoissa kotitossuissa vaihtumassa muoviin tai kankaaseen. Olisiko pitänyt ostaa useampi pari nahkaisia, ajattelin maksaessani. Enkö enää koskaan saa ostettua rehellisiä perinteisiä kauniita ja naisellisia aamutossuja? Muistan ajan, kun tossuissa komeili iso tupsukin joskus ja tossusuunnittelija oli antanut mielikuvituksensa lentää saaden aikaan mitä naisellisimpia ja ihastuttavimpia aamutossuja. Ja meillä kaikilla oli sievät aamutossut odottamassa sängyn vierellä, joihin sitten työnsimme jalkamme ja onnen tunne oli suuri ja mahtava. Muistan myös ajan, kun oli aamutakki- ja yöpaitasettejä sävy sävyyn. Mitä kauneimpia silkistä tai pehmeästä puuvillasta. Nythän me vedämme niskaamme froteisen kylpytakin, josta yleensä naisellisuus on tipotiessään. Siinä sitten köntystelemme lenkkitossuissa aamua alkamaan. Jos vuoteeseen jää mies, niin hän saa katsella epänaisellista olemustamme, joka ei saa minkäänlaista intohimoa miehessä aikaan. Ei kutsua: tule takaisin,kulta.
Kun olen taisteluni taistellut ulkorapun kiinteiden luiskien kanssa, alan yhden naisen mielenosoitukseen ja kävelen plakaatin kanssa kaupungilla vaatimassa naisellisimpia aamutossuja. Missä ovat suomalaisten kenkäsuunnittelijoiden ihanat aamutossut, Minna Parikka, Juha Tarsala, Tero Palmroth, Lotta Löfgren... ?
Minun piti eilen ostaa itselleni jotain päälle pantavaa. Marssin siis tavaratalon vaateosastolle.Keräsin nipun vaatteita ja menin sovituskoppiin. Revin vaatteet päältä ja panin uutta tilalle. Ei hyvä. Minä en ollut hyvä, enkä edes näyttänyt hyvältä. Vein vaatteet pois ja menin ostamaan aamutossut. Niukka kokoelma, sanoi myyjä ohjaten minut yhden hyllyn eteen, jossa oli muutama tossupari. Loihen tietysti kysymään, että eivätkö naiset enää käytä aamutakin kanssa aamutossuja? Aamutakin? henkäisi myyjä. Pääsimme taas tämän perimmäisen kysymyksen äärelle, että suomalainen ei liiemmin aamuisin pukeudu aamutakkiin. Siis tossuja ei tarvita. Äitienpäivän tienoolla kuulemma oli tossuja vähän enemmän. Äidit saavat tossut äitienpäivälahjaksi. Ainakin niiltä pojilta, jotka ostavat äidilleen neilikoita syntymäpäiväksi. Tossut myytiin loppuun, valisti myyjä minua. Mitä käytetään kotona jaloissa, kun on aamulla herätty ja sipsutellaan kahvin tiputukseen? jatkoin. Myyjä kertoi että sandaaleja ja muita kevyitä ulkoilukenkiä. Siis tennarit jalassa aamukahvilla? Peräti ehkä crocsit?
Ostin kuitenkin itselleni, ne löydettyäni pienestä valikoimasta, perinteiset aamutossut. Nahkaisetkin vielä, josta materiaalista myyjä tiesi, että sekin on harvoissa kotitossuissa vaihtumassa muoviin tai kankaaseen. Olisiko pitänyt ostaa useampi pari nahkaisia, ajattelin maksaessani. Enkö enää koskaan saa ostettua rehellisiä perinteisiä kauniita ja naisellisia aamutossuja? Muistan ajan, kun tossuissa komeili iso tupsukin joskus ja tossusuunnittelija oli antanut mielikuvituksensa lentää saaden aikaan mitä naisellisimpia ja ihastuttavimpia aamutossuja. Ja meillä kaikilla oli sievät aamutossut odottamassa sängyn vierellä, joihin sitten työnsimme jalkamme ja onnen tunne oli suuri ja mahtava. Muistan myös ajan, kun oli aamutakki- ja yöpaitasettejä sävy sävyyn. Mitä kauneimpia silkistä tai pehmeästä puuvillasta. Nythän me vedämme niskaamme froteisen kylpytakin, josta yleensä naisellisuus on tipotiessään. Siinä sitten köntystelemme lenkkitossuissa aamua alkamaan. Jos vuoteeseen jää mies, niin hän saa katsella epänaisellista olemustamme, joka ei saa minkäänlaista intohimoa miehessä aikaan. Ei kutsua: tule takaisin,kulta.
Kun olen taisteluni taistellut ulkorapun kiinteiden luiskien kanssa, alan yhden naisen mielenosoitukseen ja kävelen plakaatin kanssa kaupungilla vaatimassa naisellisimpia aamutossuja. Missä ovat suomalaisten kenkäsuunnittelijoiden ihanat aamutossut, Minna Parikka, Juha Tarsala, Tero Palmroth, Lotta Löfgren... ?
16. toukokuuta 2013
SÄNKYKAMARIN IHME
Puolison uusi vuode tuli eilen. Upea. Kaksi miestä pani toimintavalmiiksi ja johdon pistorasiaan. Minä petasin. Panin puolison uuteen vuoteeseen, johon kohtapian nukahti.Laidat ylös eikä huolen häivääkään, että kellahtaisi lattialle. Soitin Kierrätyskeskukseen. Ensi viikolla tulevat arvioimaan, ottavatko vanhan vuoteen ja television huomaansa. Jos eivät kelpuuta, Nouto-Sortti kuulemma hakee maksua vastaan. Ei kun heille sitten. Ihmisen olisi hyvä olla ja elää ilman irtaimistoa. Ei ihme, että niitä pimeän tullen raahataan luvattomasti roskikseen, eikä koira perään hauku, mutta taloyhtiö maksaa poiskuljetuksen. No, maalla kipataan joko oman ladon taakse pois silmistä tai metsiin. Jääkaappi- ja sohvavanhukset ynnä muu tarpeeton makaa puitten kätköissä. Mikä maatuu mikä ei. Marokossa näin tien poskissa hylättyjä tavaroita, isoja ja pieniä ja niihin kuului myös eläinten raadot. Kamelin ruhokin luut törröttäen odotti hiljaista loppuaan, kunnes ei ole mitään jäljellä. Yleistä, minulle kerrottiin.
Eilen kävi pesijähoitaja oppilaan kanssa. Kouluttaja neuvoi ja oppilas ei osannut. Minä en kestänyt tätä avuttomuutta katsella. Pakenin paikalta. Mies tuli kumminkin puhtaaksi. Vaipan kanssa tuli lisävaikeuksia. Muutama repesi ja minä ojentelin uusia.Naiset lähtivät ja minä kiittelin, kuten asiaan kuuluu. Hymyilinkin.
Illalla leikin hetken uuden sängyn kanssa. Painelin nappuloita, laskin ja nostin, kunnes puoliso ei enää tykännyt. Laitojen lisäksi on aputanko, josta voi auttaa itse itseään nousemisessa. Tankoa vielä opetellaan. Olenpa,olenpa iloinen kuin kissa liukkaalla jäällä tästä sängystä. Makuuhuone ei enää näytä huonekaluvarastolta, kun vuoteen viereen ei tarvitse kasata tuoleja putoamisen estämiseksi. Kehuin uutuutta myös E:lle, joka Oulusta soitti. Pohjanlahti ei enää jäässä.Kevät sielläkin, mutta meitä täällä huomattavasti perässä. Toinen ystäväni H on tullut kotiin Alanyasta. On kuulemma outoa olla taas täällä. Tuntuu kolealta Turkin helteiden jälkeen. Suunnittelee jo syksyä, jolloin katoaa jälleen Turkinmaalle puoleksi vuodeksi.Sinne vetää mies! Tumma viiksiniekka. Vuosia ovat jo tunteneet, ei siis mikään rattopoika. Mies soittelee ja ikävöi. Eikös olekin se rakkautta?
Rakkautta on Panu Rajalan kirjassakin lavatähden kanssa. Vielä. Uusi talo noussut, häät vietetty ja kirjailija totuttelee julkisuuteen. Kaikki toistaiseksi hyvin. Ukkomiehen elämä alkaa maistua. Olenko huomaavinani huumorin höystämää enenevää ironiaa tekstissä? Kuuntelu jatkuu.
Eilen kävi pesijähoitaja oppilaan kanssa. Kouluttaja neuvoi ja oppilas ei osannut. Minä en kestänyt tätä avuttomuutta katsella. Pakenin paikalta. Mies tuli kumminkin puhtaaksi. Vaipan kanssa tuli lisävaikeuksia. Muutama repesi ja minä ojentelin uusia.Naiset lähtivät ja minä kiittelin, kuten asiaan kuuluu. Hymyilinkin.
Illalla leikin hetken uuden sängyn kanssa. Painelin nappuloita, laskin ja nostin, kunnes puoliso ei enää tykännyt. Laitojen lisäksi on aputanko, josta voi auttaa itse itseään nousemisessa. Tankoa vielä opetellaan. Olenpa,olenpa iloinen kuin kissa liukkaalla jäällä tästä sängystä. Makuuhuone ei enää näytä huonekaluvarastolta, kun vuoteen viereen ei tarvitse kasata tuoleja putoamisen estämiseksi. Kehuin uutuutta myös E:lle, joka Oulusta soitti. Pohjanlahti ei enää jäässä.Kevät sielläkin, mutta meitä täällä huomattavasti perässä. Toinen ystäväni H on tullut kotiin Alanyasta. On kuulemma outoa olla taas täällä. Tuntuu kolealta Turkin helteiden jälkeen. Suunnittelee jo syksyä, jolloin katoaa jälleen Turkinmaalle puoleksi vuodeksi.Sinne vetää mies! Tumma viiksiniekka. Vuosia ovat jo tunteneet, ei siis mikään rattopoika. Mies soittelee ja ikävöi. Eikös olekin se rakkautta?
Rakkautta on Panu Rajalan kirjassakin lavatähden kanssa. Vielä. Uusi talo noussut, häät vietetty ja kirjailija totuttelee julkisuuteen. Kaikki toistaiseksi hyvin. Ukkomiehen elämä alkaa maistua. Olenko huomaavinani huumorin höystämää enenevää ironiaa tekstissä? Kuuntelu jatkuu.
15. toukokuuta 2013
UUSI VUODE
Voi pojat! Minulle ilmoitettiin, että puoliso saa nk. sairaalavuoteen. Se tuodaan tänään. Vanhasta soitan Kierrätyskeskukseen, jos noutaisivat sen sekä Samsung-television. Jollain konstilla on näistä päästävä eroon. Aikamoinen rumba tulee, kun vuodetta tuodaan. Puoliso pitää saada vaihdon ajaksi pyörätuoliin ja siinä kököttämään, kunnes saan uuden sängyn laitettua makuukuntoon. Apuvälinelainaamon kavereille annan mukaan meillä lainassa olevia välineitä, joita ei enää käytetä. Pääsemme niistäkin eroon. Sitten kun vielä saisimme luiskat ulkorapulle, niin johan on pullat hyvin uunissa. Eihän tämän paremmin voisikaan olla!
Eilinen päivä oli taas meillä pieniä vaikeuksia täynnä. Puoliso aggressiivinen ja pahantuulinen. Otti kuitenkin lääkkeensä kiltisti, vaikka luulin, että sylkee pitkin nurkkia. Ruuan syöttäminenkin sujui, mutta puhdistushommat menivätkin sitten jälleen kerran poskelleen. Minulla on kolme mojovan oloista mustelmaa käsivarressa. No, nämä ovat tämän työn varjopuolia. Iso joukko omaishoitajia joutuu kamppailemaan samantyyppisten asioitten kanssa. En ole ainoa. Tänään tulossa pesijähoitaja. Viime viikolla puoliso ei suostunut suihkuun. Seuraavana päivänä minä suihkutin ja hyvin meni. Saas nähdä, miten tänään. Vuosien aikana olen oppinut kaikenmoista diplomatiaa käyttämään. Aina ei nekään konstit auta.
Pitkä ostoslista taas huomista tuuraajapäivää varten.. Nyt pitäisi ehtiä myös vaateosastolle. On se aina sellaista touhuamista, että ei ehdi kissaakaan sanoa. Nyt vielä jarruttaa tuo ikävä ishias. Kumma kyllä, kipuun tottuu, kun on asiat toimitettava, eikä hetkellisiä seisoskeluja kivun laantumiseksi voi kaikessa kiireessä toteuttaa. Eikös joku mummokin lumessa mennyt vain eteenpäin? Herkussa on ostoskärryn kanssa helpompaa. Kukaan ei huomaa, kun pidän kärryä tukena.
Rajalan kirjan jatkokuuntelu ei eilen onnistunut. Olin nukahtanut ja lukija aamuun mennessä paasannut kirjan loppuun asti. Uusi yritys.
Vantaalla bussikuskien työnseisaus jatkuu. Tyytymättömyyttä. Onkohan mukana se turbaanikaveri, jolla on yhdenmiehen sota turbaanin käytöstä virka-asun kanssa? Olisiko se nyt niin kamalaa, jos mies saisi pitää turbaaninsa bussia ajaessaan? Vähitellen meidän on totuttava tämmöiseenkin näkyyn kuitenkin busseissa. Näin on käynyt maailmallakin. Turhaa on potkia tutkainta vastaan.Isommatkin asiat muuttuneet ja muuttumassa kaiken kansainvälistymisen kylkiäisenä. Kun tulen kummittelemaan esimerkiksi sadan vuoden kuluttua, ovat asiat myös Suomessa eri mallilla.
Eilinen päivä oli taas meillä pieniä vaikeuksia täynnä. Puoliso aggressiivinen ja pahantuulinen. Otti kuitenkin lääkkeensä kiltisti, vaikka luulin, että sylkee pitkin nurkkia. Ruuan syöttäminenkin sujui, mutta puhdistushommat menivätkin sitten jälleen kerran poskelleen. Minulla on kolme mojovan oloista mustelmaa käsivarressa. No, nämä ovat tämän työn varjopuolia. Iso joukko omaishoitajia joutuu kamppailemaan samantyyppisten asioitten kanssa. En ole ainoa. Tänään tulossa pesijähoitaja. Viime viikolla puoliso ei suostunut suihkuun. Seuraavana päivänä minä suihkutin ja hyvin meni. Saas nähdä, miten tänään. Vuosien aikana olen oppinut kaikenmoista diplomatiaa käyttämään. Aina ei nekään konstit auta.
Pitkä ostoslista taas huomista tuuraajapäivää varten.. Nyt pitäisi ehtiä myös vaateosastolle. On se aina sellaista touhuamista, että ei ehdi kissaakaan sanoa. Nyt vielä jarruttaa tuo ikävä ishias. Kumma kyllä, kipuun tottuu, kun on asiat toimitettava, eikä hetkellisiä seisoskeluja kivun laantumiseksi voi kaikessa kiireessä toteuttaa. Eikös joku mummokin lumessa mennyt vain eteenpäin? Herkussa on ostoskärryn kanssa helpompaa. Kukaan ei huomaa, kun pidän kärryä tukena.
Rajalan kirjan jatkokuuntelu ei eilen onnistunut. Olin nukahtanut ja lukija aamuun mennessä paasannut kirjan loppuun asti. Uusi yritys.
Vantaalla bussikuskien työnseisaus jatkuu. Tyytymättömyyttä. Onkohan mukana se turbaanikaveri, jolla on yhdenmiehen sota turbaanin käytöstä virka-asun kanssa? Olisiko se nyt niin kamalaa, jos mies saisi pitää turbaaninsa bussia ajaessaan? Vähitellen meidän on totuttava tämmöiseenkin näkyyn kuitenkin busseissa. Näin on käynyt maailmallakin. Turhaa on potkia tutkainta vastaan.Isommatkin asiat muuttuneet ja muuttumassa kaiken kansainvälistymisen kylkiäisenä. Kun tulen kummittelemaan esimerkiksi sadan vuoden kuluttua, ovat asiat myös Suomessa eri mallilla.
14. toukokuuta 2013
ERÄS KIRJA
Aloitin illalla Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies- kirjan kuuntelun. Jatkoin puoli kolmeen. Vaikka en ole vielä kirjan lopussa, ihmettelen, mikä tässä kirjassa oikein kansaa on jurppinut? Rajalalla on hillittömän rikas ja värikäs sanavarasto. Sitä käytetään taiten. Joskus vilahtaa pienoinen ironia tekstissä. Joskus joku pieni huumorinkukkanen hänen kertoessaan lavatähden ja kirjamiehen yhteisestä alkutaipaleesta. Vielä en ainakaan huomannut minkäänlaista tahallista mollaamista laulajan suuntaan. Lukija/kuuntelija voi mielessään ymmärtää aivan toisin kuin kirjailija on tarkoittanut. Kun on joskus joutunut ihmisten hampaisiin, on sieltä vaikea ulos kiemurrella. Tahdotaan nähdä kaikki negatiivisena. Toki kirjaa on vielä jäljellä. Uskon kuitenkin tekstin pysyttelevän samoissa korrektisissa kuvioissa kuin alussakin. Kahden ihmisen yhteiselossa on aina seesteistä kuin myös karikkojen tuomaa särmää. Näistä kirjailija tahtoi avoimesti kertoa. Ei millään pahalla.
Kirjailijat, jos ketkä, ovat narsistista väkeä. Valtava halu olla parrasvaloissa kehuttavana, palkintoja vastaan ottamassa. Hyvä kritiikki kannustaa, huono pahoittaa mielen. Rajala ei ole poikkeus. Ehkä hänellä on suurempi kaipuu kuin monella muulla saada kehuja, jotka hän vastaanottaa lapsenomaisella ilolla ja mielihyvällä. Eikä se ole kiellettyä. Olen yhden kerran lähettänyt hänelle sähköpostia, jossa muun muassa kiitin Villa Kiven tilaisuudesta vuosia, vuosia sitten, jossa hän oli esitelmöimässä. Sain lämminhenkisen vastauksen, joka huokui tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta lähettämästäni postista. Varmasti postini tuntui hyvältä kaiken sen ryöpytyksen lomassa ja jälkeen, minkä Lavatähti ja kirjamies-kirja oli saanut aikaan kansan syvissä riveissä. Toki oli ollut myös päinvastaisia mielipiteitä, jotka tasapainoittivat sanallista hullunmyllyä. Ehkä minulla on vielä jotain sanottavaa kirjasta, kunhan olen kuunnellut sen loppuun.
Kirjailijat, jos ketkä, ovat narsistista väkeä. Valtava halu olla parrasvaloissa kehuttavana, palkintoja vastaan ottamassa. Hyvä kritiikki kannustaa, huono pahoittaa mielen. Rajala ei ole poikkeus. Ehkä hänellä on suurempi kaipuu kuin monella muulla saada kehuja, jotka hän vastaanottaa lapsenomaisella ilolla ja mielihyvällä. Eikä se ole kiellettyä. Olen yhden kerran lähettänyt hänelle sähköpostia, jossa muun muassa kiitin Villa Kiven tilaisuudesta vuosia, vuosia sitten, jossa hän oli esitelmöimässä. Sain lämminhenkisen vastauksen, joka huokui tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta lähettämästäni postista. Varmasti postini tuntui hyvältä kaiken sen ryöpytyksen lomassa ja jälkeen, minkä Lavatähti ja kirjamies-kirja oli saanut aikaan kansan syvissä riveissä. Toki oli ollut myös päinvastaisia mielipiteitä, jotka tasapainoittivat sanallista hullunmyllyä. Ehkä minulla on vielä jotain sanottavaa kirjasta, kunhan olen kuunnellut sen loppuun.
13. toukokuuta 2013
ÄÄNI SKATTALTA
Hellelukemia luvattu tälle viikolle. Katselen jo tuulettimia, pitäisikö ottaa framille ja valmiuteen? Puolison elämä tukaloituu liiallisessa lämmössä ja sehän ei ole hyvä. Onneksi makuuhuoneeseen ei paista kuin laina-aurinko vastapäisen talon ikkunoista. No, kesäähän tässä on kuukausikaupalla kinuttu ja nyt sitä saamme. Aikamoista vauhtia lehdet puihin kehittyvät. Päivä päivältä vihreämpää. Pian peittyy pihan puolella vastapäinen talo koivujen tuuheuteen. Samalla häviää kaiken vehreyden taakse myös merinäkymä. Siellä se kuitenkin on ja sumuisina päivinä kuulee laivojen huudot. Joskus vilahtaa punaisen laivan kylki puitten lomasta. Istuksinpa eilen pitkän tovin partsilla.Kuuntelin ja katselin kärpästä, joka eksyi avonaisesta lasista surisemaan. Missä lie sekin viettänyt talvihorrostaan? Sisällä lattiallakin jo joku mönki ja sen liiskasin aamutossuni alle, vaikka hetken ajattelin sillä olevan yhtä suuri oikeus elää ja hengittää kuin minullakin. Lohduttauduin sillä, että se oli kutsumatta kotiini tullut ja se on aina riskipeliä se. Turpiinkaan noin pientä ei voi motata.
Helluntaitakin lykkää tällä viikolla. Liekö nyt niin heleä kuin luvattu on? Kahta päivää ei enää meillä helluntaita vietetä. Se lopahti vuosikymmeniä sitten. Nyt on melkein kuin mikä tahansa sunnuntai. Suomen liput liehuvat, vaan eivät helluntain kunniaksi, mutta kaatuneiden muistoksi, jota päivää ensi sunnuntaina myöskin vietetään. Helluntaista etipäin on sitten silkkaa kesää, kunnes kääntyy syksyyn taas. Näin se menee.
Ruotsissa on vanhemmuuskursseja. Vanhemmat opiskelevat lastensa kasvattamista. Keskustelevat toisten vanhempien kanssa ongelmatilanteista, miten saada pienten vintiöiden kanssa asiat säällisesti rullaamaan. Onko vanhemmista tullut uusavuttomia? Vai ovatko lapset hankalampia? Tietokoneen kanssa askaroiminen on ainakin yksi kompastuskivi perheissä. Eilen tv:ssä puhuttiin Ruotsin tilanteesta. Kuinka kauan saa lapsi tietokonetta näprätä? Mitä muita mahdollisia rajoja? Kursseille pyrkivien vanhempien määrä yllätti. Se kielii suuresta tarpeesta. Koska meille Suomeen? Vanhemmat saisivat keinot, miten saada kiukutteleva ja huutava lapsi käyttäytymään kaupassa? Liiankin usein näkee näitä tilanteita myymälässä, kun lasta ei saada aisoihin, vaan tämä makaa lattialla potkien ja huutaen tai juoksee villisti karkkihyllyjen välissä tahtoen sitä ja tätä. Pelkäävätkö nykyvanhemmat kasvattamista ja ei-sanaa? Vai onko se todellakin osaamisen puutetta? Vuosien takaista vapaan kasvatuksen rantautumisen jälkikaikuja?
Helluntaitakin lykkää tällä viikolla. Liekö nyt niin heleä kuin luvattu on? Kahta päivää ei enää meillä helluntaita vietetä. Se lopahti vuosikymmeniä sitten. Nyt on melkein kuin mikä tahansa sunnuntai. Suomen liput liehuvat, vaan eivät helluntain kunniaksi, mutta kaatuneiden muistoksi, jota päivää ensi sunnuntaina myöskin vietetään. Helluntaista etipäin on sitten silkkaa kesää, kunnes kääntyy syksyyn taas. Näin se menee.
Ruotsissa on vanhemmuuskursseja. Vanhemmat opiskelevat lastensa kasvattamista. Keskustelevat toisten vanhempien kanssa ongelmatilanteista, miten saada pienten vintiöiden kanssa asiat säällisesti rullaamaan. Onko vanhemmista tullut uusavuttomia? Vai ovatko lapset hankalampia? Tietokoneen kanssa askaroiminen on ainakin yksi kompastuskivi perheissä. Eilen tv:ssä puhuttiin Ruotsin tilanteesta. Kuinka kauan saa lapsi tietokonetta näprätä? Mitä muita mahdollisia rajoja? Kursseille pyrkivien vanhempien määrä yllätti. Se kielii suuresta tarpeesta. Koska meille Suomeen? Vanhemmat saisivat keinot, miten saada kiukutteleva ja huutava lapsi käyttäytymään kaupassa? Liiankin usein näkee näitä tilanteita myymälässä, kun lasta ei saada aisoihin, vaan tämä makaa lattialla potkien ja huutaen tai juoksee villisti karkkihyllyjen välissä tahtoen sitä ja tätä. Pelkäävätkö nykyvanhemmat kasvattamista ja ei-sanaa? Vai onko se todellakin osaamisen puutetta? Vuosien takaista vapaan kasvatuksen rantautumisen jälkikaikuja?
12. toukokuuta 2013
TOUKOKUUN TOINEN SUNNUNTAI
Hyvää päivää äideille! Aurinkoista, kuten usein ennenkin tänä toukokuisena sunnuntaina. Nytkin varmasti monet valkovuokot ovat päätyneet pikku kätösillä poimittuina maljakkoon, äiti saanut lahjoja ja häntä on halittu. Minun äitini viis veisasi tästä päivästä sitten myöhemmin, mutta toki kun olin lapsi päivä oli meille kotona juhlaa ja kävimme tervehtimässä myös tietysti vanhempieni äitejä. Päivää ei äitien kannalta varjostanut kuin yksi asia ja se oli koko Töölöä tärisyttävät Eltsun ajot. Kyllä olin minäkin ajoja seuraamassa isäni kanssa monena äitienpäivänä. Äidit ja kaupungin päättäjät, kuin ehkä myös radan vaarallisuus, lopulta saivat aikaan, että ajot ajettiin viimeisen kerran 1963. Näin päivä päästiin pyhittämään yksinomaan äideille ja mahdollinen Eltsun ajojen aiheuttama epäsopu oli poissa.
Ehkä Kehräsaaren Vintin, joka osaa ja jaksaa vaikka mitä tehdä, innoittamana aloin eilen laitella parveketta kesäkondikseen. Heitin ishiaksen hetkeksi nurkkaan ja raahasin partsin kokolattiamaton roskikseen kahdessa erässä. Ja kyllä se pölisi. Onneksi jäteastiat olivat suhttyhjiä. Imuria en tohtinut käyttää parvekkeella. Sen verran ishiasta kunnioitin. Mutta lakaisin huolellisesti ja päätin imuroida joskus myöhemmin.Laitoin kalut takaisin paikoilleen, kaapista otin pehmusteet ja suunnittelin kukkadekoraatiota, kunhan pääsen puutarhakauppaan. Kyllä siellä kehtaa siihen asti istuksia ja katsella, mitenkä koivut puhkeavat lehteen pihalla. Vihertää jo vimmatusti.
Sitten kirjoitin pikkuserkulleni kirjeen Kotkaan.Hänelläkin syntymäpäivä nyt toukokuussa. Olemme melkein jetsulleen saman ikäisiä tyttöjä. Täytämme jälleen kerran 25v. Postilaatikolle pääsen vasta torstaina ja samalla pudotan luukusta postia sosiaalitoimistoon, joka on nyt kirjallisesti vahvistanut omaishoitajapalkkioni korotuksen. Kiitos kaupunki. Rehvastelin heti ja tein lisätilauksen kesäkuun vaippatilaukseen Raisioon. Saamme omakustanteisia kertakäyttöisiä suojalakanoita. Helpottaa suunnattomasti jokapäiväistä elämää. Kuluu päivässä pahimmillaan monta.
Nukuin tänään pommiin. Yöllä valvoksin ja tietysti se verotti. Aamulääkkeet puolisolla tunnin myöhässä.En voinut entisten tapojeni mukaan kirjaimellisesti ponnahtaa kuten "Anttila hän ampaisee ylös vuoteeltaan..." vaan nojasin isän kävelykeppiin ja hilasin itseni ja tämän kakkamaisen ishiakseni varovaisesti ja ennen kaikkea hitaasti vuoteesta. Puoliso aamupuhdistukseen,kahvin tiputusta ja nappasin itsekin pillerin maaruuni. Kyllä tämä tästä jos ei muuten niin Äitienpäivän kunniaksi.
Ehkä Kehräsaaren Vintin, joka osaa ja jaksaa vaikka mitä tehdä, innoittamana aloin eilen laitella parveketta kesäkondikseen. Heitin ishiaksen hetkeksi nurkkaan ja raahasin partsin kokolattiamaton roskikseen kahdessa erässä. Ja kyllä se pölisi. Onneksi jäteastiat olivat suhttyhjiä. Imuria en tohtinut käyttää parvekkeella. Sen verran ishiasta kunnioitin. Mutta lakaisin huolellisesti ja päätin imuroida joskus myöhemmin.Laitoin kalut takaisin paikoilleen, kaapista otin pehmusteet ja suunnittelin kukkadekoraatiota, kunhan pääsen puutarhakauppaan. Kyllä siellä kehtaa siihen asti istuksia ja katsella, mitenkä koivut puhkeavat lehteen pihalla. Vihertää jo vimmatusti.
Sitten kirjoitin pikkuserkulleni kirjeen Kotkaan.Hänelläkin syntymäpäivä nyt toukokuussa. Olemme melkein jetsulleen saman ikäisiä tyttöjä. Täytämme jälleen kerran 25v. Postilaatikolle pääsen vasta torstaina ja samalla pudotan luukusta postia sosiaalitoimistoon, joka on nyt kirjallisesti vahvistanut omaishoitajapalkkioni korotuksen. Kiitos kaupunki. Rehvastelin heti ja tein lisätilauksen kesäkuun vaippatilaukseen Raisioon. Saamme omakustanteisia kertakäyttöisiä suojalakanoita. Helpottaa suunnattomasti jokapäiväistä elämää. Kuluu päivässä pahimmillaan monta.
Nukuin tänään pommiin. Yöllä valvoksin ja tietysti se verotti. Aamulääkkeet puolisolla tunnin myöhässä.En voinut entisten tapojeni mukaan kirjaimellisesti ponnahtaa kuten "Anttila hän ampaisee ylös vuoteeltaan..." vaan nojasin isän kävelykeppiin ja hilasin itseni ja tämän kakkamaisen ishiakseni varovaisesti ja ennen kaikkea hitaasti vuoteesta. Puoliso aamupuhdistukseen,kahvin tiputusta ja nappasin itsekin pillerin maaruuni. Kyllä tämä tästä jos ei muuten niin Äitienpäivän kunniaksi.
11. toukokuuta 2013
KOLME KIRJAILIJAA JA YKSI MAALARI
Jokunen päivä takaperin luettelin kuusi henkilöä, jotka tahtoisin tavata. Lupasin myös perustella syyt. Aloitan Mark Twainista. Luettuani muinoin Huckleberry Finnin seikkailuista, surin, ettei minusta tullut poikaa. Pojilla tuntui elämä olevan paljon jännempää kuin meillä tytöillä, eivätkä vanhemmat aina ehtineet katsoa niin tarkasti peräänkään. Sinikka-nukkeni ei antanut samanlaista seikkailuhenkeä kuin Huckleberry Finn ja Tom Sawyer. Mielelläni kuuntelisin Twainin tarinointia enemmänkin Missisippi-joelta.Olihan hän ollut siellä luotsina ja tunsi vedet ja niiden liikkeet. Ehkä Twainin kirjoista sain juuri matkustushimon, joka ei ole vieläkään laantunut.
Vanha kunnon Remppu eli Rembrandt taas saa suuria läikähdyksiä sydänalassani katsellessani hänen töitään. Vanhempani maalasivat, jotta ehkä minuun tarttui geeneissä kiintymys maalaustaiteeseen, vaikka itse nippanappa saan paperille suoran viivan aikaan.Kysyisin Rempulta, millä ihmeen ilveellä hän saa töihinsä maalatuksi niin aidon valon? Olen seissyt Yövartion edessä Rijksmuseumissa ja vaistomaisesti katsoin ylös, mistä valo tauluun lankeaa. Ei mistään. Se oli siihen saatu siveltimellä. Mikä nerous!
Outi Nyytäjän loputon huumori teksteissään viehättää minua. Pidän huumorintajuisista ihmisistä. Puhuisin Nyytäjän kanssa huumorin olemuksesta. Olen kerran ihan oikeasti keskustellut hänen kanssaan, enkä vieläkään tajua itsessäni ollutta spontaanisuutta. Odotin lääkärin vastaanotolle pääsyä. Nyytäjä tuli huoneesta ulos miehensä kanssa.Tunsin hänet ulkonäöltä tietysti. Muitta mutkitta loihen lausumaan " eikös teidän pitäisi olla Bretagnessa?" Oli se aika vuodesta, kun hän aina oli Ranskassa. Vähääkään hämmästymättä Nyytäjä vastasi "pitäisi, mutta piti tulla Suomeen käymään". Keskustelu oli avattu. Hetkisen juttelimme Le Conquetin pienestä kaupungista siinä osassa Ranskaa, jota hallitsevat pesunkestävät bretonit, joiden huumorintaju Nyytäjän mukaan on mustaa ja järjetöntä. Siellä on kirjailijan Ranskan koti. Halusin kuulla lisää, mutta Nyytäjä lähti puolisonsa kanssa toivotettuaan minulle, umpivieraalle, hyvää jatkoa. Minä menin ostamaan pari hänen kirjaansa. Jatkaisin juttua mielelläni hänen kanssaan.
Paltamon poika sitten. Eino Leino on aikoinaan patsastellut Espan puistossa ja patsastelee siellä yhä. Eikä tätä Lauri Leppäsen luomaa teosta katsellessa voi erehtyä, etteikö kysymyksessä olisi Runoilija. Minä en oikeastaan kysyisi Leinolta mitään. En liioin ehkä tohtisi lähestyäkään. Ehkä hänellä olisi kiire mennä lähettämään L.Onervalle kortti, jossa lukee " Ei mies kestä, jos jalot naiset häntä ei seuraa,vierellä käy; miehen on mieli kuin tulenpatsas, mi liikkuu, mi lentää, ei jälkeä näy."
Tässä oli neljä kuudesta, jotka tahtoisin tavata. Jussi Pajusen ja Reijo Hukkasen jätän myöhemmäksi.
Vanha kunnon Remppu eli Rembrandt taas saa suuria läikähdyksiä sydänalassani katsellessani hänen töitään. Vanhempani maalasivat, jotta ehkä minuun tarttui geeneissä kiintymys maalaustaiteeseen, vaikka itse nippanappa saan paperille suoran viivan aikaan.Kysyisin Rempulta, millä ihmeen ilveellä hän saa töihinsä maalatuksi niin aidon valon? Olen seissyt Yövartion edessä Rijksmuseumissa ja vaistomaisesti katsoin ylös, mistä valo tauluun lankeaa. Ei mistään. Se oli siihen saatu siveltimellä. Mikä nerous!
Outi Nyytäjän loputon huumori teksteissään viehättää minua. Pidän huumorintajuisista ihmisistä. Puhuisin Nyytäjän kanssa huumorin olemuksesta. Olen kerran ihan oikeasti keskustellut hänen kanssaan, enkä vieläkään tajua itsessäni ollutta spontaanisuutta. Odotin lääkärin vastaanotolle pääsyä. Nyytäjä tuli huoneesta ulos miehensä kanssa.Tunsin hänet ulkonäöltä tietysti. Muitta mutkitta loihen lausumaan " eikös teidän pitäisi olla Bretagnessa?" Oli se aika vuodesta, kun hän aina oli Ranskassa. Vähääkään hämmästymättä Nyytäjä vastasi "pitäisi, mutta piti tulla Suomeen käymään". Keskustelu oli avattu. Hetkisen juttelimme Le Conquetin pienestä kaupungista siinä osassa Ranskaa, jota hallitsevat pesunkestävät bretonit, joiden huumorintaju Nyytäjän mukaan on mustaa ja järjetöntä. Siellä on kirjailijan Ranskan koti. Halusin kuulla lisää, mutta Nyytäjä lähti puolisonsa kanssa toivotettuaan minulle, umpivieraalle, hyvää jatkoa. Minä menin ostamaan pari hänen kirjaansa. Jatkaisin juttua mielelläni hänen kanssaan.
Paltamon poika sitten. Eino Leino on aikoinaan patsastellut Espan puistossa ja patsastelee siellä yhä. Eikä tätä Lauri Leppäsen luomaa teosta katsellessa voi erehtyä, etteikö kysymyksessä olisi Runoilija. Minä en oikeastaan kysyisi Leinolta mitään. En liioin ehkä tohtisi lähestyäkään. Ehkä hänellä olisi kiire mennä lähettämään L.Onervalle kortti, jossa lukee " Ei mies kestä, jos jalot naiset häntä ei seuraa,vierellä käy; miehen on mieli kuin tulenpatsas, mi liikkuu, mi lentää, ei jälkeä näy."
Tässä oli neljä kuudesta, jotka tahtoisin tavata. Jussi Pajusen ja Reijo Hukkasen jätän myöhemmäksi.
9. toukokuuta 2013
FOBIOITA
Helsingin Jätkäsaareen aiotaan pykätä pystysuoraan 33 kerrosta hotellia. Minulla on korkeanpaikankammo, jota fiinimmästi sanotaan akrofobiaksi. Tuskin tämän hotellin kerroksiin edes olen menemässä. Ja menen minä korkealle, jos on pakko. Kammoni ei ole laajinta lajia, kun ei ala huimatakaan, mutta tunnen oloni huonoksi ja pelokkaaksi, hiukan vapisevaksi. Kamalin tilanne syntyy, jos ylös on menossa ihmisiä täyteen tupattu hissi (poden siis myös klaustrofobiaa) ja tiedän päätyväni korkealle. Siinä tilanteessa olen joskus jopa jättänyt koko asian sikseen ja tyydyn matalammalta nähtäviin maisemiin. Matkoilla olen ollut aina urhea. Eiffelin tornissa käyty ja jossakin päin hotellissa asuttu aika korkealla. Tippukiviluolassa oleminen on myös hien ja tuskan takana. Ensin alaspäin,päivänvalo katoaa ja edessä suljettu tila. Pitää hengitellä rauhallisesti,ottaa järki käteen ja kuvitella nauttivansa näkemästään. Kovalle ottaa, mutta muutamissa olen kuitenkin ollut. Sekään ei tunnu mukavalta, kun televisiosta katselen sukeltajia ahtaissa paikoissa kaukana meren pinnan alapuolella.Jokuhan saattaa juuttua kiinni. Vuosien myötä valjenneet luut kertovat kammottavaa tarinaa. Olen siis aika kammoinen ihminen loppujen lopuksi.
Eilen tungeksin ihmispaljoudessa kaupungilla. Kaikki liikkeellä ja oli vielä T-paitailmakin. Terassit ja Espan puisto täynnä väkeä, Stockmannilla vilske. Ei koskaan enää siihen aikaa alkuillasta stadiin. Helatorstain aatto lisäsi ostosvimmaa.Minua harmitti ja suorastaan inhotti onnahdella tavaratalossa. Kasseja taas valtava määrä, joista tuuraajakin kysyi, jos niissä on kiviä. Ystävällinen taksimies kantoi tavarani ulko-oven eteen pyytämättä. No, en olisi toki pyytänytkään. Keräsin kaikki jäljellä olevat voimani ja sain raahattua kotiin hissistä. Sitten alkoi heti,etten ehtinyt edes purkaa ostoksia, vuoteen ja puolison puhdistaminen. Siinä hommassa tuuraaja auttoi hetken ja sitten lähti. Jotenkin kiireellä. Puoliso oli yhteistyöhaluinen kumma kyllä ja sain kaiken tehtyä. Hänen ltapalansa vuoro ja selkä oli kuin tulessa. Pilleriä maaruun ja yhdeksän kieppeillä oli kaikki tehty, jääkaappi ja pakastin taas täynnä.Panin tyynyjä selän taakse vuoteessa ja nukahdin oitis.
Minua on onnestanut. Olen saanut ylennyksen. Minut on siirretty korkeampaan omaishoitajien palkkion maksuluokkaan. Ettei jäisi epäselväksi, veroa menee. Työt siihen malliin lisääntyneet, että otan kaiken vastaan mielelläni. Jos kerran kunnat toivovat ja odottavat, että ihmiset asuvat mahdollisimman kauan kotonaan, on avut ja apuvälineet tarpeen. Helsingin kaupunki on monessa asiassa säästänyt ja luopunut joistakin hoitotarvikkeistakin. Ovat nyt omakustanteisia ja tämmöiset erikoistarvikkeet ovat tyyriitä. Kun päätös säästöistä tuli, purnasin vahvasti ja otin yhteyttä päätöksen tehneisiin kaupungin virkamiehiin, joihin kuului myös joitakin lääkäreitä. Vastauksiin oli tyydyttävä, säästötoimet hyväksyttävä. Yleisesti ottaen Helsinki hoitaa omaishoitajien asiat kuitenkin kiitettävästi ja tähän kategoriaan kuuluu minun oma sosiaalitoimistoni, jossa alusta asti olen saanut asianmukaisen ja ystävällisen kohtelun. Siellä kuunnellaan,eikä virkailijoilla ole milloinkaan liian kiire. Se on minun tukipilarini monessa asiassa.
Eilen tungeksin ihmispaljoudessa kaupungilla. Kaikki liikkeellä ja oli vielä T-paitailmakin. Terassit ja Espan puisto täynnä väkeä, Stockmannilla vilske. Ei koskaan enää siihen aikaa alkuillasta stadiin. Helatorstain aatto lisäsi ostosvimmaa.Minua harmitti ja suorastaan inhotti onnahdella tavaratalossa. Kasseja taas valtava määrä, joista tuuraajakin kysyi, jos niissä on kiviä. Ystävällinen taksimies kantoi tavarani ulko-oven eteen pyytämättä. No, en olisi toki pyytänytkään. Keräsin kaikki jäljellä olevat voimani ja sain raahattua kotiin hissistä. Sitten alkoi heti,etten ehtinyt edes purkaa ostoksia, vuoteen ja puolison puhdistaminen. Siinä hommassa tuuraaja auttoi hetken ja sitten lähti. Jotenkin kiireellä. Puoliso oli yhteistyöhaluinen kumma kyllä ja sain kaiken tehtyä. Hänen ltapalansa vuoro ja selkä oli kuin tulessa. Pilleriä maaruun ja yhdeksän kieppeillä oli kaikki tehty, jääkaappi ja pakastin taas täynnä.Panin tyynyjä selän taakse vuoteessa ja nukahdin oitis.
Minua on onnestanut. Olen saanut ylennyksen. Minut on siirretty korkeampaan omaishoitajien palkkion maksuluokkaan. Ettei jäisi epäselväksi, veroa menee. Työt siihen malliin lisääntyneet, että otan kaiken vastaan mielelläni. Jos kerran kunnat toivovat ja odottavat, että ihmiset asuvat mahdollisimman kauan kotonaan, on avut ja apuvälineet tarpeen. Helsingin kaupunki on monessa asiassa säästänyt ja luopunut joistakin hoitotarvikkeistakin. Ovat nyt omakustanteisia ja tämmöiset erikoistarvikkeet ovat tyyriitä. Kun päätös säästöistä tuli, purnasin vahvasti ja otin yhteyttä päätöksen tehneisiin kaupungin virkamiehiin, joihin kuului myös joitakin lääkäreitä. Vastauksiin oli tyydyttävä, säästötoimet hyväksyttävä. Yleisesti ottaen Helsinki hoitaa omaishoitajien asiat kuitenkin kiitettävästi ja tähän kategoriaan kuuluu minun oma sosiaalitoimistoni, jossa alusta asti olen saanut asianmukaisen ja ystävällisen kohtelun. Siellä kuunnellaan,eikä virkailijoilla ole milloinkaan liian kiire. Se on minun tukipilarini monessa asiassa.
7. toukokuuta 2013
VANHOJA STAROJA
Huomenna tuuraajapäivä, mutta alkaa vasta illan suussa.Ikinä en ole siihen aikaan ollut ostoksilla tai ainakaan moniin vuosiin.On vielä Helatorstaita edeltävä päivä, että kaikki muutkin ruuan hankkijat liikkeellä. No, sekaan vaan. Pesijänkin pitäisi aamupäivällä huomenissa tulla. Tänään vielä rauhallista.
Tein äänikirjatilauksen Celiaan ja nyt oli tarjolla Panu Rajalan uusin. Totta kai sen aion kuunnella. Että minäkin tiedän, onko perää kaikissa niissä moitteissa, mitä kansa on kirjailijaparan päälle suoltanut. Nyt on jo hiljaisempaa sillä rintamalla.Annetaan työrauha uuden kirjan teolle. Kuulun niiden joukkoon, joka Rajalasta ja hänen teksteistään tykkää. Rajala taas tykkää naisista ja alunalkaen tästä tykkäämisestä professorin riepotus on alkanut. Täytyy sanoa, että on hyvä asia, ettei ole millään lailla julkkisihminen, jota vastaan voidaan hyökätä. Ehkä sitä kovettuu ja kovettaa itsensä lopulta ja lakkaa kuulemasta negatiivisia kommentteja.Kun on itsensä pannut framille, niin leikki on kestettävä.
Ystäväni C on liikuttavasti Elizabeth Taylorin, Anne Pohtamon ja Armi Kuuselan ihailija. On kerännyt ja yhä kerää näistä kuvia, jos suinkin niitä jostain vielä saa ja löytää. Ovat osin jo menneen talven lumia, mitä jokapäiväiseen julkisuuteen tulee. Eilen justiinsa näistä henkilöistä henkevästi keskustelimme ja minä olin se huonommin tietävä. Toki olen koululaisena kerännyt minäkin Taylorin kuvia vihkoon, jossa oli muitakin sen aikaisia staroja.Mutta homma jäänyt jonnekin vuosikymmenten taakse. Kuusela oli tietysti aikoinaan kovastikin tapetilla ja hurmasi suomalaiset ja erään filippiiniläisenkin.En seissyt kadunvarressa vilkuttamassa, kun Kuuselaa näytettiin missivoittonsa jälkeen avoautossa ympäri Helsinkiä ja Muhos oli piirretty maailman kartalle.Pohtamo taas niin uutta tuotantoa, että tuskin olen hänen misseydestään mitään lukenut, enkä siis sano asiasta juuta enkä jaata. Näistä kolmesta naisesta tiedän Taylorin parhaiten.Hänen elokuviaan on aika useinkin tv:n kanavilla ja näin minä Lassie-leffankin aivan hiljattain, jossa pieni Elizabeth näytteli. Taisi olla niitä aikoja, josta hänen karriäärinsä sai alkunsa.Näin meidän kesken, minun ihailuni kohdistui elokuvassa enemmänkin Lassien puoleen. Illuusio on kyllä särkynyt vuosien aikana, kun luin jostain, että Lassieita oli useampia elokuvan teossa. Kun yksi ei totellut/jaksanut, pyydettiin toinen Lassie tilalle. Tämmöistä bluffia. "Mit´ oomme me? Vain tuhkaa tomua?"
Joskus kysytään, kenet tahtoisit tavata elävistä tai kuolleista? Edesmenneistä Mark Twainin, Eino Leinon ja Rembrandtin. Nykyisistä ja elävistä Outi Nyytäjän, Jussi Pajusen ja Reijo Hukkasen. Juuri näin äkkisältään. Kerron joskus toisen kerran, miksi juuri nämä henkilöt. Nyt on ruvettava käyttämään hyväksi ruumiistani pois pakenevaa ishiasta ja yritettävä imuroida.
Tein äänikirjatilauksen Celiaan ja nyt oli tarjolla Panu Rajalan uusin. Totta kai sen aion kuunnella. Että minäkin tiedän, onko perää kaikissa niissä moitteissa, mitä kansa on kirjailijaparan päälle suoltanut. Nyt on jo hiljaisempaa sillä rintamalla.Annetaan työrauha uuden kirjan teolle. Kuulun niiden joukkoon, joka Rajalasta ja hänen teksteistään tykkää. Rajala taas tykkää naisista ja alunalkaen tästä tykkäämisestä professorin riepotus on alkanut. Täytyy sanoa, että on hyvä asia, ettei ole millään lailla julkkisihminen, jota vastaan voidaan hyökätä. Ehkä sitä kovettuu ja kovettaa itsensä lopulta ja lakkaa kuulemasta negatiivisia kommentteja.Kun on itsensä pannut framille, niin leikki on kestettävä.
Ystäväni C on liikuttavasti Elizabeth Taylorin, Anne Pohtamon ja Armi Kuuselan ihailija. On kerännyt ja yhä kerää näistä kuvia, jos suinkin niitä jostain vielä saa ja löytää. Ovat osin jo menneen talven lumia, mitä jokapäiväiseen julkisuuteen tulee. Eilen justiinsa näistä henkilöistä henkevästi keskustelimme ja minä olin se huonommin tietävä. Toki olen koululaisena kerännyt minäkin Taylorin kuvia vihkoon, jossa oli muitakin sen aikaisia staroja.Mutta homma jäänyt jonnekin vuosikymmenten taakse. Kuusela oli tietysti aikoinaan kovastikin tapetilla ja hurmasi suomalaiset ja erään filippiiniläisenkin.En seissyt kadunvarressa vilkuttamassa, kun Kuuselaa näytettiin missivoittonsa jälkeen avoautossa ympäri Helsinkiä ja Muhos oli piirretty maailman kartalle.Pohtamo taas niin uutta tuotantoa, että tuskin olen hänen misseydestään mitään lukenut, enkä siis sano asiasta juuta enkä jaata. Näistä kolmesta naisesta tiedän Taylorin parhaiten.Hänen elokuviaan on aika useinkin tv:n kanavilla ja näin minä Lassie-leffankin aivan hiljattain, jossa pieni Elizabeth näytteli. Taisi olla niitä aikoja, josta hänen karriäärinsä sai alkunsa.Näin meidän kesken, minun ihailuni kohdistui elokuvassa enemmänkin Lassien puoleen. Illuusio on kyllä särkynyt vuosien aikana, kun luin jostain, että Lassieita oli useampia elokuvan teossa. Kun yksi ei totellut/jaksanut, pyydettiin toinen Lassie tilalle. Tämmöistä bluffia. "Mit´ oomme me? Vain tuhkaa tomua?"
Joskus kysytään, kenet tahtoisit tavata elävistä tai kuolleista? Edesmenneistä Mark Twainin, Eino Leinon ja Rembrandtin. Nykyisistä ja elävistä Outi Nyytäjän, Jussi Pajusen ja Reijo Hukkasen. Juuri näin äkkisältään. Kerron joskus toisen kerran, miksi juuri nämä henkilöt. Nyt on ruvettava käyttämään hyväksi ruumiistani pois pakenevaa ishiasta ja yritettävä imuroida.
6. toukokuuta 2013
KESÄ MIELESSÄ
Moni blogin kirjoittaja hehkuttaa kesää, lomaa ja mökille siirtymistä. Minä luen kirjoituksia ja huokaan. Oli aika, vuosikymmenet, kun mekin näihin aikoihin alettiin valmistautua. Tosin mökki oli käytössä talvellakin, vaikka pahimpien pakkasten aikoihin pysyteltiin Helsingissä. Jo alkukevään aurinkoisina viikonloppuina lähdettiin ja vähitellen pantiin mökkiä kesäkuntoon. Kunnes jäätiin, kun oli loma ja minä pitemmäksikin aikaa. Mitään sen kummempaa ei istutettu. Krookukset kasvoivat itsestään, pensaat lykkäsivät kukkaa ilman meitä, ruohosipulimättäät rehottivat rapun pielessä vuodesta toiseen. Lehtiä haravoitiin ja puoliso pani ruohonleikkurin valmiuteen. Verkkokeinu puitten väliin. Vene käännettiin ja moottori tarkistettiin. Kanojen asunto siivottiin. Sitten käytiin ostamassa sinne asukit. Kolme kanaa ja kukko. Aina sama määrä, mutta eri eläimet. Syksyisin luovutettiin siipikarja hyvin työnsä tehneenä taloihin, joissa oli ennestäänkin kanoja. Kerran ne menivät tilalle, jossa oli myös kalkkunoita. Pitkä kesä nautittiin mökkielämästä, koirat ja me. Näihin aikoihin kaikki putkahtaa mieleen ja tunnen sieraimissani mökin tuoksun, uuden ruohon ja saunan piipusta nousevan savun hajun. Tulee lämmin olo.
Haisee täälläkin. Ensimmäisen kerroksen nuoret asukkaat ovat hankkineet grillin patiolleen. Iso hiilisäkki kertoo grillin ahkerasta käytöstä ja haju siitä, että jollain nesteellä pannaan hiilet palamaan. Ikkunoiden on hyvä olla kiinni, mutta jostain haju yläpuolella oleviin asuntoihin kiemurtelee.Kun on saatu grilli valmiiksi, sitten alkaa haista siinä valmistettava liha. No, ehkä tämä on alkukesän innostusta, joka myöhemmin laantuu ja siirtyvät valmistamaan ateriat sähkölieden ääreen sisälle. Taloyhtiö säännöissään kieltää parvekkeilla grillaamisen, jota kuulemma ei laki puolla. Mutta herrasmiessopimus siitä on asukkaiden kesken saatettu tehdä. Patiolla tapahtuvaan ruuanvalmistukseen ei taloyhtiö ole puuttunut.
Roskikselta tullessani eilen jäin taas suustani kiinni viidennen kerroksen rouvan kanssa.Kiiteltiin, kun öisin liian kovaa musiikkia soittanut kaveri muutti. Keskustelimme henkevästi kylpyammeen ja suihkun eroista. Minä kerroin, etten tänä vuonna kukkia istuta. Kehuttiin säätä. Joukkoon putkahti M-L ja minä hetken juteltuani onnahtelin kotiin. Koska ihmeessä olen siinä kunnossa, että saisin oman parvekkeeni laitettua? Se ei ole ikinä ollut enää tähän aikaan vuodesta talviteloillaan. Jos tänään ishiasta uhmaten yritän raahata tarpeettomiksi käyneet parvekematot roskikseen. Tai jonain toisena päivänä.
Haisee täälläkin. Ensimmäisen kerroksen nuoret asukkaat ovat hankkineet grillin patiolleen. Iso hiilisäkki kertoo grillin ahkerasta käytöstä ja haju siitä, että jollain nesteellä pannaan hiilet palamaan. Ikkunoiden on hyvä olla kiinni, mutta jostain haju yläpuolella oleviin asuntoihin kiemurtelee.Kun on saatu grilli valmiiksi, sitten alkaa haista siinä valmistettava liha. No, ehkä tämä on alkukesän innostusta, joka myöhemmin laantuu ja siirtyvät valmistamaan ateriat sähkölieden ääreen sisälle. Taloyhtiö säännöissään kieltää parvekkeilla grillaamisen, jota kuulemma ei laki puolla. Mutta herrasmiessopimus siitä on asukkaiden kesken saatettu tehdä. Patiolla tapahtuvaan ruuanvalmistukseen ei taloyhtiö ole puuttunut.
Roskikselta tullessani eilen jäin taas suustani kiinni viidennen kerroksen rouvan kanssa.Kiiteltiin, kun öisin liian kovaa musiikkia soittanut kaveri muutti. Keskustelimme henkevästi kylpyammeen ja suihkun eroista. Minä kerroin, etten tänä vuonna kukkia istuta. Kehuttiin säätä. Joukkoon putkahti M-L ja minä hetken juteltuani onnahtelin kotiin. Koska ihmeessä olen siinä kunnossa, että saisin oman parvekkeeni laitettua? Se ei ole ikinä ollut enää tähän aikaan vuodesta talviteloillaan. Jos tänään ishiasta uhmaten yritän raahata tarpeettomiksi käyneet parvekematot roskikseen. Tai jonain toisena päivänä.
5. toukokuuta 2013
SAPETTAA JA SUUTUTTAA
Laahustan ja nilkutan huonekaluista kiinni ptäen.Kiroilen ja manaan,rukoilen ja pyydän, että minusta otetaan pois ishias. Kuinka monta viikkoa tässä olen jo rampana ollut? Huoltomieskin lohdutti, että vielä voi mennä pitkäkin aika.No, ainakin siitä olen iloinen, että olen pystynyt -vaikkakin hitaasti - puolison hoitamaan. Ei ole mikään jäänyt tekemättä. Kaikki muu sitten onkin. Kirjoittelen itselleni terveisiä pölyyn pöytien pinnoissa ja katselen surkuhupaisin tuntein mattoja, jotka kaipaavat kipeästi imuroimista. Pyykit olen koneeseen pannut ja se tekee kiltisti loput. Roskien vienti pihalle kestää ikuisuuden. Liikunhan minä kuin hidastetussa elokuvassa. Horjahtaa ei saa. Jos peräti lankean, niille sijoilleni jään. Sanon suoraan: ottaa päästä.
Ensi viikolla tuuraajapäivänä on päästävä postilaatikolle. Lähetän vammaispalveluhakemuksen luiskista Helsingin kaupungille. Panen mukaan vamemmaksi vakuudeksi ylimääräisen kirjeen, jossa vakuutan meidän tarvitsevan porrasaskelmiin kiinteät luiskat. Ulkoileminen on tärkeää mielenterveydenkin takia. Kysyn, kuinka kalliiksi tulee kunnalle tulla aina pyörätuoli laskemaan ja nostamaan askelmissa melkein päivittäin? En tiedä tietenkään vielä, minkälaisen päätöksen tekevät, mutta jos se on kielteinen, aion taistella. Samoin on nk. sairaalavuoteen kanssa, jos puoliso ei sitä saa. Pörhistyn ja suoristun ja sanan säilän teräväksi hion, en periksi anna, taistoon käyn kaikki voimat ponnistaen. Sisukas on suomalainen nainen.
Soitin eilen Turkkiin. Hirmuista hellettä pitelee. Asteet runsaassa kolmessakymmenessä ja nyt luvattiin kuulemma viilenevää noin 29 asteeseen. Ystäväni kyseli Helsingin lumitilannetta. Ei oo,eikä tuu,vakuutin. Kerroin krookuksista pihoilla, leskenlehdistä ja täkäläisestä keväästä ylipäätään. Jotkut pensaat jo vihertää, linnut reviirivaltauksillaan,lokkien kirkunaa ja yleistä kevätpuuhastelua ihmisten kesken. Tervetuloa vaan takaisin kotiin. Lupasi tulla meillekin.
Tänään otan tupla-annoksen särkypillereitä ja laitan uuniruokaa.Pitää kumartua. Mihin minä nyt paninkaan sen taikasauvani, jolla olisi käyttöä? Sitä heilauttaisin ja kas, ruoka valmistuu itsestään, koti siistiytyy, ishias painuu huitsinnevadaan.
Ensi viikolla tuuraajapäivänä on päästävä postilaatikolle. Lähetän vammaispalveluhakemuksen luiskista Helsingin kaupungille. Panen mukaan vamemmaksi vakuudeksi ylimääräisen kirjeen, jossa vakuutan meidän tarvitsevan porrasaskelmiin kiinteät luiskat. Ulkoileminen on tärkeää mielenterveydenkin takia. Kysyn, kuinka kalliiksi tulee kunnalle tulla aina pyörätuoli laskemaan ja nostamaan askelmissa melkein päivittäin? En tiedä tietenkään vielä, minkälaisen päätöksen tekevät, mutta jos se on kielteinen, aion taistella. Samoin on nk. sairaalavuoteen kanssa, jos puoliso ei sitä saa. Pörhistyn ja suoristun ja sanan säilän teräväksi hion, en periksi anna, taistoon käyn kaikki voimat ponnistaen. Sisukas on suomalainen nainen.
Soitin eilen Turkkiin. Hirmuista hellettä pitelee. Asteet runsaassa kolmessakymmenessä ja nyt luvattiin kuulemma viilenevää noin 29 asteeseen. Ystäväni kyseli Helsingin lumitilannetta. Ei oo,eikä tuu,vakuutin. Kerroin krookuksista pihoilla, leskenlehdistä ja täkäläisestä keväästä ylipäätään. Jotkut pensaat jo vihertää, linnut reviirivaltauksillaan,lokkien kirkunaa ja yleistä kevätpuuhastelua ihmisten kesken. Tervetuloa vaan takaisin kotiin. Lupasi tulla meillekin.
Tänään otan tupla-annoksen särkypillereitä ja laitan uuniruokaa.Pitää kumartua. Mihin minä nyt paninkaan sen taikasauvani, jolla olisi käyttöä? Sitä heilauttaisin ja kas, ruoka valmistuu itsestään, koti siistiytyy, ishias painuu huitsinnevadaan.
4. toukokuuta 2013
KREIKKA, JOSSA EN OLE KÄYNYT
Niilin rannoilla sen enempää kuin Kreikassakaan en ole ollut. Egyptissä kävin viime vuonna Joanna Lumleyn mukana television matkaohjelmassa, kun hän oli etsimässä jokireiän alkupäätä. Tänä vuonna pääsen Lumleyn saattelemana Kreikkaan. Kreikka liippaa läheltä, kun matkaa Kyprokseen ja sen olen tehnyt. Mutta se ei ole sama asia. Kreikka kiinnostaa minua. Miksi se sitten on jäänyt matkasuunnitelmissa toteuttamatta, sitä en oikein tiedä. Onneksi on hienoja ja kattavia matkadokumentteja ja onneksi nyt taitavana matkanjohtajana toimii brittiläinen näyttelijä Joanna Lumley ja vie minut ja monet muut tutustumaan Kreikan historiaan ja myös paikkoihin, joista ei aina matkaoppaissa kerrota. Kulissien takaiset seudut kiehtovat minua ja omilla matkoillanikin olen tarkoituksellisesti etsiytynyt myös turistilaumojen vähemmän kuluttamiin kohteisiin. Ensi viikolla Lumley vie katsojat Korfun saareen ja minä menen mukaan.
Olen aina pitänyt saduista. Vieläkin. Ja siksi kiinnostaa kreikkalaiset jumaluustarustot. Taiteilijoita ovat nämä myös ihastuttaneet kautta aikain.Kukapa ei olisi jossain muodossa nähnyt Afroditen nousua merestä? Jospa Ville Vallgrenilla oli jumalatar mielessään luodessaan meidän kotoista Havis Amandaamme, joka aikoinaan herätti suunnatonta paheksuntaa "pariisilaiskoketin" alastomuudellaan keskellä kaupunkia. Kreikkalaiset jumalat olivat perin inhimillisiä kaikkine virheineen. He laskeutuivat Olympoksen palatseistaan kansan pariin rakentaakseen suhteita maallisiin ihmisiin milloin milläkin valheella ja verukkeella. Nämä tarinat elävät yhä Välimeren rannoilla ja kävihän Joanna Lumley Manalan portillakin ja uhrasi Hadekselle kukkia,kolikoita ja helmen.
Ehkä jonain yönä näen Kreikasta unen ja käyn kysymään Pythialta neuvoja. Ensi tiistaina kuitenkin matkaan Joanna Lumleyn mukana Korfuun, saareen,jota Homeros on ylistänyt ja jossa Odysseus kohtasi Nausikaan.
Olen aina pitänyt saduista. Vieläkin. Ja siksi kiinnostaa kreikkalaiset jumaluustarustot. Taiteilijoita ovat nämä myös ihastuttaneet kautta aikain.Kukapa ei olisi jossain muodossa nähnyt Afroditen nousua merestä? Jospa Ville Vallgrenilla oli jumalatar mielessään luodessaan meidän kotoista Havis Amandaamme, joka aikoinaan herätti suunnatonta paheksuntaa "pariisilaiskoketin" alastomuudellaan keskellä kaupunkia. Kreikkalaiset jumalat olivat perin inhimillisiä kaikkine virheineen. He laskeutuivat Olympoksen palatseistaan kansan pariin rakentaakseen suhteita maallisiin ihmisiin milloin milläkin valheella ja verukkeella. Nämä tarinat elävät yhä Välimeren rannoilla ja kävihän Joanna Lumley Manalan portillakin ja uhrasi Hadekselle kukkia,kolikoita ja helmen.
Ehkä jonain yönä näen Kreikasta unen ja käyn kysymään Pythialta neuvoja. Ensi tiistaina kuitenkin matkaan Joanna Lumleyn mukana Korfuun, saareen,jota Homeros on ylistänyt ja jossa Odysseus kohtasi Nausikaan.
3. toukokuuta 2013
ISHIASPAHOLAINEN
Eilen tuuraajapäivänä kaupungilla, eikä ishias tykännyt. Kymmenen päivän aikana, jolloin kauppaan en päässyt, alkoi olla vajetta ruokapuolessa ja nyt oli täydennyksen aika. Olin tankannut itseni särkypillerillä ja tahdonvoimalla. Näillä eväillä lähdin ensin ostamaan vuoteensuojia Mannerheimintien toisesta päästä. Toin ne kotiin. Sitten matka jatkui Stockmannille ja siellä apteekkiin ja Herkkuun. Kello näytti ikävästi hupenevaa tuuraaja-aikaa, sillä kolme tuntia ei ole kovin pitkä aika. Soitin Marjalle, että lähtee vaan ja jättää puolison, tulen pian. Jäi odottamaan. On ihana ihminen. Raahasin ostokset taksista kotirapulle ja ishias senkuin yltyi olemaan hankala.Onneksi on hissi. Marja auttoi kassien kanssa.Selkä ja jalka olivat tulessa ja ensimmäistä kertaa ajattelin, tuleeko tästä mitään. Marja lähti.
Vähitellen sain tavarat purettua jääkaappiin ja pakastimeen. Sitten oli puolison vuoro. Puhdistin hänet sekä vuoteen,autoin pyörätuoliin ja vein keittiöön. Syötin lääkkeet ja ruuan. Vein takaisin vuoteeseen. Katselin ikkunasta aurinkoista pihaa, tyhjiä kukkalaatikoitani ja lapsia, jotka leikkivät hiekkalaatikossa. Alanyassa viisi kuukautta olleelta ystävältäni tuli tekstiviesti. Kertoi tulevansa kotiinsa Suomeen kahden viikon kuluttua. Alanyassa kuulemma hellettä ollut jo jonkun aikaa.Makasin sohvalla ja kuvittelin olevani minäkin jossain, missä ei ole huolen häivääkään, missä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja missä voi kuunnella vaikka loputtomiin aaltojen rauhoittavia ääniä.
Pihalla eräänä päivänä tuli A-rapun ML vastaan,tervehti ja sanoi minun näyttävän väsyneeltä. Ihan varmasti näytinkin/näytänkin. Kerroin hiukan murheitani, mutta vakuutin myös, että kyllä tämä tästä ja nilkutin kotiin.Jonkun ajan kuluttua kolahti postiluukku.Lattialla oli kortti ja Fazerin suklaalevy. Kortissa teksti: Jokanaisen lohtu&voimavara. Kiitin tekstiviestillä ja elämä hymyili hetken. Söin suklaata,ryvin taas itsesäälissä ja jos mahdollista niin pienessä kiukussakin, mitkä kummatkin kohdistuivat tähän saamarin ishiakseen. Yhtä ontumista ja laahautumista viikosta toiseen. Pitää levätä,sanoi tohtori vastaanotolla käydessäni. Ah, mitä ironiaa.
Eilen soitettiin sosiaalitoimistosta (Marja-tuuraajan kehoituksesta ilmeisesti) ja puolittain pakotettiin pitämään lomaa. Annoin periksi ja puoliso menee intervallihoitoon tämän kuun lopussa viikoksi. Joko ishias on jo silloin minusta lähtenyt tai jos ei,niin makaan sen viikon liikuttamatta evääkään. No,lääkäriin voisin taas mennä ihmettelemään, miten tämmöisestä vaivasta pääsee eroon? No,kamppailee joku muukin vastoinkäymisten kanssa. Sikhiläinen vantaalaismies haluaa käyttää virassaan bussinkuljettajana turbaania, mutta sitä ei sallita, kun on "työasuun kuulumaton ja voi herättää intohimoja". Vantaalaiskaveri ei anna periksi, vaan aikoo ajaa asiaansa niin, että turbaani sallitaan. En tiedä, mitä itse ajattelen turbaanipäisestä kuskista. En luultavasti ainakaan repisi pelihousujani eikä turbaani saisi minussa aikaan muitakaan intohimoja. Päähine kuin päähine. Astuisin kulkuneuvoon yhtä luottavaisin mielin kuin ennenkin.Mutta jos burka olisi naiskuljettajalla, panisi se miettimään, näkeekö kuljettaja liikenteestä mitään.Silloin ehkä jäisin odottamaan seuraavaa kulkuneuvoa.
Vähitellen sain tavarat purettua jääkaappiin ja pakastimeen. Sitten oli puolison vuoro. Puhdistin hänet sekä vuoteen,autoin pyörätuoliin ja vein keittiöön. Syötin lääkkeet ja ruuan. Vein takaisin vuoteeseen. Katselin ikkunasta aurinkoista pihaa, tyhjiä kukkalaatikoitani ja lapsia, jotka leikkivät hiekkalaatikossa. Alanyassa viisi kuukautta olleelta ystävältäni tuli tekstiviesti. Kertoi tulevansa kotiinsa Suomeen kahden viikon kuluttua. Alanyassa kuulemma hellettä ollut jo jonkun aikaa.Makasin sohvalla ja kuvittelin olevani minäkin jossain, missä ei ole huolen häivääkään, missä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja missä voi kuunnella vaikka loputtomiin aaltojen rauhoittavia ääniä.
Pihalla eräänä päivänä tuli A-rapun ML vastaan,tervehti ja sanoi minun näyttävän väsyneeltä. Ihan varmasti näytinkin/näytänkin. Kerroin hiukan murheitani, mutta vakuutin myös, että kyllä tämä tästä ja nilkutin kotiin.Jonkun ajan kuluttua kolahti postiluukku.Lattialla oli kortti ja Fazerin suklaalevy. Kortissa teksti: Jokanaisen lohtu&voimavara. Kiitin tekstiviestillä ja elämä hymyili hetken. Söin suklaata,ryvin taas itsesäälissä ja jos mahdollista niin pienessä kiukussakin, mitkä kummatkin kohdistuivat tähän saamarin ishiakseen. Yhtä ontumista ja laahautumista viikosta toiseen. Pitää levätä,sanoi tohtori vastaanotolla käydessäni. Ah, mitä ironiaa.
Eilen soitettiin sosiaalitoimistosta (Marja-tuuraajan kehoituksesta ilmeisesti) ja puolittain pakotettiin pitämään lomaa. Annoin periksi ja puoliso menee intervallihoitoon tämän kuun lopussa viikoksi. Joko ishias on jo silloin minusta lähtenyt tai jos ei,niin makaan sen viikon liikuttamatta evääkään. No,lääkäriin voisin taas mennä ihmettelemään, miten tämmöisestä vaivasta pääsee eroon? No,kamppailee joku muukin vastoinkäymisten kanssa. Sikhiläinen vantaalaismies haluaa käyttää virassaan bussinkuljettajana turbaania, mutta sitä ei sallita, kun on "työasuun kuulumaton ja voi herättää intohimoja". Vantaalaiskaveri ei anna periksi, vaan aikoo ajaa asiaansa niin, että turbaani sallitaan. En tiedä, mitä itse ajattelen turbaanipäisestä kuskista. En luultavasti ainakaan repisi pelihousujani eikä turbaani saisi minussa aikaan muitakaan intohimoja. Päähine kuin päähine. Astuisin kulkuneuvoon yhtä luottavaisin mielin kuin ennenkin.Mutta jos burka olisi naiskuljettajalla, panisi se miettimään, näkeekö kuljettaja liikenteestä mitään.Silloin ehkä jäisin odottamaan seuraavaa kulkuneuvoa.
1. toukokuuta 2013
VAPPUNA
Se on sitten toukokuu! Ei ainakaan vielä näytä huhtikuuta kummallisemmalta. Vappuaaton hulinat jäivät minulle vieraiksi, mitä uutisista näin Manta-neidon lakittamisen ja kuuntelin muutaman kommentin toimittajan kysellessä, miten on mennyt ja miten jatketaan. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja tiedossakin hauskaa. Tänään jatkuu kenellä mitenkin, brunssia Kaivopuistossa, lounaita ravintoloissa, flaneeraamista Espalla,ystäviä ja ilmapalloja. Semmoista suomalaista karnevaalitunnelmaa.
Katselin eilen, kun Hollanti sai kuninkaan. Edellisestä kuningattaresta tuli prinsessa. Juhlavat oli menot, arvovaltaisia vieraita, muitten maitten kuninkaallisia, juhlaunivormuja ja hollantilaista välittömyyttä. On se aina niin kaunista katsella. Hollannissa maahanmuuttajia vallan mahdottomat määrät ja kaikki tervetulleita. Tietynlaisista kahvikaupoista saa kannabista.Ilotalot laillisia. Sitten heillä on vielä Rubens,Rembrandt,Brueghel,Vermeer, van Gogh ja muutamia muita mestaritaiteilijoita. Niin, ja siirtomaita. Ja nyt heillä on uusi kuningaskin ja nuori kuningatar ja heillä kolme prinsessalasta. Maa on pieni, mutta kaikenlaista mahtuu.
Luiska-asia etenee. Eilen kaupungin virkamies soitti. Lupasi lähettää hakemuskaavakkeen. Meillä tarvitsee olla lääkärin lausunto, mutta tuore epikriisikin riittää. Päätöksen tekoon muutama kuukausi, elleivät katso asiaa kiireelliseksi. Virkamies oli asiallinen, kuten kuuluukin olla. Minä täyttelen hakemuksen sen saatuani ja postitan takaisin. Sitten odotetaan. Kuten puolison vuoteestakin päätöstä.
Pesijähoitaja kävi eilen. Oli vielä se, joka toimii yksin ja reippaasti ja puoliso tuntuu tykkäävän. Kerran kuulin, kun puoliso ilmoitti "liian kuumaa". Puoliso rasvattiin, haavapainauman side vaihdettiin, puettiin ja pantiin takaisin vuoteeseen. Minua ei tarvittu avuksi eikä mihinkään. Näin on, kun asialla on ammatti-ihminen.
Menen tästä herättelemään puolisoa ja tiputtelemaan kahvia. Hyvää vappua!
Katselin eilen, kun Hollanti sai kuninkaan. Edellisestä kuningattaresta tuli prinsessa. Juhlavat oli menot, arvovaltaisia vieraita, muitten maitten kuninkaallisia, juhlaunivormuja ja hollantilaista välittömyyttä. On se aina niin kaunista katsella. Hollannissa maahanmuuttajia vallan mahdottomat määrät ja kaikki tervetulleita. Tietynlaisista kahvikaupoista saa kannabista.Ilotalot laillisia. Sitten heillä on vielä Rubens,Rembrandt,Brueghel,Vermeer, van Gogh ja muutamia muita mestaritaiteilijoita. Niin, ja siirtomaita. Ja nyt heillä on uusi kuningaskin ja nuori kuningatar ja heillä kolme prinsessalasta. Maa on pieni, mutta kaikenlaista mahtuu.
Luiska-asia etenee. Eilen kaupungin virkamies soitti. Lupasi lähettää hakemuskaavakkeen. Meillä tarvitsee olla lääkärin lausunto, mutta tuore epikriisikin riittää. Päätöksen tekoon muutama kuukausi, elleivät katso asiaa kiireelliseksi. Virkamies oli asiallinen, kuten kuuluukin olla. Minä täyttelen hakemuksen sen saatuani ja postitan takaisin. Sitten odotetaan. Kuten puolison vuoteestakin päätöstä.
Pesijähoitaja kävi eilen. Oli vielä se, joka toimii yksin ja reippaasti ja puoliso tuntuu tykkäävän. Kerran kuulin, kun puoliso ilmoitti "liian kuumaa". Puoliso rasvattiin, haavapainauman side vaihdettiin, puettiin ja pantiin takaisin vuoteeseen. Minua ei tarvittu avuksi eikä mihinkään. Näin on, kun asialla on ammatti-ihminen.
Menen tästä herättelemään puolisoa ja tiputtelemaan kahvia. Hyvää vappua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)