Näkymät ikkunoista yhä kuin postikortissa puineen,joitten oksia peittää lumikerros.Illalla on luvattu eteläiseen Suomeen lisää lunta.Ettei pääse loppumaan.Aiomme tänään ulos,kunhan tästä päivä enemmän valkenee ja aamurutiinit olemme saaneet tehdyksi.
Olen yrittänyt yökuulumisekseni päästä säällisesti Juha Vakkurin kirjan Afrikan poikki loppuun.On vaan niin onnetonta,kun aina nukahdan ja lukija tekee työtään kaikkea muuta kuin kuuleville korvilleni.Kirjan olen aloittanut seuraavana iltayönä taas alusta.Vakkuri kirjoittaa hauskasti,kertoo kommelluksistaan pitkän ja erikoisen matkansa varrelta.Mitä vaan voi Afrikassa tapahtua.Tuli jälleen kerran mieleen se,mitenkä helppoa miehen on matkailla vaikka kuten Vakkuri ainoastaan teltta ja reppu seuranaan.Voi pysähtyä kylissä,tutustuttaa itsensä ihmisiin,kulkea huoletonna Saharan auringon polttamassa hiekassa,poiketa aikataulusta tai sitä noudattaa.Ihmiset eivät ihmettele yksinäisen miehen kulkua.Se oli kyllä hämmästyksen paikka,että tämä mies oli valkoinen.Joku jossain oli tietävinään Suomenkin :"siellä on paljon maitoa ja juustoa".Vakkuri käytti paikallisia kulkuneuvoja.Aika ei merkitse Afrikassa juurikaan mitään.Bussi lähtee,kun siinä on riittävästi matkustajia.Joskus odotellaan koko päivän ajan.Afrikassa kärsivällisyys on valttia.Tämän oppi myös muinainen tuttavani,joka oli Suomen asiainhoitajana Libyan Tripolissa."Tunnin kuluttua" saattoi tarkoittaa seuraavaa päivää tai vaikka viikkoa.Ehkä saan joskus kuunneltua Vakkurin kirjan kannesta kanteen,kuka ties.
Aina vaan setvitään Helsingin virkamiesten surullisen kuuluisaa matkaa Romanian romanien pariin,jonne oltiin viemässä sanaa "älkää tulko Suomeen enää".Yksi selitys Helsingin herroilla on se että "kun ne tuputti koko ajan viinaa". Pitihän isännille tietysti olla kohteliaita.Retkikunta myös kiivaasti kiistää SK:n hurjan kirjoituksen vaiheet. Sen että kaiken aikaa huojahdeltiin humalapäissä vodkalasi kädessä. Asia on vielä kesken.
Joulukortit kirjoitettu.Karsin ankaralla kädellä semmoiset,joiden kanssa ollaan vuosikymmenestä toiseen vain joulukorttien varassa.Ellei kysymyksessä ole ylen iäkäs henkilö.Nuoremmat pudotin junasta.Miksi joulukorttiakaan,kun ei kymmenessäkään vuodessa olla tekemisissä.Nykyisin on niin monta tapaa olla yhteydessä,eikä niistä mikään tarvitse viedä pitkää aikaa.Olen aikoinani pitänyt ahkerastikin laihanlaista tuttavuutta yllä ja sitten se muuttui pelkäksi joulukorttien vaihtamiseksi,joka nyt vuorostaan osaltani päättyy.Ehkä herkistyvät ihmettelemään "joko se nyt kuoli pois".
Hepi-pihkuna lähetti taas tekstiviestin.On justiinsa lähdössä mukavassa yli 20 asteisessa ilmassa rannalle.Olen kyllä pitänyt hänet Helsingin lumitilanteen tasalla,että osaisi kaksinverroin nauttia Alanyan auringosta.Kysyin jo kerran,josko huolii minut pahimmaksi ajaksi visiittiin.Olisi mukavaa tuntea jalan alla lumetonta asfalttia tai peräti rantahiekkaa,loiskutella Välimeren laineissa kaukana hankien peittämistä maisemista.No,täällähän minä miehen kanssa.Kamppailen reippaasti kinosten yli ja muistelen,mitenkä viime talvena raitiovaunun kuljettaja pysäytti päätepysäkin paikkeilla koko kulkuvälineensä ja riensi minua auttamaan räpiköidessäni pyörätuolin kanssa lumiuppeluksissa.Eikö muka maailmassa ole enää ritarillisuutta? Voi pojat,on toki!
Taas on kevyen musiikin maailma menettänyt yhden vanhan staran.Kari Tapio 65v lähti.Ikä ei miestä liiemmin painanut,mutta rankka muusikon elämä vei lopulta voiton.Kari Tapio lauloi niitä lauluja,joita ikäiseni ymmärtää ja haluaa kuulla.Yleensäkin tuntuu hyvältä,että esiintyjä on yli kaksikymppinen,kun niin moni keikuttaa itseään lavalla nuoruutensa tunnoissa jumputtavan musiikin tahtiin.Onneksi meillä on näitä jo hiukan iäkkäämpiä tähtiä,aikuisia niin sanoakseni sekä mies-että naislaulajien puolella.Paula Koivuniemikin jo "aikuinen nainen" ja olihan edesmennyt Michael Jackson,nuorison idoli,yli viiskymppinen viihdyttäessään nuoria kuulijoita ja katselijoita vallan hurmokseen asti.Väitetään,että Jackson elää ja voi hyvin ollen visusti piilossa julkisuudelta.Kuten vanha kunnon Elviskin haamuilee vähän siellä ja täällä.On kuulemma ihan nähty täällä Suomessakin.Mutta rakennuksesta ovat molemmat poistuneet,kuten sanonta kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti