Nuorena naisena paloin halusta päästä ajelemaan tietä numero 66 USAssa Chicagosta Los Angelesiin (4000km).Sitten hinku laajeni taittamaan matkaa koko USAn halki itärannikolta Kaliforniaan.Tämä halu on yhä tallella,mutta mahdollisuudet hupenevat.Perjantaina mielihalu virisi jälleen,koska Suomi-Amerikka Yhdistys lähetti jäsenkortin ohessa matkaoppaan Yhdysvalloista.Alkulehdillä jo vakuutetaan että New York ei ole Yhdysvallat eikä Yhdysvallat New York.Siis on muutakin.Ja paljon.Viiteenkymmeneen osavaltioon mahtuu.
Aikoinaan Suomesta lähdettiin leveämmän leivän maille Yhdysvaltoihin ja eritoten Pohjanmaalta.Viettäessäni kesiä lapsena Kuortaneella naapuritalosta oli lähdetty jo vuosia aikaisemmin ja hyvin pyyhki lähteneillä.Oli oma amerikanrauta,hulppea asunto ja Kalifornian ikuinen aurinko.Samasta talosta lähti perään Annikki New Jersey´yn,jossa ei aurinko paista kaiken aikaa Kalifornian tapaan.Hänkin vaurastui.Kävi kotikonnuillaan Pohjanmaalla ja hämmästytti kyläläisiä panemalla narulle kuivumaan mustia siellä ennen näkemättömiä alusvaatteita.Tietä kulkevat pysähtyivät ällistelemään päätään ravistellen. Sodoma ja Gomorra mielessään jatkoivat matkaa ollen varmoja Herran rangaistuksesta Vanhan Testamentin tapaan.No,maa ei järissyt,eikä rankkasade pieksenyt mantuja.Vaatteet kuivuivat rauhassa mustien pitsien heilahdellessa tuulessa.Moni muukin kylästä rapakon taakse muuttanut kävi kotipuolessa kertomassa hyvinvoinnistaan Amerikoissa.Isot tuvat täyttyivät kuulijoista.Se oli sitä aikaa.
Nyt tähän mahtavaan maahan,jonka mottona on "In God We Trust", matkataan sankoin joukoin turisteina ja ihmettelemistä riittää.Tosin ei enää mustissa alusvaatteissa.Museoista kiinnostuneille on valinnan varaa 17 500 museossa.Autoilijoiden on hyvä tutustua sikäläisiin sääntöihin.Osa poikkeaa paljonkin omistamme.Eikä auta selittelyt,jos poliisi pysäyttää.Sääolosuhteet vaihtelevat osavaltiosta toiseen.Jossakin kellitään monikymmen-asteisessa lämmössä ja jossakin palellaan samaan aikaan talvisissa pakkaslukemissa.Vastakohtia riittää yli 9 miljoonan neliökilometrin suuruisessa maassa.
Minulla on haave päästä tähän runsauden sarven maahan,mutta tuskin toteutuu.Haaveita on muitakin,osasta tulee totta,osasta ei.Ja hyvä niin.Olen tyytyväinen.Luen saamaani matkaopasta ja sillä keinoin ajelen vaikka tielle numero 66 ja Chicagosta "Enkelten kaupunkiin".
Tänään ei ulos.Eilen olimme hetken.Alkoi pyryttää.Nytkin satelee hyvin hiljalleen.Ruuanlaittoa myös huomista varten,että voin huomenna syventyä tuomiokirkon jumalanpalveluksesta lähtien Itsenäisyyspäivän viettoon.Nyt kun vedonlyöntejä harrastetaan mitä kummallisimmista asioista,niin lyödäänköhän vetoa,onko meidän tasavaltamme presidentillä hattu päässä kirkossa vai eikö ole? Joskus hänellä on ollut pilleri punaisten hiustensa peittona.Ja minkälainen on hänen pukunsa iltajuhlassa? Mitä muilla? Ilonan kanssa sitten jossain välissä keskustellaan ankarasti,arvostellaan ja kehutaan,jos aihetta on.Tämä on yksi Itsenäisyyspäivän hauskimmista asioista.Kuka kompastuu niin,että kamera ehtii mukaan? Eikä tänäkään vuonna taatusti valu julkisuuteen linnan boolireseptin saloja.Pippaloiden jatkoillakin kamerat seuraavat juhlijoita ja siellä onkin sitten meno huomattavasti rennompaa.Seuraavan päivän arkeen herätään enemmän tai vähemmän väsyneinä.
Minulla ei pala kynttilät sini-valkoisin värein,ei lounaspöydässä ole Suomen lippu,emmekä katsele televiosta seremonioita paremmissa kostyymeissä.Mies tuskin edes jaksaa linnan vastaanottoa seurata loppuun asti,mutta minä takuulla sinnittelen.Vaikka en joka hetki ajattelekaan,mitä itsenäisyys minulle ja meille kaikille suomalaisille merkitsee.Tätähän toimittajat kyselevät linnassa haastateltaviltaan.Se on ikään kuin ikuisuuskysymys.Totta kai itsenäisyys merkitsee,aivan varmasti ja me jokainen tykönämme tiedämme miten.Tiedämme myös,keille itsenäisyydestämme lankeaa kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti