PERJANTAIPAKINAA

Liekö viilentynyt? Tuulee,kuten aikaisempinakin päivinä.Eilenkin rantatiellä kävi semmoinen tuulahduksen puuska aika-ajoin,että mies piti hatun lieristä kiinni.Aallokko kovaa.Vaahtopäämuodostelmia siellä ja täällä.Keuhkoihin oli helppo vetää ilmaa,alkoi tuntua vallan mukavalta.

Viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä mainio Pentti Linkolan,kalastaja,kirjailija ja ympäristöfilosofi,kirjoitus vanhoista linja-autoista ja niiden reiteistä.Se oli aikaa,kun Linkolan kalansaaliit piti saada myytäväksi.Linja-autot kulkivat ja niissä oli tunnelmaa.Noina aikoina oli myös jokaisen linjurin takana teline polkupyöriä varten.Siinä koukussa roikkui Linkolankin pyörä.Hän on aina ollut intohimoinen pyöräilijä.Kiertänyt tähän tapaan maailmalla pitemmälläkin.Linkola on koko elämänsä ajan kulkenut omia polkujaan välittämättä normeista,mutta muita loukkaamatta.Hänen ajatuksensa eivät aina ole saaneet vastakaikua eivätkä edes ymmärrystä.Mutta häntä on kuunneltu.Hän pysyy sanojensa takana,ei keiku muitten mielipiteitten mukaan.Ja monissa hänen ajatuksissaan on useampikin kuin yksi viisauden jyvä.

Illalla satoi niin että kukkamaani kastuivat.En edes aikonut kasteluhommiin.Laiskotti ja väsytti.Kunhan viilenee vielä lisää,niin jaksan mainiosti puuhastella kukkieni kanssa,jotka vaativat kyllä jo tanakampaa otetta näyttääkseen viehättäviltä ja penkit siisteiltä.Puutarhassa,pienessäkin,on aina työtä.Tämän tiedämme kaikki.Ken hoitaa tarhaansa,saa siitä iloa ja mielen lepoa.Puutarhan hoito on monen stressaantuneen lääke,kiireisen ihmisen rauhoittumisen paikka.Vain muutamankin kukan tai muun kasvin hoito tyynnyttää.Puutarhaohjelmia televisiossa katsellaan mielellään,vaikka omaa maata ei olisikaan edes parvekkeella.Puistoissa ihaillaan istutuksia,kumarrutaan nuuhkaisemaan kukkaa.Puutarhanäyttelyt vetävät väkeä.

Jossain puutarhassa vanha,jo hiukan sammaloitunut,omenapuu panee miettimään sen ikää.Mitä se on nähnyt,ketkä sen alla istuneet ja kuka syönyt omenan puusta.Sitä ei pitäisi kaataa,vaikka se lakkaisikin tuottamasta hedelmiä.Minua ovat aina vanhat hedelmäpuut viehättäneet.Vääristyneet oksat,kuhmuraiset rungot,iän tuomat muutokset sen kyljissä.Iästään huolimatta se puhkeaa keväisin lehteen ja ehkä siinä aikanaan on myös muutama kukannuppu,jotka eivät enää jaksa omeniksi asti kasvaa.Mutta se on tavattoman kaunis tuottamattomanakin.Se antaa varjon paahteella,se suojaa sateelta ja se antaa kodin niin linnuille kuin hyönteisillekin.Vanhakin omenapuu on tärkeä osa luonnon kokonaisuutta ja sen pitäisi antaa kuolla luonnollisesti omana itsenään.

Tänään taas aiomme ulos tänne kotinurkille.Ensi viikolla pakkaan miehen pyörätuoliin ja lähdemme kaupungille.Tästä tulikin mieleeni,että hämmästyksekseni on ystäväpiirissä ihmisiä,jotka sanovat pyörätuolia käyttävää ihmistä "rullatuolipotilaaksi".Yleisesti kaikkia. Sanassa kaksi karkeaa virhettä.Ensinnäkin pyörätuoli on pyörätuoli eikä mikään rullatuoli.Tosin ruotsiksi se on todellakin "rullstol",mutta jos puhutaan kerran suomea... Ja mitkä ihmeen rullat??? Toinen virhe sanassa on "potilas". Nykysuomen sanakirjan mukaan potilas-sana tarkoittaa sairaalassa olevaa,jatkuvassa lääkärikontrollissa olevaa ja/tai lääkärin vastaanotolla istuvaa senhetkistä henkilöä.Pyörätuolia käyttävästä voi sanoa kohteliaasti "liikuntarajoitteinen".Monet näistä ihmisistä on työelämässä.Miksi he olisivat potilaita? Ei miehenikään ole "potilas". Minusta on ikävää leimata kaikki tuntematta tapauksia ja ihmisiä "rullatuolipotilaiksi".Moni vammautunut on kuitenkin muuten aivan terve.Liikkuminen vain on rajallista.Eikä se yksin tee ihmistä missään tapauksessa potilaaksi.Tästä asiasta on usein keskusteltu ja me,joko pyörätuolia käyttävät tai heidän läheisensä,yritämme saada käyttöön oikeat nimitykset väärinkäsityksiä välttääksemme sekä ollaksemme kohteliaita liikuntarajoitteisia kohtaan.