Niin rajusti tuullut,että ainakin yhdestä pihan koristeomenapuusta on katkenut latva.Se roikkuu kulkutien päällä muutamien säikeitten varassa.Huoltofirmalle tehtävä ilmoitus. Edelleen tuuli komeaa.Yöllä katselin parvekkeella,humina ei ollut mitään pientä.Luonto puhuu isännän äänellä.
Tänään on äitini syntymäpäivä.Täyttäisi 104v.Ei meillä äidin syntymäpäiviä vietetty muuten kuin perheen kesken.Isäni taas nautti huomiosta ja hänen "pyöreänsä" olivat jo isompia juhlia vieraineen päivineen.Niiden suunnitteleminen jonkun pitopalvelun kanssa oli hauskaa,eikä tämmöinen järjestely rasittanut muuta kuin kukkaroa.Tänään siis äitini saisi vain kimpullisen kukkia,lounaan jossain ravintolassa,eikä vuosista saisi puhua mitään.
Olen tullut siinä asiassa äitiini.Ihmisen vuodet ovat sivuseikka.Hänen olemuksensa ja mielen laatu ovat tärkeämpiä.Sanotaan ihmisen olevan juuri sen ikäinen,miltä tuntuu.Minä olen aina 25v.Sellainen menneitten aikojen filmikuuluisuus kuin Zsa Zsa Gabor on sanonut "Minun mielestäni ikää ei ole olemassakaan.Tiedän kaksikymmen-vuotiaita tyttöjä,jotka ovat vanhempia kuin minä".
Katselen joskus Kauppatorin rannassa m/s J.L.Runebergin lähtöä kaijastaan kohti Porvoota.Minäkin sillä kulkenut pikkutyttönä ja myös aikuisena muutaman kerran.Laiva valmistui 1912,jotta se on saavuttanut jo kunnioitetun iän.Se on samannäköinen kuin kaikki sisävesilaivat,jotka yhä vieläkin kuljettavat väkeä suurissa järvissämme.Saimaalla minäkin seilannut.Miten olikaan riemullista seistä reelingin vieressä katselemassa kokasta kohisevaa vettä,maisemia ympärillä ja tuntea sydänalassaan matkustamisen iloa höystettynä pienellä jännityksen tunteella.Laivassa sain kulkea yksikseni.Olinhan jo sen verran iso tyttö.Muistan kerran löytäneeni peräkannelta koiran,jonka kanssa oitis ystävystyin.Isä tuli ja otti valokuvan.Se on vieläkin tallella.Näistä laivamatkoista on jäänyt kauniit muistot ja aina kun näen vanhan Runebergin valmistautuvan lähtöön,hypähtää sydämeni,muistot tulvahtavat mieleen.
Näissä tämän ajan suurissa matkustaja-aluksissa ei ole sitä samaa tunnelmaa,mikä vielä oli muutama vuosikymmen sitten,kun näin isoja laivoja ei ollut taittamassa matkaa Tukholmaan tai Travemundeen.Laivat olivat pieniä,niihin voitiin ottaa mukaan vain muutama auto,jotka nostettiin ruumaan vintturin nokassa.Matkustusluokkia oli kaksi,eikä turistiluokan matkustajilla ollut asiaa ensimmäisen luokan tiloihin.Miespuolisilla matkustajilla keikkui vatsan päällä aina kiikari,jota ahkerasti käytettiin.Ihmiset pasteerailivat kansilla,istuivat aurinkotuoleissa ja odottivat ruokasalien ovien avautumista.Päivällä käytetty asu vaihdettiin iltaruokailuun sopivaksi ja jos kutsu oli käynyt kapteenin pöytään,oli se matkan kohokohta.Nämä laivamatkat ovat säilyneet mielessäni kunnon merimatkoina ja niitä kaiholla muistelen kävellessäni nyt jonkun suuren tunteettoman laivan käytävillä ihmistungoksessa.Olemme kaikki samaa massaa.Kapteenikin pysyttelee suuressa ylhäisyydessään komentosillalla päällystönsä kanssa.Lapset juoksentelevat ja metelöivät,aikuiset poikkeavat laivan myymälöihin,ravintolat täyttyvät,pelisalien hedelmäkoneet syöksevät kidastaan voittoja,baareissa otetaan drinkit.
Ei ole enää sitä hillittyä eleganssia,mikä oli vielä siihen aikaan,kun laivat olivat puuta ja miehet rautaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti