Luin Suomen Kuvalehdestä Hanna Leivonniemen kirjoittaman erään nyt Suomessa kiintiöpakolaisena elävän irakilaisperheen tarinan.Sympatiani heräsivät.Ensin he asuivat Syyriassa pakolaisleirissä paettuaan Irakin oloja.Elämä kurjaa,työtä ei ole lupa tehdä,perheen isä on hammaslääkäri,ei kunnon nukkumispaikkaa,ruoka vähissä.Syyria ei pysty auttamaan.YK:n pakolaisjärjestöstä ilmoitetaan matkan järjestyvän Suomeen.Tietysti perhettä kiinnosti päästä pois Syyriasta kunnollisiin oloihin,kunhan ensin selviää,missä on sellainen maa kuin Suomi.Kysymyksiä ilmastosta,talvesta,kielestä,kaikesta.Nyt he asuvat Espoossa.Ensivaikutelmana oli kysymys,onko ulkonaliikkumiskielto,kun ketään ei missään näy,vaikka oli kesäilta ja valoisaa.Kielivaikeuksia on vielä kahdenkin vuoden jälkeen.Suomalaiset eivät halua ystävystyä,eikä perheen isä ole vielä saanut hammaslääkärin pätevyyttään käännytetyksi Suomeen.Siihen vaaditaan tentti ja tenttikirjat ovat suomeksi.
He haluaisivat olla osana suomalaista yhteiskuntaa,mutta kohtaavat lievää rasisimia,jonka aistivat asioidessaan esimerkiksi kaupoissa.
Tämä perhe kuuluu niihin pakolaisiin,jonka toivotan Suomeen tervetulleeksi ilman sarvia ja hampaita.He yrittävät sopeutua,tahtovat tehdä työtä,ovat kiinnostuneita ja toiveikkaita.Me voisimme suhtautua heidän odotuksiinsa suopeammin,auttaa heitä pyrkimyksessään olla osana meitä.Perheen isä sanoo kuitenkin tarkoittaen heidän kohtaamaansa vastustusta täällä olleensa "Syyriassa onnellisempi,vaikka täällä on kaikki paremmin". Ja he asuivat Irakista paettuaan Syyriassa pakolaisleirin ankeudessa!
Ilma tuntuu viileämmältä.Tuntuu oikeastaan aika mukavalta.Ehdin juuri ja juuri ennen sadetta eilen kastella kukkapenkkini.Mikään ei ainakaan minulle kielinyt Esterin vierailusta.Ja sitten tuli vettä,sitä tuli kauan ja se tuntui hyvältä ja raikastavalta.Nautin pisaroiden putoilemisesta kasvoilleni avonaisessa ikkunassa,kuuntelin ropinaa ja ihastelin yleistä harmautta taivaalla.Epävakaista,ilmoitti säätieteilijä ja se oli mannaa sielulleni.
Mannaa sielulleni on myös se,että mies menee seuraavan kerran intervallihoitoon jo syyskuussa viikoksi ja sitä seuraava kerta on marraskuussa.Jokatorstainen vapaapäiväni on lopetettu ja olen nyt näiden intervallihoitopaikkojen varassa.Katsokaamme,miten tämmöinen järjestely sujuu.Mies ainakin suhtautuu vielä nyt suosiollisesti asiaan.
Jossain laulussa lauletaan ranskalaisista koroista.Nyt on tutkittu,että korkeiden korkojen käyttö aiheuttaa jalan lihaksistossa muutoksia.Kävely kuulemma paljain jaloin on yhtä kidutusta.Itse olen käyttänyt korkeita korkoja koko aikuisikäni (ja se on kauan),mutta paljain jaloin tepsuttelu sujuu aivan hyvin kuin myös aamutossuissa.Koekäyttäjät olivat sipsutelleet korkeissa koroissa pari vuotta ja kävely ilman oli vähitellen tullut kivuliaaksi.No,tämäkin taas yhden lajin tutkimus,jonka tuloksista voimme olla montaa mieltä.
Sain eilen vihdoinkin aikaan kirjeen ystävälleni Italiaan.Kirjoittamiskiintiöni kun täyttyy mukavasti tällä blogilla ja muuta ei sitten juuri tarvitakaan.Nyt kuitenkin pitkä kirje.Ennen oli näitä kirjeystäviä paljon enemmän ja ennen myös kirjoitettiin kirjeitä enemmän.Nykyisin kirjoittamisen korvaa kaikenmaailman sähköiset vempaimet ja puhelinviestit.Kielenkäyttö supistunut,sanoilla leikkimiset unohtuneet.Kuitenkin on yhä osaavia.Sen huomaa,kun saa luettavakseen ylioppilaskirjoitusten aineita.Mitä loistavaa kielenkäyttöä! Suurenmoista mielikuvitusta! Laajaa tietoutta asiasta,mistä kirjoittaa! Niistä moni mielestäni voittaa nimekkäänkin konkarikirjailijan tuotokset.Ehkä heistä jonkun kirja on joskus Finlandia-palkintoehdokkaana.
Tässäpä tämä tänään.Aletaan viettää aurinkoista kesäpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti