19. helmikuuta 2010

BAMLAAMISTA

Jupisin tässä päivänä eräänä postiin pääsystäni.No,eilen kumminkin kävelin kuin kävelinkin.Siirsin saapasta toisen eteen vinhaa vauhtia auraamattomalla jalkakäytävällä ja postissa olin lopulta.Sitten sen jälkeen muut asiat ja myöhästyin vain hiukan mieheni hakemisesta päivähoidosta.Yksinhuoltaja-omaishoitajana ei aina elämä ole niin yksinkertaista.

Nyt on uusia slangilevyjä,Stadin styget ja Sjungaamme stadia. Sakilaisten Jätkän,jossa J.Alfred Tannerin kupletteja (ei tosin harmikseni slangiksi) lähetin viidennen polven stadilaisystävälleni,kun erehdyksessä olin tilannut levyn,vaikka jo kotonakin oli.Olen sellainen happalaara joskus, sähläävä nainen.

Tänään eilistäkin enemmän pakkasta.Jos tämä lumipaljous joskus vielä sulaa,niin se vesimäärä taitaa olla aika mahtava,kun kadut ovat loskaa täynnä.Vetävätkö viemärit? Ennen kuin siihen asti pääsemme,on vielä tovi ratikoilla pulmana kiskoille pysäköidyt autot.Niistä on tänään HS:n nettisivulla pitkät keskustelut.Lunta ja kaupungin säästämistä lumien poisviennissä syytetään.No,eräs keskustelija oli siinä aivan oikeassa, että "vaikka kadut olisivat heinäsirkkoja täynnä,autoa ei lainvastaisesti pysäköidä" ja tämähän on tietysti totta. Ei lumien kaduilla oleminen anna lupaa olla säännöistä piittaamaton.Jos ihminen kävelee punaisia päin,ei sekään oikeuta hänen päälleen ajamista.Kun raiteille pysäköity auto on esteenä sporan kululle,ratikkaliikenne on seis ja sitä voi kuulemma kestää tunninkin ajan.Mitä tästä seuraa,voi kukin ajatella itse.

Raitiovaunun on huono väistää mitään tai ketään.Minun äitini isä (pappa) oli Helsingissä ratikankuljettaja ja myös ruotsinkielinen.Jos joku oli joskus hänen vaununsa tiellä,eikä tukkeena olija aina asiaa ymmärtänyt, sanoi minun pappani: "Minä ei voi väistää,minä kulkee kisko pitkin".Tämä lienee ollut kaikkien kuljettajien vakiovastaus,jos jostakusta on ollut haittaa kiskokululle.Vaikka tästä on melkein "tuhat vuotta",niin asiahan on yhä näin.

Pappa oli pyöreä kalju mies,mamma hentoinen kodinhengetär.Mamma oli koko avioliittonsa ajan hoitanut miestään ja hän paistoi maailman parhaat ohukaiset.Pappa oli mahdottoman komea ratikankuljettajan uniformussaan.Kiiltävät napit mustassa asussa,kravatti kaulassa ja päässä kunnioitusta herättävä lakki.Kengät olivat aina kiilloitetut,sukat puhtaat.Kuljettaja oli ehdoton ratikan kunkku.Rahastaja yleensä hallitsi vaunun peräpäätä kieltäen auktoriteetillaan varsinkin meitä lapsia tekemästä milloin mitäkin hänen mielestään sopimatonta.Hänen haukansilmänsä näki kaiken kaikkialla.Silti me lapset onnistuimme joskus matkustamaan pommilla! Matkustajia täynnä olevassa vaunussa pääsimme hyvin muita matalampana matkustajien joukkoon piiloutumaan.Se oli jännittävää,sydän oli halkeamaisillaan.Mutta ei likikään yhtä jännää kuin se,kun pääsimme joskus liian nuorina meitä vanhemmille tarkoitettuun leffaan.Mitä nuorempi lipunmyyjä,sitä parempi.Ikäarviointi oli heikkoa.

Helsingin raitiotievaunut sähköistettiin vuonna 1900,mutta pappa oli toki nähnyt hevosraitiovaunut työssään aikaisemmin.Ehkä kokeillut ajamistakin,en tiedä.Ainakin ollut kyydissä. Sähköistyksen alettua rakennettiin rata myös Kulosaareen 1910 ,mutta siltaahan ei vielä silloin ollut,jotta ratikka pantiin raitiovaunulauttaan,joka ylitti piippu höyryten Vanhankaupunginlahden Sörnäisten puolelta.Tänä päivänä ei raitiovaunu enää Kulosaareen kulje,vaan matkustusliikennettä hoitavat bussit ja metro.Kulosaaren vanha ruskea spora,jossa oli kirjain K, on kuitenkin kunnostettu ja on ollut näytillä sekä käytössä muistuttamassa sähköistetyn raitiovaunuliikenteen alusta tässä kaupungissa.

En voisi kuvitella Helsinkiä ilman raitiovaunuja.Rakkaalla lapsella on monta nimeä,niin ratikallakin: skuru,ratikka,raitsikka,raitsika,spora,spåra... Lainaan seuraavaksi Juhani Mäkelää muukalaisen kysyessä,miten pääsee Katajanokalle: "Ai,Skattalle... Joo,
skujaa ekaks kutosen sporalla Manskulle Stockan pysäkille ja dallaa sit hörnin ympäri Aleksille.Siit pääsee nelosella kätsysti Skattalle". Toinen avustaa: " Parempi kikka on täst ottaa seiskan skuru,hopata vege Senaatintorilla ja venttaa siel nelosta". Kolmas: "Mut kyl sillaiki voi mennä Skattalle,et suhaa tästä kasin raitsikalla vanhan messuhallin hörneille ja sinksaa siel neloseen.Se on ihan vänkä reitti." Mäkelä kertoo,että kun kuusi auttajaa oli neuvonut muukalaista eri tavoin päästä Katajanokalle,kysyi matkustaja,missä on lähin taksiasema.

Silloin tällöin pohditaan mahdollisuutta poistaa Helsingistä raitiovaunut,mutta tähän saakka tuuma on aina kumottu.Ratikat kuuluvat oleellisesti Stadiin ja näin on olevakin.Onneksi ratikoiden lopettamisesta nousisi niin suuri häly ja ehkä me silloin nousisimme sankoin joukoin barrikadeillekin.Sillä nekin helsinkiläiset,jotka ovat tänne muualta muuttaneet ja käyttävät ratikoita,haluavat niiden säilyvän katukuvassa.Eikö niin?

Snögee on luvattu lisää ja niin me,mieheni ja mä,sitataan sisällä ja katsotaan vaan fönsteristä ulos.Kalsaa oli eilenkin,et meinas nesa jäätyä,kun dallasin stadissa.Frysis oli muillakin ryysatessaan ohi.Sit ratikkaan ja tuntui kliffalta päästä himan lämpimään.Nyt mä lopetan tähän tän bamlaamisen tänään.Moido.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti