8. helmikuuta 2010

MIELEEN MUISTUMIA

Unenpöppöröisin silmin katsoin aamulla ikkunasta ulos ja totesin lunta tulleen siihen malliin lisää,että jätän tämänpäiväisen kaupungille menon mieheni kanssa.Tuntien vielä tämän talon huoltopolitiikan aurausmiehet tulevat lumenkorjuuseen sitten joskus.Niinpä vietämme jälleen laiskanpulskean kotipäivän,mies äänikirjan ja television parissa ja minä mitä keksinkin pakollisten kuvioiden lomassa.

Ja jotenkin liittymättä sen kummemmin mihinkään mieleeni putkahti jälleen kerran muistojen kirjo.Ehkä tämä sittenkin kumpusi keittäessäni meille aamiaiseksi pari kananmunaa,ehkä jostain muusta.Muistin Archibaldin.Tutustuin häneen,kun olin opettelemassa englannin kieltä Durhamissa joskus huomattavasti nuorempana kuin nyt.Kävimme soutelemassa Wear-joella,elokuvissa ja vain kävelemässä katedraalin ja linnan liepeillä.Oli mukava kesä ja kielen opiskelukin sujui nyt ikään kuin kahdella taholla.

No, ja kyllähän siinä skottipojalla roihusi rakkauskin,kun kosimaan ryhtyi.Kertoi ummet ja lammet kotikaupungistaan Aberdeenista Skotlannissa ja elämästä,johon joutuisin,jos suostuisin rouvakseen.Perheellä oli suuri kanala Aberdeenissa ja siellä touhusi jo munanlajittelussa velipojan nuorikko.Häkellyin ensin kosinnasta ja sitten perään tarjotusta tulevasta elämästäni Leghornien ja munien keskellä.Tällainen elämähän tulikin sitten eteeni paljon myöhemmin omien kolmen kanan ja kukon kanssa ja tästä olen jo tarinoinutkin.

Jouduin kyllä Archibaldille sanomaan ei kiitos kosintaan,kun minulla oli tulevaisuuteni suhteen muunlaisia suunnitelmia kuin elää Skotlannin nummilla kanafarmarin vaimona.Soitin kuitenkin isälleni ja kerroin tilaisuudestani saada uudenlainen elämä siipikarjan parissa.Isä otti uutisen ei suinkaan huumorilla vaan tuntien tyttärensä halun heittäytyä uusiin seikkailuihin, kiellolla olla ehdottomasti tekemästä tyhmyyksiä.Eihän siinä hääkellot nyt heti olisi alkaneet soida,mutta näytille minut Aberdeeniin olisi oikopäätä viety.

Archibald oli sitkeää skottisukua ja niin Suomeen palattuani alkoi meillä kirjeenvaihto.Kirjeissä edelleen tarjottiin vaimona oloa.Skotlantilainen rakkaus paloi vielä jonkun aikaa,mutta sitten sammui ja kirjeitten tulokin loppui.Ehkä löysi kanoista ja munista minua enemmän kiinnostuneen,jonka vihille vei.Vai oliko poikamiehenä oleminen mukavampaa? Tätä en koskaan saanut tietää.

Luin jo eilen nettiuutisissa,että Tshekinmaassa oli joku vanhempi rouvashenkilö tipahtanut talon kymmenennen kerroksen ikkunasta ja muksahtanut lumikinokseen.Eikä henki lähtenyt.Niin,että on tästä lumesta hyötyäkin,kun tältä kantilta katsoo.Sitä ei kerrottu,miten ja miksi rouva oli tämmöisen tempun joutunut tekemään.Ihmettelen aina näitä ikkunoista ja parvekkeilta putoamisia.Elokuvissa ne tapahtuu usein jonkun vihamiehen tönäisemänä.Tietysti ainakin meillä Suomessa alkoholilla on osuutta asiaan.Joillakin on halu näyttää,miten tepastellaan esimerkiksi parvekkeen kaiteella.Sehän on varsin miehinen näyte ja vaatii rohkeutta,jota katseleva joukko arvostaa.Samoin veneessä seisominen on uljasta näytettävää.Näin urhoollista tekoa ei jokapoika rohkenekaan suorittaa! Sekä kaiteella kiekailemisella että veneessä seisomisella on usein paskanen loppu.Mutta tulihan tehtyä!

Niin tuli tehtyä tämäkin kyhäys.Sulkeudun suosioonne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti