Eilen tuli Tsilari.Se on Stadin Slangin perinne-ja kulttuurilehti ja lehteen on kutsuttu maan mainioin pakinoitsija "Skautsi".Tiedän hänen oikeankin henkilöllisyytensä pienen salapoliisityön tuloksena.Ensin minua lämmitti,koska hän kertoo olevansa tölikäläinen, joka minäkin olen (vaikka asunkin nyt eteläisessä Hgissä).Toiseksi hän on eläkkeellä kuten minäkin.Kolmanneksi hän kirjoittaa niin terävästi ja hauskasti (kuten minä taas en),että nauran ääneen.Ja se on humoristille ehkä suurin kiitos. Skautsi kehuu olevansa toisinajattelija ja väittää että hänen ironiansa ja satiirinsa ei aina mene perille,mutta vika ei ole kuulemma lukijassa vaan hänen taidossaan kirjoittaa.Tätä ei uskota.Tsilarista on nyt tullut entistäkin luettavampi lehti,kiitos Skautsin kolumnin.
Kotiuduin juuri ostoksilta.Mukaan tarttui myös punaviiniä,jota tässä lipittelen nautittuani viikon jämäruuista kokoamani lounaan.Mies syö tänään hoitopaikassaan.
Viedessäni hänet aamulla päivähoitoon koin taas ystävällisyyttä.Kotikatu on aurattu ja suojatieltä jälleen jalkakäytävälle kynnys jyrkkä ja korkea aurauksen jäljiltä.En tarvinnut kovin pitkää aikaa kamppailla pyörätuolin kanssa,kun luoksemme tuli herrahenkilö,joka vetäisi mieheni tuolineen kuin tyhjää vaan.Tässä pitää nyt jo kyllä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja kuuliaisesti tunnustaa suomalaisten auttamishalun, jota olen niin usein moittinut.Olen myös sanonut,että juuri pyörätuoli kirvoittaa ihmisissä hyväsydämisyyden ja avustamishalun,tämän tunnustan tässä ja nyt. Kiitän ja kumarran.
Ystäviä muistetaan sunnuntaina.Minulta jäi tänä vuonna väliin.Kaksi korttia on jo tullut ja nyt pitää soittaa ja kertoa syy kortittomuuteeni.Ollessani viime viikolla kaupungilla en ehtinyt korttikauppaan,enkä sen jälkeen ole päässyt kuin tänään.Eivät enää olisi ehtineet ajoissa.Tämä Ystävänpäivä on laajentunut koskemaan koko ystävä- ja tuttavapiiriäkin.Alunperin se oli tarkoitettu vain rakkaimmalle ihmiselle.Ja aivan aluksi sitä on vietetty muinoin roomalaisaikaan suurin uhrimenoin,josta se sitten vuosisatojen saatossa rantautui ensin Ranskaan ja Englantiin ja sieltä USAan ja 1900-luvulla meille Suomeen.Matkan varrella idea muuttui.Kuka muistaa enää Valentinuksen? Posti tietää Suomessa lähetettävien ystävänpäiväkorttien määrän olevan heti joulukorttien jälkeen.Olemme korttikansaa.
Kirjeitten kirjoittaminen sen sijaan taitaa olla melkein historiaa.Nyt tekstiviestitetään,meilataan ja puhutaan asiat puhelimessa.Kuitenkin kirje on aina kirje.Sen voi tallettaa ja lukea uudestaan.Se on ikään kuin lahja sikäli,että sen kirjoittaja sitä kirjoittaessaan on antanut kirjeen saajalle aikaansa.Aikahan tuppaa olemaan tänä päivänä joissakin asioissa kortilla.Kirjoitustaito on häviämässä,kieli lyhentynyt tietokoneen ansiosta,tekstissä vain oleelliset asiat.Ei kielikukkasia,ei runollisuutta,ei lämpöä.Entinenkin piika sanoi rutistaessaan oman kultansa avaamatonta kirjettä rintaansa vasten: "rakkautta paperipussissa". Minusta kirjeen saaminen on ihana asia,sen lukeminen nautinto ja siihen vastaaminen hauskaa.
Aurinko paistaa parvekkeen säleitten läpi.Kohti kevättä mennään,se on vissi.Naapuripihan harakka kävi jo eilen jättipesällään katsastamassa tilanteen.Katseli valtavaa lumikekoa pesän päällä,katseli risuja,jotka sojottavat ristiin ja rastiin.Kenties tuumaili,mihin rakoon vielä mahtuu,kunhan paikkaamisen ja rakentamisen aika on.Ehkä jo parin kuukauden kuluttua lokkien kirkuna täyttää ilman,varpuset ja mustarastaat kuuluttavat reviirejään,krookukset kukkivat ja meri alkaa vapautua jääpeitteestään.
"Jo soi sun äänesi,leivonen,
vaikk` kylmä ilma on vallan.
Sä laulat kevättä toivoen
taas jälkeen yöllisen hallan.
Vaikk´yöt on kylmät ja synkeät
ja lumen peitossa maamme,
iloiten ilmassa viserrät:
"Kevättä kohti me saamme".
(Kaarlo Kramsu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti