Kotikatu aurattu,mutta seuraavan ylitys olikin jo aikamoinen temppu,etten sanoisi taidonnäyte,ja sanonkin.Ei aurattu,joka tiesi,että lunta oli suurin piirtein pyörätuolin puoleen väliin,jos ihan vähän liioittelen.No,ajan kanssa pääsimme miehen päivähoidon pihalle,mutta hiki tuli ja silmämeikit olivat siellä,missä niiden ei missään tapauksessa kuulunut olla.Sitten ratikkaan ja kaupungille.
Menin heti syömään katkarapuvoileivän Stockmannin Fazerille,huoahdin tovin ja nautin vain rauhassa olemisesta.Katselin miten äiti-ihminen kamppaili vielä puhumattoman lapsensa kanssa maitopullon sisällön juomisoperaatiosta.Lapsi ei tahtonut,mutta äiti tahtoi.Lapsi voitti.No,pienenä on hyvä olla jo omaa tahtoa.Olin huomaavinani lapsen kasvoissa voitonriemua.Kuvittelinko vain?
Otin kassalta Rakkaudesta ruokaan-lehden ja laitan huomenna pasta alla Carbonaran. Sitä on ennenkin tehty,vaan ei nyt vähään aikaan.Ostin kermaa,pastaa,pekonia ja parmesania.Muut aineet ovatkin kotona.Näistä se syntyy.Aterian päätösjuomagrappan jätin Alkoon.Palaan asiaan,kun Stockmann on avannut uudistetun Herkun ja Alkon ensi viikolla.Enää ei tarvitse koneportaissa ajella Herkun kuivamuonaosastolle,vaan saamme kaiken samasta kerroksesta.Yhtä juhlaa.On tätä odotettukin monta vuotta!
Meikätyttö on kenkäfriikki.Menin siis Stockmannin kenkäosastolle.Sovitin jalkaan ja tein puolittaiset kaupat.Turusta lähetetään sopivan numeroiset ja sitten päätän,ostanko vai en.Olisihan niillä kiva tepsutella,kun asfaltti tulee jalkakäytävillä taas esille ja saa kuoriutua talvivaatteista itsekin.
Pysähdyin tavaratalon kala-altaalle katselemaan hetkeksi kultakaloja,jotka pullakkoina ja laiskanoloisina uivat laitoja pitkin tietämättä paremmasta mitään.Eivät ole elämänsä aikana tunteneet evissään laineen liplatusta,nähneet sadepisaroiden kimpoavan pinnasta,eivät aurinkoa eivätkä veteen tipahtanutta perhosta,jota voisi yrittää suupalaksi.Ne kiertävät kehää pyöreässä kodissaan,saavat tiettyyn aikaan päivästä ruokansa ja näkevät veden läpi lapsien uteliaita katseita ja pulleita sormia,jotka ojentuvat niitä kohti.Pitäisikö altaan asukkeja sääliä? En tiedä.Nehän luulevat kaikkien kalojen elämän olevan tämmöistä.Ehkä ne ovat hyvinkin onnellisia.Välttävät ainakin parempiin suihin joutumisen.
Kultakalajutustelun jälkeen olen hakenut mieheni päivähoidosta.Samanlaista taistelua kadun ylityksessä kuin aamulla.Eivät ole huolto- tai aurausmiehet vaivautuneet.No,nythän odotellaan viikonlopuksi luvattua suojasäätä ja luonnon tekevän tehtävänsä.Ainakin osittain.Hoitopaikan vanhusmummelit valittelivat myös kulkujensa huonoutta.Ei luista rollaattori kinoksissa sen paremmin kuin pyörätuolikaan.Eikä lastenvaunujen työntäjillä ole myöskään hurraamista.Siitä olen kuitenkin varma,että joskus helpottuu.Pitää ajatella positiivisesti!
Ensi viikolla aion vierailla Sofiankadun Museokaupassa.Kauppa on mukulakivisellä museokadulla Espan ja Aleksin välissä,jossa on vanha puhelinkoppi.Edustaa tämän kaupungin "vanhaa kaupunkia".Muutahan ei meillä oikein ole Senaatintorin ja sen ympäristön lisäksi.Senaatintori on nyt korkeitten lumikasojen peitossa.Japanilaisilla turisteilla on vaikeuksia löytää oikea kuvakulma kamerassaan,että Engelin ylväs kirkkokin näkyisi.Kiseleffin talo on remontissa,kauppiaat häädetty alta pois.Siinä talossa toimi muinoin Stockmannin tavaratalo joskus aikojen alussa.
Eilinen tv-elokuva "Syntipukki" on filmattu nykyisen Stockmannin tiloissa.Sekin kokenut sitten 1950-luvun useammankin muutoksen.Saatiin sentään pelastetuksi Wulffinkulman vanha joulupukki,joka edelleenkin jouluisin meidän vanhempien stadilaisten mieliä lämmittää Stockmannin Espan puoleisessa näyteikkunassa tuoden rakkaita muistoja lapsuudesta.Itse Wulffinkulmasta ei ole jäljellä enää kuin seinät,Wulff lakkkasi olemasta,mutta pukki jäi.Mekanismi,joka pani pukin tervehtimään,ei enää sujuvasti toimi,jos ollenkaan.
Minä puolestani kyllä tervehdin ja kiitän ja poistun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti