Eilen miehen luona oli hoitaja peräti neljä tuntia ja minulla sen verran vapaata.Vietin osan ajasta kampaajalla ja nyt on sitten uusi tukka.Samalla päivitin lehtiä selailemalla juorutietämykseni julkkismaailmassa,että nyt tiedän kuka kulkee kenen kanssa tai ei enää kulje.Olinkin ollut aivan paitsiossa.
No, ja sitten on jälleen selvinnyt farao Tutankhamonin kuolinsyy.Tässä vuosikymmenten ajan on tarjoiltu kaikenlaista jalankuoliosta murhaan.Se onkin ollut malaria!Juuri tämä farao kiehtoi minua nuorena isäni hänestä kertoessa.Ehkä se salaperäisyys kuin myös,että hauta vasta löydettiin tänä meidän aikanamme,tosin kuitenkin ennen minun syntymääni,vaikutti asian lumouteen.
Ostin eilen itselleni laskiaistiistain iloksi suuren kimpun punaisia tulppaaneja.Myyjä toivotti päivän toivotukset,vaikka mäkeen en aikonutkaan.Enää ei taideta mäkeä laskiessa huutaa mitään pitkistä pellavista eikä tiedetä sitäkään,että eilisiltana kun riisuutui nukkumaan menoa varten,olisi pitänyt panna sukat päänsä alle.Sitten uni,jonka näkee,toteutuu. Minulla ei ollut sukkia tyynyllä,mutta unen näin.Olin muuttanut Australiaan,tutustunut alkuasukkaisiin ja käynyt Joulusaaressa.Mitäs tästä sanotte?
Suivaannuin eilen.Ihan vähän.Olin tilannut postitse Stadin Slangista mm.muutaman cd-levyn ja ne piti kuljettaa ovelta ovelle,joka ilmoituslapussanikin lukee.Ei toimitettu.Soitin Itellaan ja siellä asiaa pahoiteltiin ja sanottiin myös,että minun on pakettini noudettava nk.postista,joka toimii jossain myymälässä eikä suinkaan asuinpaikkani lähellä.Kenkään ei nyt pidä ajatteleman,että ennen vanhaan,kun tässäkin kaupungissa suurimmaksi osaksi vain käveltiin,elämä soljui kitkatta ja ihmiset olivat tyytyväisiä.Kohdallani ei nyt olekaan kysymys siitä kävelemisestä toiseen kaupunginosaan,jossa minua lähinnä oleva nk.posti palvelee,vaan mistä tempaisen ajan siihen???
No,putkahti kyllä taas mieleen nämä kaupungin ja päättäjien touhut,kun palveluja supistetaan tai otetaan kokonaan pois.Kaikkea oli muinoin melkein jokaisen talon kivijalassa.Nyt saa matkata koko kaupungin halki asioidakseen.Pienet korttelikaupat aikoja sitten hävinneet,terveysasemia on harvassa, Itella-posteja ei suinkaan kaikissa kaupunginosissa,pankkeja vain siellä sun täällä eikä kaikista enää anneta käteistä rahaakaan.Ovat vain sijoittajia varten.Jättimarketit automatkojen päässä,vaikka en niissä suurin surminkaan kävisi.Kaipaan myyjiä ja muita asiantuntijoita kaupoissa ja tämäkin ammattikunta on sukupuuttoon häviämässä.Kun joskus joutuu jonkun haluamansa tavaran sijaintia hehtaarihallissa kysymään ja onnistunut löytämään henkilökuntaan kuuluvan,saa vastaukseksi käden heilautuksen tavaran suuntaan,jonne on pari kilometriä kaupan käytäviä pitkin.Matkan varrelle ei sitten osu ketään,jolta kysyä tietä eteenpäin.
Palaan vielä postiasiaan.Kaikkein hulluinta oli se,kun muutama vuosi sitten postissa keksittiin,että asiakkaan on itse etsittävä pakettihuoneesta hänelle osoitettu paketti.Meidänkin postiin ilmestyi tämmöinen huone.Siellä oli hyllyjä lattiasta kattoon ja numeroita hyllyjen reunoissa helpottamaan etsimistä.Eri-ikäiset ja-kokoiset asiakkaat kiipeilivät seinillä kuin oravat.Löysivät etsimänsä,useimmiten ei.Minä en edes yrittänyt.Varmasti ihmisiä myös putoili seiniltä.Tätä en koskaan kylläkään sattunut näkemään.
Se,etten yrittänyt kiivetä pakettiani hakemaan,johti siihen,että vaadin henkilökuntaa sen tekemään ja se taas poiki pitkän ja vakavan keskustelun postiväen kanssa ennen kuin mitään tehtiin.Enkä ollut suinkaan ainoa vastarannan kiiski,sillä posti lopulta päätti suuressa viisaudessaan luopua tästä älyttömästä palvelumuodosta palautuen siihen,että henkilökunta antaa noudettavan paketin asiakkaan käteen.Hohhoijaa.Kostoksi vähensivät posteja ja panivat ihmiset kiipeilyn sijasta kävelemään.
Tänään on kotipäivä. Lounaaksi jauhelihapihvejä ja muutoin vain oleilua ja miehen pakolliset hoitotoimenpiteet.Katselen upeaa tulppaanikimppuani ja ehkä tiputtelen itselleni kupposen espressoa.Pakkasta kymmenen astetta.Talvea piisaa.Vappuun 72 päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti