14. helmikuuta 2010

SUNNUNTAIN PURKAUS

"On köyry köyhälläkin,laskiainen laihallakin." Hei vaan,on laskiaissunnuntai! Pakkasta ainakin meidän pihalla viisitoista astetta.On Ystävänpäivä myös.Kortteja tuli kuusi kappaletta.Vanhaa muoria muistetaan.

Johnny Weir-niminen taitoluistelija on saanut eläinaktivistit kimppuunsa,kun oli pannut USAn taitoluistelumestaruuskisoihin kettua päälleen.Nyt hän joutuu pelkäämään henkensä puolesta Vancouverissa.No,olin minäkin sitten lapsuuteni tiukka näiden karvojen suhteen aivan viime vuosiin asti.Tarkoittaa,että lapsena,kun olin äitini vaatettama,oli minulla turkkeja,eikä ehkä eläinaktivisti-sana ollut edes sanana tunnettu.Aikuisena aloin itsekin ajatella ja elin turkitta vuosikymmeniä.Nyttemmin olen jo hieman lipsunut kauluksen suhteen.Olen myös kaikkiruokainen,jotta hyvä pihvi lautasellani on poikaa.Kengät ja laukut ovat nahkaa jne. Niin että mitä sitä niuhottamaan.Mutta tietysti tämmöisen urheilijan,joka paistattelee julkisuuden valokeilassa itseään ollen monen nuoren esikuvana,tulisi ajatella tarkemmin,mitä päällensä kilpailutilanteeseen panee.

Mahtaakohan kukaan juurikaan tietää,missä Helsingissä on "pariisilaiskoketti"? No,sehän on Kauppatorilla.Helsinkiläiset ovat olleet aikamoisia tiukkapipoja joskus 1900-luvun alussa.Silloin jos koskaan ovat "kukkahattutädit" sanoneet painavan sanansa moraaliasioissa.Naisasialiike mellasteli ja yritti kaikin keinoin estää Ville Vallgrenin suihkulähteen olemisen Kauppatorilla.Havis Amanda oli pitkälti Vallgrenin pariisilaisvuosien tulosta ja synnytti tietysti aikamoisen kiistan alastomalla naisvartalollaan.Sen sanottiin olevan "epäluoma" ja "rietas naisenkuva".Se oli mielistelevä ranskalainen katunainen tehden kevytmielisen vaikutelman,sanottiin.Se herätti siveettömiä ajatuksia.Patsas oli Sodomaan ja Gomorraan viittaava kuvatus,jatkettiin.Kaikesta hälystä huolimatta suihkulähde paljastettiin syyskuussa 1908,mutta aamuyöllä! Nykyisin se on monen rakastama ja ihailema katseenvangitsija paikallaan.Lapset kiipeävät merileijonien selkään ja heistä otetaan valokuva.Kukaan ei hämmästele "Helsinkineidon" alastomuutta.Pekka Halonen sanoi patsaan paljastuksen jälkeen:" Minun silmissäni Vallgrenin merenneito on hauskin ja viattomin tyttö koko Helsingin kaupungissa".

Minun silmissäni se on yksi kaupungin viehättävimpiä veistoksia,loistava näyte kauneudesta ja taidosta luoda teos,jota mielellään katselee.

Tämän jälkeen siirryn Vanhaan kauppahalliin,joka on melkein näköetäisyydellä Amandasta. Minusta halli kadotti jotain viimeisimmän suurremontin jälkeen.Ennen oli liha-ja leikkelemyymälöitä enemmän,leipää sai useasta paikasta,kalakauppiaat huutelivat kehuen tuotteitaan.Ei ollut kebabmyyjiä,ei sushiravintolaa,ei myyty keittiötarvikkeita.Ei ollut vain karkeille pyhitettyä kauppaa kuten nyt.Oli houkuttelevia kukkakojuja ja sekatavarakojuja,joissa myytiin sokeria ja jauhoja,hedelmiä.Nyt hallissa on Suomen pienin Alko,jossa on suppea mutta sitä hienompi valikoima viinejä.Ennen remonttia myyjät joutuivat talviaikaan olemaan karvalakit päässä ja lämpimissä vaatteissa muutenkin.Kylmätilat olivat olemattomat,hygieniaa ei pystytty hoitamaan jne. Nyt nämä asiat ovat kunnossa,mutta nyt puuttuu aito hallin henki.

Hallirakennus on Gustaf Nyströmin suunnittelema.Talon päädyssä on vuosiluku 1888,mutta rakentaminen alkoikin vasta seuraavana vuonna.Kovat pakkaset jarruttivat työtä.Rakennus valmistui kuitenkin käyttökuntoon vuonna 1889.Lapsena kävin äidin kanssa usein hallissa.Sieltä sai Salosen lihakaupan jälkeen toiseksi parasta lihaa.Hongistolta leipää,Erikssonilta kalaa,vihannekset olivat tuoreita Jaakkolalla.Saakohan sieltä vielä aitoa maalaisvoita irtomyynnissä? Epäilen. Halli elää kuitenkin,ulkomaiset kävijät tepastelevat käytävillä,kielten sorinaa,kahvilassa juodaan kahvia.Nykyaika on astunut Vanhaan kauppahalliin.

Stadin friidu lopettaa tällä erää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti