Kaikenlaista tullut puuhattua, mutta ei sanan sanaa blogiin. Kesäkin jo lopuillaan, vaikka lämmintä piisaa, jos muutakin. Kaupungilla olen melkoisen ahkeraan käppäillyt asioilla ja ilman asioita. Lopultakin sain mentyä myös kahvikapselikauppaan ja nyt on taas kotona kahvin juominen taattua. Olin hiukan pettynyt selviytyessäni Nespressossa pelkällä suomen kielellä. Paikkasin sen asian myöhemmin Itiksen kauppahallissa, jossa ei suomella jokaisessa kaupassa pärjää. Kun menin vierailulle, vein tuliaisiksi lupaukseni mukaisesti pieniä leivoksia ja ne piti ostaa englanniksi. Kerroin siitä iloisesti illan emännälle, joka inhoaa, jos/kun Suomessa ei voi asioida maan omalla kielellä. Leivoksia hän söi kyllä nurisematta.
Panin tuulettimet talviteloilleen ja rupesin polttelemaan kynttilöitä. Taloa ei vielä lämmitetä ja minä olen vilukissa. Kynttilät lämmittävät. Parvekekukat ovat murheen kryynini. En viitsisi millään enää niitä kastella ja yhden jo poistin. Muut odottamassa samanlaista toimenpidettä. Tänä kesänä en ole edes partsilla istuskellut. Ehkä kuulisin kukilta moitteita.
Koivujen lehdet kellastuvat ihan silmissä. Niitä satelee maahan alvariinsa. Kovassa tuulessa sitäkin enemmän. Ajattelen aina tuulisilla ilmoilla, että olisi hyvä pyykin kuivaussää. Mökillä oli narut ja joskus aikojen alussa Messeniuksenkadun yläpihalla, jossa me lapset kävimme vain silloin, kun menimme aidan raosta naapurin puolelle, jos talonmies ei ollut näkemässä. Jos laskimme rapussa pyllymäkeä, hän kielsi senkin. Hissilläkään ei saanut leikkiä, eikä kaivaa talon ulkoseinästä avaimella koristeeksi upotettuja värillisiä lasinsiruja. Talkkari yritti ankeuttaa elämäämme parhaansa mukaan. Sekin oli ehdottomasti kiellettyä, kun pojat kiipesivät 6-kerroksisen talon ulkoseinään kiinnitettyjä palotikkaita myöten ja joku pääsi neljännen kerroksen kohdalle. Mikä urotyö! Nyttemmin en pitäisi sitä enää minään urhoollisuuden merkkinä.
Nykyiset nelitoistavuotiaat harrastavat muuta kuin viatonta jekkuilua. Pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja kaikkea sellaista, jota ei minun lapsuudessani ikinä edes ajateltu. No, onhan tässä välissä vuosia ja kaikki muuttunut. Toisinaan jopa parempaankin suuntaan, vaikka eräs ystäväni haukkuu lyttyyn "nykyajan vempaimet", joihin kuuluvat robotit, tekoäly ja elementtitalot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti