Tänään on äitini syntymäpäivä. Tai olisi, jos hän vielä eläisi. Aamulla lähetin tervehdyksen yläilmoihin katsellessani ikkunasta ulos heinäkuun viimeisenä päivänä. On se kesä aina aivan liian lyhyt, vaikka vielä kuukausi onkin suviaikaa. Lieköhän enää lierihatullekaan tilaa?
En ollut eläissäni maistanut inkivääriolutta. Kun olin uuden kauppahallin eräässä myymälässä, jossa myydään kaikenlaista eksotiikkaa, törmäsin tähän juomaan. Ostin kokeeksi. On kuulemma valmistettu taiteen sääntöjen mukaisesti jamaikalaisesta inkivääristä vanhan reseptin mukaan. Avasin heti kotona ginger beer-tölkin ja yllätyin miellyttävästi. Onhan sitä ollut saatavana tähänkin asti kaupoissa, mutta en ole vaan tullut ostaneeksi. Rakastan kaikinpuolisesti inkivääriä ja on pieni juurakko aina kotona. Kun ruokareseptissä sanotaan "ruokalusikallinen", panen yleensä kaksi tai kolme. Ja nyt voin vielä sitä juodakin!
Hallissa on leivonnaiskauppakin. Jouduin leivonnaisia ostaessani taas kielikylpyyn. Myyjä näytti vallan onnettomalta, kun ensin tietysti yritin tuputtaa suomea. Sen jälkeen puhuimme englantia. Hän paremmin kuin minä. Ahmin ostamani tuotteet heti kotiin tultuani ja huokasin onnesta.
Kalakauppias oli saanut täydennystä. Jääpalojen alla killitti kampela. En ole vuosiin saanut ostetuksi, kun täällä päin vannotaan kirjolohen ja turskan nimeen. Nyt minulla on punakampela pakastimessa. Kysyin, kun kampelatuntemukseni muun tietämyksen ohella on varsin minimaalinen ja kampeloita on monta lajia. Puolison vielä kuuluessa talouteni piiriin, meillä oli usein kampelaa. Siihen aikaan sitä sai nyttemmin edesmenneestä Stockmannin Herkusta. Paras kampela-ateriani oli kuitenkin Hampurin satamassa. Olin Hampurissa puolison kanssa muutamia päiviä ja söimme mielellämme kalaa juuri näissä sataman eritasosissa ravintoloissa. Tasoista huolimatta ei moittimista. Tuli meille tutuksi myös siihen aikaan hiukan pahamaineinen Reeperbahn. Irwin ei ollut vielä laulanut siitä laulua St.Pauli ja Reeperbahn, mutta The Beatleseille oli Reeperbahn jo tuttu esiintymiskatu kaikkine huvituspaikkoineen. Hampurin matkasta puolison kanssa on aikaa.
Niin kuin monesta muustakin asiasta.
Inkivääriolut alkoholilla tai ilman on niin hyvää! Marita
VastaaPoistaYhdyn tähän, Marita.
Poista