Ketään lukijoista ei kiinnosta tekemiseni. Kerron silti. Olen puikkelehtinut siellä sun täällä. Koko ajan kuitenkin Helsingissä. Käyn Stadissa ja ajelen ratikalla. Olen kotikonnuilla ja nähnyt uuden kauppahallin, josta HS kirjoittanut jo kaksi kertaa. Halli on vastikään avattu ja varsinaiset avajaiset pidetään myöhemmin. Joitakin liikkeitä vielä puuttuu, hyllyt asentamatta esimerkiksi.Ostin ugandalaisia hedelmiä ugandalaiselta kauppiaalta. Ostin ukrainalaisia keksejä ukrainalaisilta myyjiltä heidän kaupassaan. Halli ei ole mikään kojuhalli, kuten perinteiset hallit,vaan kojujen paikalla on oikeat kaupat. Torikauppiaallani on myös siellä kauppa. Nyt saan tuoreita porkkanoita koko vuoden, eivätkä ole muovipussissa. Koko uutukainen kauppahalli yllätti minut positiivisuudellaan ja aion sinne uudestaan lähipäivinä.
Tutustuin myös aasialaiseeen keittiöön. Kotonahan minulle tämä keittiö on tuttu. Monet ruoat olen tehnyt. Mutta nyt maistoin toisen tekemää. Istuin nauttimassa Chicken Katsu-ateriasta ja söin puikoilla niin kuin kaikki muutkin ravintolassa.Asiakkaat kovasti kansainvälisiä. Kuten Suomessa nykyään on. Ei mikään tuppukylä enää. Sitten käppäilin ympäriinsä. Katselin ihmisiä, katselin musliminaisia niqabeineen, burkineen ja hijabeineen, kuulin monia kieliä. Joku puhui suomeakin. Ostoskeskus on globaalinen oleskelu- ja asiointipaikka. Ihmiskontaktia vaativia pankkiasioita ei tässä kauppakeskuksessa voi kuitenkaan toimittaa. Viimeinenkin rahalaitos häädettiin pois. Sen paikalla on suuri kauppa, jossa myydään karkeista vanutuppoihin ja kynsilakkoihin. Minun piti toden teolla opetella pankkiautomaatilla käyminen ja opinhan minä.Mutta siihen en edes tahdo oppia, että kone tekee verikokeeni, tutkii sydämeni toiminnan, painoni, yleiskuntoni. Tietty ruumiinosa vain tiettyyn kohtaan ja kone hoitaa loput. Sitten se suoltaa lapun, jossa on ihmisen tiedot. "Terve kuin pukki".
Hellekausi palautunut. Tuulettimet surisevat ja ikkunat päiväsaikaan visusti kiinni. Mutta tämä ei tunnu miltään. Soitin Italiaan ystäväni syntymäpäivänä ja hän oli huonovointinen armottomassa yli 40 asteen kuumuudessa. Meillä helleraja on 25 astetta plussaa ja kun mittari kipuaa siihen, on se meikäläisille voivottelun paikka. Nyt taas on se paikka.
Perjantaina Pariisia! Olympialaiset alkavat ja minä odotan yleisurheilua kuin kuuta nousevaa. Vasta elokuun alussa sitä saa. Siihen asti skeitataan, ammutaan, golfataan, beach volleytetään, pyöräillään, purjehditaan jne. Ja minä kun en ole yhtään kärsivällinen luonne.
Ketään ei kiinnosta? No minua kiinnostaa, kovastikin, juuri sinun postauksesi ovat kovin mielenkiintoisia ja mukavia luettavia.
VastaaPoistaHelsingistä en oikein tiedä mitään, pääkaupunkiseudulla olen asunutkin, mutta ei ole minun paikkani.
Kiva silti tietää, mitä , missä ja milloin.
Hvä braa, kiva braa, antaa tulla lisää vaa!
Kiitoksia, Kikka L. Loppu hymyilytti.
PoistaKiinnostaa!
VastaaPoistaJa nyt kiinnostaa myös tuo uusi kauppahalli. Täytyy tehdä sinne retki. Marita
Marita, kiitos ja toki kannattaa piipahtaa.
PoistaOn sinulla kuule tällaisia hiljaisiakin lukijoita. Joskus pistäydyn, harvoin puhun mitään, missään blogissa. Jokin kerrontatavassasi kuitenkin viehättää minua. Ei sen väliä, mitä tapahtuu tai tapahtuuko mitään, vaan se, miten kertoo.
VastaaPoistaJuuri oikeat sanat! Marita
PoistaLämmin kiitos, Teepussi, kommentista.
Poista