Se on jo toukokuu ja kevät ihan mallillaan. Sipsuttelen pikkukengissä ja 11 denierin sukissa. Kyllä tätä on jo odotettukin. No, puissa ei vielä lehtiä, mutta mukavia alkuja. Linnut sirittävät ja huoltomiesten varoituslappu katolta putoavasta lumesta on poissa. On tämä niin poikaa!
Olen aina pitänyt toukokuusta. Tarkemmin ajatellen kaikkein eniten kaikista vuoden kuukausista. Luonto herää ja alkaa olla ujon vihreää. Valkovuokot ja kevätesikot, jäätön meri ja kevätpukeutuminen. Kesäkuussa ollaan jo totuttu, vihreän ujous muuttunut tummemmaksi. Ei tokikaan huonoa se liioin. Jos on viileää, ei haittaa. On kesä kuitenkin.
Menin kirjakauppaan ja kauan katseltuani pokkarihyllyjä, ostin minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirjan. Kaksi-metrinen brittikirjailija Richard Osman. Nimi kirjalla Mies joka kuoli kahdesti (The man who died twice) vuodelta 2021. Olen aivan alussa. Sen verran tietoa, että eläkeläiset ja murha pääosassa. Suomalainen Kirjakauppa oli avannut uksensa entistä ehompana remontin jälkeen ja satsannut paljon muuhunkin kuin kirjoihin. Tutkailin paikkoja ja sitten siirsin itseni Stockmannille, josta ostin vähän sitä ja vähän tuota. Hissillä Alanyaan, jossa turkkilaisuus tuli jo heti sisään astuttuani voimakkaasti vastaan. Sieltäkin ostin jotain, mutta ihanat turkkilaiset makeiset ohitin reippaasti. Kotona söin purjo-peruna-porkkanakeittoa seesamleivän kanssa. Päivä alkoi olla pulkassa.
Suunnitteilla oikealle Stockmannille meneminen, Espan puisto ja joku kahvila. Siinäpä mukava kevätpäivä. A:sta en ole aikoihin mitään kuullut, vaikka olen lähettänyt sähköpostia. Alan olla huolissani. En tunne ketään hänen ystävistään tai edes lapsistaan, joilta voisin kysyä. Mielessä vilahti ajatus, että ei suinkaan ole mitään ikävää tapahtunut. Ei maalata vielä piruja seinille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti