13. kesäkuuta 2024

JUHLAT JUHLITTU

 Helsinki-päivänä hurvittelin M:n kanssa kaupungilla. Espan lavalla julkistettiin Stadin friidu ja Stadin kundi, Riitta Korhonen ja Janne Saarikivi. Oli musiikkia, puheita ja Lasse Liemolan laulua. Slangin kuorokin lauloi. Oli oikein mukavaa. Aurinko paistoi ja synttärisankari Helsinki kukkeimmillaan. Tilaisuus loppui Niin gimis on Stadi-lauluun ja M ja minä menimme lounaalle Kappeliin. Paistettua siikaa kaikkine lisukkeinen ja palan painikkeena lasillinen  Fournier Sancerre-valkoviiniä. Kahvit päälle. Sitten olikin aika erota. M lähti junalle ja minä ratikkaan.

Slangilla oli myyntikoju, jossa muun muassa Saarikiven kirjoja myynnissä. Ostin kaksi ja toiseen hain Janne Saarikiveltä omistuskirjoituksen. M kysyi häneltä jatkuuko tv:ssä Sanansaattajat? Ei jatku.

Tänään olen koko päivän toipunut Helsingin syntymäpäiväjuhlinnasta. K soitti ja kysyi, missä mennään. Kerroin. Huomenna kauppaan. Tarvitsen ruoan laittoon tarpeita. Roomasta urheilu päättyi, että on taas aikaa tavanomaisempaan elämään. Armand Duplantis ei saanut tehtyä uutta jo nimissään olevaa maailmanennätystä seipäässä. Yritti kolme kertaa 625. Pariisissa sitten taas uudemman kerran heinä-elokuussa.

Aloitin heti Saarikiven kirjan Hankalat sanat lukemisen. Silmäilin toistakin Rakkaat sanat. Siihen juuri sain omistuskirjoituksen. "Sanathan ovat simppeleitä olioita. Semmoisen kun kakaisee ulos, kuulija tietää missä mennään ja pulinat pois."

Ennen nukkumaan menoa katselen Gordon Ramsayn Kuppilat kuntoon. Ehkä saan siitä kimmokkeen tehdä jotain mielenkiintoista esimerkiksi ... no, mitä nyt sitten keksinkään. Ja vuoteessa luen  Saarikiven kirjaa sanoista ja sanojen etymologiasta.

Kirjoittamisiin.

2 kommenttia:

  1. Sulla on ollut varmasti kiva Helsinki-päivä ystävän kanssa! Toivottavasti pystyt reissailemaan siellä yleisien kulkuneuvojen kanssa mahdollisimman pitkään.
    Minun pitää jossakin vaiheessa katsoa kirjahyllyistäni, että löytyykö sieltä Saarikiven kirjoja, koska ainakaan juuri nyt ei tule mieleen. Ne ovat varmasti kivaa luettavaa.
    Mukavaa kesän jatkoa ja kohta edessä olevaa Juhannustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta, kommentista ja todellakin oli kiva Helsinki-päivä. Nyt odotamme juhannusta, vaikka kokolle en aiokaan. Mukavaa jussia sinulle.

      Poista