9. huhtikuuta 2021

KAIRON UPEA ESITYS

 Suollan näköjään tekstiä vallan päivittäin. Ottakaa tai jättäkää. Nukuin viime yönä pari tuntia. Tehtyäni kaikki temput päästäkseni unten maille, paitsi unipilleriä, luovutin ja laitoin kahvia puoli viideltä aamulla. Melkein säällinen aika.

Olin menossa tänään Postista hakemaan tilauksestani puuttuneet tavarat. Eikä  laskussa ole postimaksua, jonka vaadin jättämään pois, koska tilauksen vastaanottaja teki virheen. Mutta menenkin jonain toisena päivänä.

Helsingin Sanomissa pohditaan neandertalilaisen ja nykyihmisen kohtaamisia. On haastateltu  Svante Pääbomia, jonka kirjan samasta aiheesta olen lukenut. Yksikin löydetty hammas voi kertoa vaikka mitä. Minä en ole ikinä löytänyt mitään mielenkiintoista, vaikka mamman ja papan mökillä Friherrsissä möyrin maassa serkkujeni kanssa. No, vaikka olisimme löytäneetkin jotain, emme olisi tajunneet siinä olevan mitään merkityksellistä. Myöhemmin kiinnostuin kaivamisista, mutta vain isäni tarinoiden ja kirjojen kautta. Tästä tulikin mieleen, että istuin netin äärellä 2 tuntia ja 15 minuuttia katselemassa 18 kuninkaan ja neljän kuningattaren matkaa museosta toiseen Kairossa. Egyptin presidentille näytettiin upouuden museon sisätiloja faaraoiden tuloa odotellessa. Valtava orkesteri piti musiikkipuolesta huolen juhlasalissa ja koko spektaakkeli kulkueineen, hoviväkineen, sotilaineen, hevosineen ja moottoripyörineen, teki aikamoisen vaikutuksen. Kuninkaiden ja kuningattarien muumiot kuljetettiin uuteen museoon veneitä muistuttavissa autoissa. Ammuttiin 21 kunnianlaukausta. Mitäpä mieltä olisivat olleet esimerkiksi Ramses II ja Hatsheput näistä järjestelyistä?

Tänään ei ole muuten sopan tekopäivä. Huilaan. Eilen maistoin laittamaani palsternakkakeittoa ja hyvää oli. Tämänpäiväinen lounas inkivääri-broilerikeitto jo sulamassa. Jotkut ystävistäni ovat kyllästyneet broilerin makuun. Siitähän saa vaikka mitä erilaista mausteilla, valmistustavalla, marinoimisella jne. Olen laittanut viime viikkojen aikana 15 erilaista keittoa ja suurin osa broilerista. Sanasta broileri en tykkää. Se kuulostaa liikaa ruualle ja pakkosyöttämiselle. "Kanakaan" ei ole sovelias, koska nämä eivät ole kanoja, joiden liha sinällään on maukkaampaa kuin broilerin, mutta on vaateliampi valmistaa ruuaksi. "Kananpoika"? Ehkä näistä paras ja kananpoikaa on oikein nimelläkin kaupassa (vaikka broileria se on). Kokonainen aito ja oikea kananpoika (Ranskasta?) on myös nykyisin saatavilla. Paljon pienempi kuin broileri, josta sanasta en vieläkään tykkää. "Syöttökana" yhtä kamala kuin "broileri". Ehkä näytän kaupassa vain sormella "saisinko tuota". 






2 kommenttia:

  1. Ihanaa pohdintaa broilerista, joka on monipuolinen elintarvike. Sopii niin moneen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on monipuolinen. Kun näkee hiukan vaivaa, saa aikaan vaikka minkälaisia makuelämyksiä broileristakin.

      Poista