PIRISTYSTÄ

Pappi:  Mitä meidän tulee tehdä syntiemme anteeksisaamiseksi?
Poika:   Syntiä.  -
Yksinkertainen ja syvämietteinan totuus, jota kannattaa ajatella pohjaan asti.

Tämän lainasin Erkki Melartinin (1875-1937)  kirjasta Minä uskon (toinen painos 1929, Otava). Melartin oli sävellystyönsä ohella kiinnostunut paljon muustakin ja se muu on muun muassa hyllyssäni oleva mietelmäkirja.

Menin ostoksille ja ostin. Nyt kaduttaa, mutta kun se on niin ihana ostos ja mietittyäni hyvin tarkkaan, tulin siihen tulokseen, että olen ehdottomasti ostokseni ansainnut. Se on lumoava, minun tyyliseni, kallis ja tavallaan joidenkin mielestä vahvasti turhake. Nainen tarvitsee turhakkeita ja silloin ne eivät ole turhakkeita. Korona syö ihmisiä sisältä päin. Olemme masentuneita, yksinäisiä valtiovallan määräyksestä, turhautuneita ja lopen kyllästyneitä, väsyneitä koronaan, joka leijuu meidän ja muun maailman päällä kuin joku suuri peikko yrittäen saada kynsiinsä meistä osan. Me tarvitsemme piristystä, onnellisuuden tunnetta ylläpitääksemme onnellisen kansan mainettamme, meidän pitää saada hymyillä ja tuntea olevamme koronasta huolimatta tärkeitä ja tarpeellisia tosillemme. Minun kohdallani piristyksenä toimii tämä ostos, joka vielä tätä kirjoittaessa on Stockmannin kassissa odottamassa onnellisten silmieni katsetta ja käsieni sivelyä sen nahkaisella pinnalla. Se on minun piristysruiskeeni tänä ankeana aikana, kun olemme vielä kaukana kesästä ja kaikesta vihreästä, jonka läpi ei Pertti Nieminenkään  näe. Luen hänen runojaan:

"Kevään värit
sammuvat.
Vihreän läpi ei enää näe.
Se peittää kaiken.
On kesä, yksivärinen."

Olkoon yksivärisen vihreä, mutta minä rakastan kesää! Ja jos korona sallii, kesä alkaa meillä suomalaisilla näillä näkymillä ensi heinäkuussa. Saamme olla vapaita, kiinni toisissamme, halata, suudella ja sanoa vaikka käsipäivää. Ja kaikki tämä ilo ilman maskeja!