8. toukokuuta 2019

TAAS MENOSSA

Menossa jälleen Stadiin. Pääsin makuun. Alan tottua jo metroon. Olkoonkin, että kestää kauemmin ajella kuin tutuilla ratikoilla. Tietysti, että mistä mihin. Tänään rautatieaseman pysäkille. Ensin Stockalle ja sieltä kukaties vaikka Ateneumiin. Kupkan näyttely päättyy ensi viikolla.

HS kertoo Perämerestä tulee järvi. Muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Siitä vaan Vaasan seudulta vaikka pasteeraillen Ruotsiin. Kun tulen kummittelemaan, niin näen. Tämmöstä ennusti jo vuosikymmeniä sitten eräs isäni geologiystävä,

Aivan kuin koivujen pikkuruiset lehdet olisivat pysäyttäneet kasvunsa viilenneen sään takia. Saunavihtaa ei saa vielä pitkiin aikoihin. Ei silti, en minä sitä tarvitse. Vaikka asunnoissa on ollut saunoja, emme ole käyttäneet. Mökkisauna sen sijaan oli ahkerassa käytössä. Mukava rituaali panna se palamaan.

Minut on kutsuttu kyläilemään. Junamatka, eikä se ole metro. Haiskahtaa vallan suurelta seikkailulta. Isäntäväki niin kohteliasta ja ystävällistä, että tulevat vastaan asemalle. Naapurikaupungissa olen ajellut, mutta junalla en sinne milloinkaan. Tykkään junamatkoista, mutta tämä ei ole sellainen junamatka. Haikailenkin taas vähän pitempää myöhemmin. Siinä on aikaa lukemiselle, aterioimiselle ja kunnon maisemien katselulle. Jälkimmäisiin lukeutuu eteläisen Pohjanmaan lakeudet ja sitten siirrymme pohjoisempaan Perämeren rannalle, josta siis aikanaan tulee järvi. Katselen sitä sillä silmällä.

Alanpa valmistautua Stadiin menoa varten. Aamutoimet vielä vallan alullaan. Vuode sentään sijattu.

2 kommenttia:

  1. Näitä sinun tekstejäsi on aina niin kiva lukea. Osaat tiivistää sanottavasti niin mukavasti. Ja mikä ilahduttavinta, että olet aina menossa - ei pelkästään neljän seinän sisällä kököttämistä!

    VastaaPoista