Kupkan näyttely jäi vieläkin eilen uusintanäkemättä. Olin vain ostoksilla Stockmannilla. On niin paljon muutettu paikkoja vuosien varrella, etten oikein löytänyt heti kuten joskus ennen. Tulihan taloa tutkailtua tarkemmin. Hissi jostain syystä pahaenteisesti nytkähteli kiivetessään ylöspäin. Pelästyin pahanpäiväisesti, yksin kun olin. Mitä jos se jää kerrosten väliin, klaustrofobiainen minä ajatteli, eikä kukaan ikinä pelasta? Pääsi hissi sinne minne piti, mutta siihen hissiin en enää mennyt. Onneksi on mistä valita. Aleksilla katselin haikeana nelosen ratikkaa, joka mennä kolisteli Skattalle päin. Niin monesti olen siihen hypännyt Stockan pysäkiltä. Brita Polttila sanoo tänään Iltasanomissa "stadilainen ei juokse muuten kuin ratikkaan". Pitää paikkansa.
Tänään kotona. Kuorin juureksia ja panen uuniin. R:ltä tuli pitkä meili ja yritän olla siihen heti vastaamatta. Kirjoittamisen tarve pulpahtaa esille heti tilaisuuden ollessa otollinen. Pitää toppuutella. Vakava aie on huomenna vihdoinkin lähteä Ateneumiin. Näyttely sulkeutuu ensi viikolla. Pääportaita kiivetessä voi katsella ovien yläpuolella kolmen herran rintakuvaa, Donato Bramante, Rafael ja Feidias.
Katselin HKO:n konserttikalenterista syksyn ohjelmistoa. Lippuja alkaa saada elokuussa. Tyrkyllä Sibeliusta, Järnefeltiä, Lisztiä, Beethovenia, Tshaikovskia... kuin myös minulle tuntemattomia säveltäjiä. Maailmassa on niin mahdottoman paljon musiikkia! Ja kuinka ollakaan, olen ihastunut!
Joku oli eilen syönyt metrossa oikein lounaan. Muutama tyhjä kaupasta ostettu muovinen ruoka-astia, ruoan jätteitä lattialla, rasvaa penkillä. Vasta illallako tulee siivooja, kun metro ajetaan talliin yöksi? Pyyhkiikö rasvat penkiltä? Siirsin katseeni miellyttävämpään näkyyn. Erään rouvan sylissä istui pieni terrieri kiltisti katsellen ympärilleen suloisin ruskein silmin. Katseli minuakin. Metron sukeltaessa maan pinnalle se katseli ikkunasta ulos. Ei takuulla matkustanut ensimmäistä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti