Samanlainen labyrintti Kamppi minulle kuin ennenkin. Löysin suhteellisen helposti metroasemalta ulos, mutta kun piti mennä takaisin, homma tuli sekavaksi harhailuksi. Tosin äkkäsin tulleeni koko kauppakeskukseen metroasemineen päivineen väärästä ovesta, eikä sitten muuta tarvittu. No, mukavaahan siellä oli kaikkea katsella ja lopulta löysin metronkin. Mikä ihme siinä on, etten osaa siellä kulkea?
Ostin HAMista kirjan Ellen Thesleffistä Minä maalaan kuin jumala. Hanna-Reetta Schreck Kustannusosakeyhtiö Teos 2017. Tarkastelin näyttelyn huolellisesti ja tykästyin, vaikkakaan vähemmän ihastuneena 1910-luvun alun teoksiin. Lähestytiin modernismia. Minusta maalaukset epäselviä, vailla terävyyttä. Hänen töissään näkyi "modernistimiehen nietzscheläinen valon, ruumiin ja maan kolmiyhteys". Siihen aikaan modernismi kuului miehille! Kirja on paksu, 400-sivuinen kookas teos. Ostin niinikään jääkaappimagneetin, jossa Thesleffin omakuva sekä muutaman postikortin. Yhdessä on Thesleffin pieni ote äidilleen lähettämästä kirjeestä: " Ihmiset tietenkin uskovat, että he voivat elää ilman taidetta! Valitettavasti -mutta eivät he voi." Olen aivan samaa mieltä.
Menin sulattelemaan kaikkea kokemaani cappuccino-kupillisen ja croisantin ääreen Steam Coffee-kahvilaan HAMissa. Mukava itsepalvelupaikka. Barista puhui vain englantia. Kotimatkalla heittäydyin proosalliseksi ja kävin ostamassa pyykinpesuainetta. Kone hoitaa tänään lakanapyykin. Huomenna suuntaan ehkä taas jonnekin, mutta en tiedä, minne. Amos Rex vihdoinkin? Näin metrossa eräällä pariskunnalla Amos Rexin paperikassin. Olikohan ollut vielä pitkä jono museoon?
Italiasta kirje. Yksi kuolinsanoma, ystävälläni kolme vaivaa kropassa ja Italiaan saattaa änkeytyä Libyan mahdollisen sisällissodan takia sotapakolaisia noin 800 000. Ja me Suomessa pidämme melua paljon pienemmästä määrästä maahanpyrkijöitä. Tuskin tämä mittava invaasio koskee edes meitä. Joskus on hyvä, kun olemme täällä Euroopan katolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti