Väitän usein olevani meneväistä sorttia. Nyt kuitenkin luuhaan kotona ja luen mahdottoman viihdyttävää Maurice Leblancin Arsène Lupin-kirjaa. Sen kerroin aikaisemmin, että veijaritarinat minua miellyttävät. Jopa taitava taskuvaraskin kiehtoo. Heitähän näkee tv:n ruudussa näytösmielessä ja homma on näppäryyttä vaativaa. Mutta nokkelin veijari on kuitenkin Arsène Lupin!
Kun vuoden häätapahtuman aikana katselin Ateneumissa 80 italialaista mestariteosta, niin eilen kaivoin netistä seremonian. Olihan kaunista ja rakkaus tulvahti kuvaruudun tällekin puolelle. Piti oikein huokaista ja niistää. Niistämisellä peitetään kyyneleet. Oli filmitähtiä ja muutakin fiiniä väkeä. Kun ei ollut kaveria katselemassa seuranani, en viitsinyt itseni kanssa puhua mekkotyylistä. Eleganttia oli. Olisipa meilläkin kunkkukunta! No, kerran meinasi olla, mutta se tarina on historiaa.
A:lta on tullut sähköpostia. Mieshuolia ja Välimeren vesi 18 asteista. Skandinaavit kuulemma pulahtavat uimaan, mutta A sanoo "hrrr". Hänessä onkin puolet egyptiläistä verta, saksalaista toinen puoli.
Yhä mietin, lähdenkö junamatkailemaan Pohjois-Pohjanmaalle. Pulmana rollaattorin ja matkalaukun kuljettaminen. Joskus kaduttaa koko muinainen lonkkaleikkaus, jonka seurauksena olen yhteistyössä apuvälineen kanssa. En minä vanhuuttani! Yleensä rollaattori ja vuodet pannaan yhteen. Pankissa minua ei enää kylläkään kohdella imbesillinä, muistinsa menettäneenä mummona, joka ei tiedä, mitä varten on pankkiin tullut. Tämän asian taistelin kuntoon.
Asiasta viidenteen, kuten sanotaan: tarvitsen punaisen irtonenän. Pitää alkaa etsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti