"Fantastico!" lukee Ateneumin seinässä. Tapasin M:n Ateneuminkujalla ja lähdimme italialaisen 1920- ja 1930-luvun taiteen näyttelyyn. "Maaginen realismi" levittäytyi huoneissa ja meillä oli ilo tutustua siihen. Museonjohtaja Susanna Pettersson ostamani kirjan esipuheessa selventää "maagisen realismin" taiteen olemusta kertomalla sille olevan ominaista " taianomainen epätodellisuuden tuntu".
Nyt ei tarvinnut miettiä, mitä maalaus esittää. Kaikki oli selvää ja peettimäisenkin tarkkaa työtä, pelkistettyä näin maallikon silmissä. Pidin kovasti. Sanoin M:lle, että meidän yhteisten jo monien nähtyjen näyttelyiden yhteydessä olen vähitellen alkanut tykästyä modernimpaan taiteeseen. En enää vanno yksinomaan 1500-luvun mestareiden nimeen. Osattiin sitä myöhemminkin!
Jouduin tunnustamaan näiden nyt näyttelyssä esiintyvien taiteilijoiden nimien olleen minulle aivan outoja. Felice Casorati, Gagnaccio di San Pietro, Gino Severini, Carlo Carrà, Achille Funi, Ubaldo Oppi, Antonio Donghi... Olin tietysti ennakkoon tutustunut asiaan netin kautta Ateneumin sivuilla. Odotin kovasti näkeväni Antonio Donghin maalauksen Jonglööri. Ja näin sen! Siinä jonglööri on pysähtyneenä pitämässä suussaan ehkä sikarin päällä silinterihattua lieristä. Mahdotonta todellisuudessa! En tiedä. Minäkin nähnyt kaikenlaisia temppuja. Miksi ei tällaistakin? Jonglöörin katse on suunnattu hatun pysymiseen paikallaan ja katsoja aivan näkee silmissään, miten hattu hieman tärisee ja seuraa jännittyneenä, ettei se putoa. Ei pudonnut.
Taidekokemuksemme jälkeen kävelimme Stockmannin Sampanjabaariin ja joimme lasillisen vaaleanpunaista Veuve clicquot-samppanjaa ja keskustelimme taiteesta sekä muusta kuten aina. Yhdessäolomme keskusteluineen viihdyttävät minua suuresti. Kiitoksia, ystäväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti