Olen joskus yltiöpäisesti luvannut alkaa kirjoittaa "toisenlaista" blogia. No, ajatukseksihan se jäi. Mitä olen oikeasti tuuminut, on tämän blogin lopetus. En tiedä, tuleeko siitäkään mitään ainakaan niin kauan kuin yksikin tänne putkahtanut viitsii lukea. Vuoden 2009 loppupuolella tulin blogimaailmaan. Siitä asti olen laverrellut elämästäni jonnekin nettisfääriin. Minne kaikki kirjoitukset katoavat ja katoavatko ollenkaan? Isälläni oli tapana sanoa "maailmaan mahtuu sanoja". Kieppuvatko ne jossain kaukana ja korkealla järjestyksessä vai epäjärjestyksessä? Lauseina ja kokonaisuuksina? Ovatko jonkunlaista sanaromua avaruudessa? Kompastelevat toisiinsa ja keksivät yhteen kokoontuessaan omia tarinoita?
K peruutti lauantaiseen konserttiin tulonsa. Hänen on leivottava, rakennettava voileipäkakkuja, siivottava ym Äitienpäivää varten, jolloin lapset perheineen saapuvat valmiiseen äitienpäiväpöytään. Juhlakalu-äiti taitaa olla aika vetämättömissä sunnuntaina kaiken rehkimisen jälkeen. Miksi näin yleensä? Miksi ei anneta äidille äitienpäivävapaata? Lasten pitäisi tarjota äidille tämä päivä, tehdä se hänelle helpoksi.
Äitienpäivä oli meidän perheessä se päivä, kun aamulla lausuin äidille Einari Vuorelan runon Kaivotiellä. En muista minkä ikäisenä sen lausuin ensimmäisen kerran, mutta traditio jatkui vuosien ajan. Osasin sen ulkoa. Runo päättyy:
Ihana äiti, ethän itke, kun annan
kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastiaas kannan?
Sitten ojensin äidille kukkakimpun. Hänelläkin oli kyyneleet silmissä, mutta vesiastiaa ei hänellä ollut. Emmekä me olleet kaivotiellä. Mentyäni naimisiin ja muutettuani kotoa en enää runoa lausunut. Kukat annoimme ja usein veimme vanhempani äitienpäivälounaalle ravintolaan. Tai valmistimme heille lounaan kotona ja söimme yhdessä. Kaipaan näitä hetkiä.
Kyllä minä kannustan sinua kirjoittamaan. Kirjoitat hyvin ja päivän tekstissäsi on aina jokin ajatus. Kun selvästi pidät kirjoittamisesta ja osaat, ja lukijat lukevat, niin sehän on tässä muodossa kuin keskustelua. Ja vaikka ei tulisi kommentteja, niin se on kuitenkin itsensä ilmaisua, ajattelua etc eli kaikki on lisää. Jos homma väsyttää tai kyllästyttää enimmäkseen, niin sitten tietenkin kannattaa lopettaa. Olet tosiaan ihan konkari täällä blogimaailmassa. Ei se vuonna 2009 ollut ollenkaan niin yleistä vielä.
VastaaPoistaLeena Laurila. Olen häkeltyneen kiitollinen rohkaisevista sanoistasi. Totta on, että pidän kirjoittamisesta. Olen aina pitänyt. Totta myös se, että välillä väsähdän ja silloin tietysti mielessä kieppuu ajatus rivistä poistumisesta hyvän sään aikana. Varsinaisesti kyllästynyt en ole kuitenkaan. Jos niin on, ovat tauot paikallaan. Ehkä siksikin hyvä, että saan puhtia uuden kirjoittamiseen. Kiitoksia vielä kerran Sinulle. Arvostan sanojasi.
PoistaJuu, äänestän jatkoon. Ehdottomasti!
VastaaPoistaSeija. Sanasi lämmittivät, kiitos. Siispä jatkan ja olen iloinen saadessani pitää Sinut lukijanani.
PoistaVoi täällä blogimaailmassa on niin vähän luettavaa ihmiselle, joka ei tee käsitöitä, ei hoida puutarhaa, ei ole myynyt kotiaan ja kierrä maailmaa, ei sisusta,ei kokkaa, ei leivo, ei soita, ei meikkaa, ei stailaa, eikä monia muitakaan asioita, mutta haluaa lukea mitä muille kuuluu ja mitä ajattelevat ihan tavallisessa arjessa. Minä en tahdo millään löytää luettavaa, joten ei sinun nyt passaa alkaa lopettelemaan, mun lukulistani on jo turhan lyhyt. Sitä paitsi outoja ne päivät, kun olet pitänyt taukoa. Ihan on pitänyt ihmetellä mihin olet mennyt.
VastaaPoistaVoi Aulikki Sinua. Tulin sanoistasi iloiseksi, enkä suinkaan halua lukulistaasi entisestään lyhentää. Siispä jatkan taukojenkin uhalla silloin tällöin. Kivaahan näitä on kirjailla! Joskus putkahtaa mieleen ajatus rivistä poistumisesta, joka häviää lukijoitteni ystävällisten sanojen myötä. Kiitos mukana olosta.
PoistaEt SAA lopettaa. Tämä blogi on ainoita, jossa äidinkielemme on arvossaan. Kirjoitat niin mukavasti arkisista touhuistasi. Ja kuvattomuudelle iso peukku. On jotain missä käyttää mielikuvitustaan.
VastaaPoistaTalvikki, pieni nolo tunne nosti päätään sanoistasi "äidinkielen arvossa olemisesta". Toisaalta olen tyytyväinen ja onnellinen, että tekstini kelpaa. Siitä Sinulle lämmin kiitos. Siispä jatkan.
PoistaJatkoa toivon, kun olen löytänyt tämän blogin, niin pitää mielestäni olla jotain pysyvää elämässä siis jatkukoon kauan.
VastaaPoistaHyvä Anonyymi. Varmasti pysyvää ei ole missään, kaikella on aikansa. Mutta ei minulla vielä täällä blogimaailmassa. Siitä kiitos Sinullekin innostavista sanoistasi. Siis jatkukoon, mutta "kauan", siitä en tiedä.
Poista