Kaivoin hyllystä iltalukemiseksi Oscar Wilden Valehtelun rappio. "Valehteleminen on rappiolla niin taiteena, tieteenä kuin yhteisenä huvina". Kirja on Otavan vuodelta 1988. Alkuperäinen teos 1889. Se on dialogin muodossa Cyrilin ja Vivianin keskusteluna. Pidän Oscar Wilden teksteistä, kaveri kiehtoo minua älyllään. Wilden kerrotaan sanoneen kerran tullissa, ettei hänellä ole muuta tullattavaa kuin neroutensa. Olen aina etsinyt älykkäiden miesten seuraa. Menin naimisiinkin sellaisen kanssa. Mitä sitten on älykkyys? Välttämättä ei kirjaviisautta. Ei likikään. Väitöskirjoja? Ei aina sitäkään. Sydämen viisautta? Kauniisti sanottu. Jätän pohtimisen tähän.
Eilen reippailin kauppakeskuksen Suomalaiseen Kirjakauppaan ja ostin Eino Leinon (ei se Eino Leino) Kirjailijoiden Helsinki (Gummerus 2013). Juuri siirryttyäni runohyllyn eteen, kuulin nimeäni mainittavan. Ruustinna. Pari päivää sitten olimme puhuneet puhelimessa. Nyt halattiin. Ilahduin kovasti tapaamisesta. Hän oli liikkeellä naapurinsa kanssa. Kuten jo puhelimessa, lupasimme taas "palata asiaan" ja se tarkoittaa ihan minun luokseni tulemista. Jos ei ennen joulua, niin sen jälkeen. Lähtivät kangaskauppaan ja minä kotiin päin. Rollaattori täynnä taas ostoksia. On se vaan kumma, että yksineläjälläkin riittää ostamista. No, kerran pari viikossa käyn. Pitäisi mennä pankkiin poistamaan puolison nimi yhteisestä tilistä nyt kun on jo perunkirjakin. Kohta ei ole enää mitään poistamista, kaikki hoidettu. Olen vain minä ja yksin minä.
Kirjailijoiden Helsinki on minulle tietysti syntyperäisenä helsinkiläisenä mielenkiintoinen teos. Eino Leino kertoo muun muassa Linnunlaulun Villa Kivestä, kirjailijoiden talosta, Töölönlahden rannalla, jossa minäkin kuunnellut monet esitelmät kirjailijoista, jopa heidän itsensä kertomana. Huvilahan oli aikoinaan Maila Talvion ja puolisonsa kielitieteilijä Jooseppi Mikkolan kotina. Sinne kokoontuivat vuosien ajan pitämään "kirjallista salonkia" Ilmari Kianto, Eino Leino (SE Eino Leino), Kasimir Leino, Otto Manninen, V.A. Koskenniemi, F.E. Sillanpää, Juhani Aho ja monet muut. Minun aikanani heitä ei enää Villa Kivessä näkynyt, mutta nykyajan kirjailijoita kyllä. Puolisoni sairastuttua 2003 jouduin näistä kirjallisista illoista luopumaan kuten monesta muustakin harrastuksestani. Muistaakseni olen blogissani joskus kertonut enemmänkin Villa Kivestä ja Linnunlaulun puutaloidyllistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti