KAIPAUSTA

Ovi hilseilee,
kirjoitus ovessa
hilseilee  - saako
hän, ken tästä käy,
kaiken toivonsa heittää?
Ei. On liian varhaista.
Minä olen
kuluneitten unien
hiljainen vartija.

(Bo Carpelan, suom. Caj Westerberg)


Olen lukenut Carpelanin runoja mustakantisesta kirjasta Staden, Kaupunki (kust. Opus vuonna 2006), jossa ne ovat sekä ruotsiksi että suomeksi. Runoja Helsingistä. Luin muutakin nukahtaakseni illalla. Kahden maissa otin unipillerin. Uni tuli ja vei.

Jouten olin koko eilisen päivän. Katselin täysinäistä roskapussia. Mitä turhia? Ehtii sen joskus muulloin. Ehkä tänään, ehkä huomenna. Panin pestyt pyykit kaappiin. Olin olevinani hyödyllinen.

Suomen lippu roikkui pihalla alakuloisena varressaan kiinni tuulettomassa säässä. Isänpäivä. Lähetin terveisiä pilven reunalle ja kuvittelin isäni hymyilevän. Ehkä hän pelaa siellä shakkia kavereittensa kanssa tai pesäpalloa tai tapaa sukulaisiaan, joista otti selvää sukuselvitykseensä. Pääsi pari sataa vuotta taaksepäin. Ei herroja jos ei narrejakaan.

Ikävöin puolisoa. Ihan kuin hän olisi hetken ollut vierelläni. Siihen kuuluu lehahdus, on Ruustinna kertonut. En tuntenut sellaista. Oli vain ikävä. Katselin tv:stä Hercule Poirotin hyvin hoidettuja viiksiä ja hänen harmaitten aivosolujensa työskentelyä. Murha selvisi, eikä se ollut hovimestari. Sitten siirryin Teemalle ja Kirjavaan satamaan (ohj.Howard Hawks 1944). Tästä elokuvasta kerrotaan alkaneen Humphrey Bogartin ja Lauren Bacallin rakkaus.