11. syyskuuta 2016

HYÖKKÄÄVÄ KYSYMYS

Minulla ei ole Keskon Plussa-korttia, eikä näillä näkymillä tule. En halua, että jokaista porkkananippuni ostosta seurataan tai tiedetään, kuinka monta viikunaa olen ostanut ja koska ostokset ovat tapahtuneet.

En pidä siitäkään, kun joka ikinen kassa tivaa "onko Plussa-korttia?" Joskus kysyn, eikö ilman korttia saa citymarketissa asioida? Saa, on vastaus. Olen sitäkin kysynyt, että eivätkö asiakkaat oma-aloitteisesti käytä korttiaan, jos sellainen on, odottamatta kassan kysymystä? Eivät kaikki, sanoo kassafröökynä. Kun tämä iankaikkisen ärsyttävä korttikysymys minulle tehdään, olen joskus kuulematta ja sitä myöten vastaamatta. Kassa luulee kuulossani olevan vikaa ja ryömii tiskinsä yli mahdollisimman lähelle minua toistaen kysymyksen.

Kysymyksestä ei millään konstilla pääse eroon. Olen käyttänyt sitäkin kikkaa, että ennen maksamista sanon, että korttikysymystä ei tarvitse esittää tai olen ilmoittanut jo heti, ettei korttia ole. Minusta on asiakkaan oma asia, jos ei "muista" korttia vilauttaa. Jos minulla olisi kortti, taatusti muistaisin. Korttihan hankitaan etujen takia, kolme kahvipakettia pari euroa halvemmalla esimerkiksi. "Edut" maksavat. Jo korttia hankkiessa on annettava jonkunlainen sisäänmenomaksu. On annettava tarkat henkilötiedot kaikkine lisäkysymyksineen. Tästä alkaa asiakkaan kauppakäyttäytymisen seuraaminen. Mitä ostaa ja koska ostaa? Kuinka monta banaania on vuoden aikana kaupasta hankkinut? Onko tullut ostettua yksi vai kaksi muoviämpäriä? Miten on vessapaperin laita? Onko se ollut kokovalkoista vai onko kuvioita?

Huomenna lähden taas "Helsinkiin", eikä minua kaupoissa mikään isoveli valvo ostoksistani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti