Liikenneraivo lisääntynyt. Autoilija puhunut äänekkäästi tööttinsä kautta edessään olevalle kuljettajalle, joka antoi "harmaahapsiselle vanhukselle" kulkuluvan suojatiellä. Koskahan raivo kohdistuu minuun? En ole "harmaahapsinen" kuitenkaan. Ikä taas on pelkkä numero. Mutta minulla on rollaattori. Kävelen nimittäin aika surutta katujen yli suojatietä pitkin. Jos auto on tulossa, katselen mahdollista kuolemaa suoraan silmiin ja jatkan matkaa. Tyhmän rohkeaa. Tähän asti olen selvinnyt. Lakiin kuuluu antaa tietä suojatiellä kulkevalle, jos hän on aikeissa sille astua tai jo kulkemassa. Joskus osoitan kiitollisuuttani, mutta tarkasti ajatellen, saisimme kiittää siitäkin, että autoja ajetaan kaduilla eikä jalkakäytävillä tai puistoissa yms. Miksi kiitellä, kun lakia noudatetaan? No, kohtelias elehän kiittäminen on, ettei ajeta varpaille suojatiellä ja saatankin asian huomioida. Varsinkin jos tunnen päiväni hyväksi, oloni onnelliseksi ja mieleni iloiseksi. Siis melkein aina. Tänään tunnen, mutta en liioin ole mihinkään lähdössä.
Näin isästäni ikävää unta, vaikka hän oli mukava mies ja kaikki tykkäsivät. Eläimetkin. Unessa hänellä oli jonkunlainen urheilupusakka päällään, vaikka hänellä ei ikinä sellaista ollut. Urheilupaita kylläkin pesäpalloaikoinaan. Nyt viime yönä riitelin isäni kanssa. Hän oli pannut urheilupusakan päälleen, eikä kertonut äidille, minne on menossa. Hänellä oli matkalaukku! Heräsin äkisti siihen, kun vaadin saada tietää matkalaukun tarkoituksen.
Vanhemmillani oli värikäs avioliitto, mutta se kesti vahvana äitini kuolemaan asti. Eikä isä koskaan lähtenyt matkalaukun kanssa yksin minnekään. Muutaman kerran olisi ehkä pitänyt ja pakata vaihtovaatteet. Olivat riidelleet ja äiti pani varmuusketjun päälle. Isä ei päässyt kotiin. Äitini puolestaan kerran tilasi taksin ja pyysi kuljettajaa viemään hänet Pelastusarmeijan yömajaan. Kuski oli kyllä ehdottanut hotellia mieluummin. Ajoi yömajaan, josta äiti palautui aamulla ja kertoi paikan olleen epämiellyttävän ja "kirppuja täynnä". Kotini pullisteli kaikenlaista temperamenttia.
Hörpin tässä myöhäistä aamukahvia ja kuuntelen Glenn Milleriä. Teen ehkä jotain hyödyllistäkin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti