Olen alkanut lukea Hannu Pesosen kirjaa Mehiläisestä. Ostin sen jo vuosia sitten Töölön Mehiläisen lääkärin kerrottua kirjan olemassaolosta. Se annettiin lääkäreille Mehiläisen 100 v-juhlavuonna 2009. Selailin sitä ja nyt vasta aloin toden teolla lukea.
Olen kirjoittanutkin tänne Mehiläisen historiasta, joten en siihen enää kajoa. Kuuluuhan nyt jo valtavaksi konserniksi paisunut Mehiläinen vahvasti Helsingin historiaan. Pesonen on valinnut humoristisen tarinan kirjaansa, kun johtaja Iso-Kiero sairastuu ja joutuu hoidettavaksi Mehiläisen sairaalaan. Novelli on Mika Waltarin kirjoittama ja ympätty hänen omakohtaisillakin kokemuksillaan Tunturikadun kotinsa lähellä olevasta sairaalasta ja sen lääkäreistä. Kirjailijathan eivät likikään aina tempaa tekstejään aivan tuulesta, vaan niissä on aina "omaa" mukana tavalla tai toisella. Waltarin novelli oli kuulemma löytynyt Mehiläisen arkistosta, eikä kukaan tiedä, miksi ja miten se oli sinne joutunut. Kirjailijan tyttären Satu Elstelän luvalla Pesonen sai novellin kirjassa kokonaisuudessaan julkaista. Se oli hauska juttu Iso-Kieron sairaalareissusta, johon joutui hoitoa saamaan "kiireen, stressin, syöpöttelyn ja kosteiden lounaiden synnyttämien huolestuttavien oireiden takia".
Pesosen kirja on raskas pideltävä iltaisin vuoteessa ja olen sommitellut kaikenlaisia rakennelmia lukemisen helpottamiseksi. Olen kirjassa vasta 1940-luvulla keskellä sotaa, joka kosketti myös Mehiläistä, joka jo silloin oli muuttanut alkuaikojen pienistä tiloista Huvilakadulta Töölöön. Lukeminen jatkuu, ellen välillä poikkea Otavan seitsemään kirjaan. Voin huoletta lukea montaa kirjaa samanaikaisesti sekoittamatta niitä keskenään. Yksi Otavasta saamistani kirjoista on lainassa "Stockmann Yard". Toivottavasti ystäväni nauttii kirjastani yhtä paljon naureskellen kuin minäkin.
Lähetin Helsinki-Seuraan sähköpostia ja kysyin, eikö heillä ole tapana lähettää mitään informaatiota jäsenilleen. Liityinhän seuraan jo kuukausia sitten. Stadin Slangi ja Kaupunginmuseon ystävät ovat ahkeria ottamaan yhteyttä. Kummassakin on monenmoista ohjelmaa. Nytkin pääsisin museon ystävien kanssa Päivälehden museoon sekä "salaperäiseen" Vapaamuurarien museoon ja temppeliin. Tunsin kerran (tiettävästi) erään vapaamuurarilaisen ja hän vannoi ja vakuutti, ettei heillä ole mitään kummallista eikä salattavaa ja "temppelikin" on vain heidän kokoushuoneensa.
Olen lähdössä taas stadiin kunhan olen saanut aamukahvia ja paahtoleivän viipaleen maaruuni. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti