Näin unta, että miehet eivät näe eläimiä. Siis heillä jonkinlainen optinen harha. Uni johtunee siitä, että luin jotain optisista harhoista. Muun muassa se ilmenee jääkarhussa. Karhun karvat ovat läpinäkyviä, mutta valon osuessa niihin, ihmissilmä näkee ne valkeina. Muitakin on. Monet linnut ovat värittömämpiä, miten me ne näemme. Valo tekee kepposet. Nyt sitten alitajuntani rakensi unen ja puolisolle optisen harhan.
Unessa yritin epätoivoisesti näyttää miehelleni riikinkukkoa. Lintu seisoi nurmikolla komeasti pyrstösulat levitettyinä. Puoliso näki vain tyhjän nurmikon. Meille tuli kinaa, koska pidin häntä suorastaan idioottina: riikinkukkohan on meistä parin metrin päässä ja vielä värikirjoa täynnä. Ei ole, sanoi hän ja katseli minua puolestaan kuin tyhjäpäistä. Tähän päättyi uni, emmekä päässeet yksimielisyyteen riikinkukon olemassaolosta.
Niin että todellakaan kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. M.O.T.
Kuuntelin ja katselin eilen Tamara Lundia (1941-2005) ja puolisoaan, Alexandru Ionitâ, televisiossa. Muistui mieleen aikojen takaa, kun Tamara Lund oli Suomen Teatterikoulussa ja minulla oli ilo olla katsomassa teatterikoululaisten näyttöjä. En enää muista, mistä kappaleesta Tamara näytön teki, enkä muista muittenkaan tulevien näyttelijöiden. Tamaran näyttö takasi hänelle kuitenkin ammatin. Tunsin siihen aikaan sen alan väkeä ja pääsin seuraamaan teatterimaailman tapahtumia. Muistuipa nyt mieleen kuunnellessani Tamara Lundia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti