RAKKAUS

Katselin ehkä kolmannen kerran Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvan Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County,1995) ja itkin. Elokuva perustuu James Wallerin romaaniin, Clint Eastwood ja Meryl Streep pääosissa. Tarina kertoo Francesca Johnsonin ja Robert Kincaidin rakkaudesta. Aikaa heillä tunteelleen oli neljä päivää. Sinä aikana oli elettävä koko elämä, kuten Robert sanoi. Itkin koko ajan ihan alusta alkaen, koska tiesin elokuvan lopun ja muistin juonen kokonaan.

Kävin kerran mainoskatkon aikana silittämässä puolison poskea, kun jotenkin tuntui, että se oli tehtävä. Puoliso ynisi jotain ja tulkitisn sen "mäkin rakastan sua". No, onhan meilläkin vanha avioliitto ja alkuhohto muuttunut arjen rutiiniksi jo vuosia sitten, kuten Francescankin avioliitto. Mutta ollaan pysytty leikissä mukana. Tuommoinen leffa panee aina ajattelemaan. Jo sitäkin, että miksei tavallisessa elämässä tavalliselle ihmiselle satu kohdalle noin kiihkeää, aitoa ja syvää neljän päivän rakkautta?

Olen joskus lukenut vanhoja tyttöaikojen päiväkirjojani. Odotin aina sitä Suurta Rakkautta, joita oli elokuvissa. Odotin ja toivoin. Mutta todellinen elämä ei olekaan kuten elokuvissa, eikä Robert Kincaid ole rakastajana. Yhdelle päiväkirjan sivulle olin liimannut muutaman sinisen painon alla olleen orvokin. Muistan tapauksen. Olin luullut löytäneeni Rakkauden ja Sen Oikean Matti-nimeltään. Hänhän saatteli minut usein koulusta kotiin ja kantoi laukkuani. Meillä kotona hän luki minulle ääneen Runebergia. Olin iki-ihastunut, sillä kukaan muu ei minulle ollut koskaan lukenut Runebergia. Mutta kun alkoi uusi lukukausi koulussa, Matin hehkuvan tunteen kohteena olikin eräs samalla luokalla oleva Ulla. Minä itkin ja liimasin ne kukat päiväkirjaani, vaikka en ollut niitä Matilta saanutkaan. Ajatus inhotti, jos Matti luki Ullallekin Runebergia. Se ei inhottanut, kun taas seuraavan lukukauden alettua, Matti saatteli kotiin erästä Marja-Liisaa.

Oikeassa elämässä ei siis aina löydy Suurta Rakkautta, vaikkakin rakkauksia ja rakkaita, rakastumisia. Ja tunteet ovat aitoja aivan varmasti. Rakkautta on montaa lajia ja me kukin ilmaisemme ne tavallamme. Pysytellessämme kaikkien karikkojen keskellä suhteessa, on sekin rakkautta, vaikka joillakin saattaa olla myös uhrautumista kuten elokuvan Francescalla. Kun Francescan tuhka uurnasta lensi taivaan tuuliin Rosemanin sillan kaiteen yli, valuivat kyyneleet valtoimenaan poskilleni. Robertin viimeisenä tahtona oli myös saada tuhkansa lentämään Rosemanin sillalta.  Itkin vielä, kun painoin pääni tyynylle. Käteni etsi puolison käden. Se oli lämmin ja hän nukkui. Tämäkin on rakkautta.