Mitä ne miettivät pienet linnut
metsässä syksyisessä,
kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä
ja kuuset kyynelessä?
(Eino Leino Syysmetsässä, yksi säe)
No, luvattu on kesäisempää säätä, mene ja tiedä. Tuskin hellettä sentään, josta kiitos. Mukavan kuulakasta, kun raahasin roskanyssykät. Yläkerran rouva oli tampaamassa kolmen polkupyörän seassa mattotelineellä. Kun yksi kiinnittää pyöränsä mattotelineeseen, toiset tekee perässä. Jos yksi hyppää kaivoon, hyppäävätkö muutkin? Huolto pani kieltolaput, josta seurasi muutaman polkupyörän poistuminen. Nämä kolme ovat yhä mattotelineessä kiinni. Eikö silmät todellakaan kerro, mikä mahtaa tämä kapistus olla, jossa on tankoja? Liian pitkä matka varsinaiseen pyöräkatokseen parin metrin päähän.
Pesuhoitajat kävivät. Ammattitaitoiset ja nopeat. Kehuin ja kiitin. Puoliso oli kumpaakin oikein kätellyt, kertoivat. Meillä on niin paljon helpompaa ja ihanampaa nyt kun puoliso on mukana, silmät avoinna, vastaa kysymyksiin ja kysyy "mitä on ruokaa?" Tämmöisestä on pitkä, pitkä aika. Kukaan, joka ei ole laillani kokenut tämän kaltaista sairautta kotona, ei voi aavistaa, mitenkä näinkin pienet asiat vaikuttavat elämän laatuun tehden kaikesta onnellisempaa ja iloisempaa. Jos minulla ei olisi tätä nivusvauvaa, voisin heittää vaikka parit kärrynpyörät.
Tämmöistä meillä tänään mattotelinepolkupyöristä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti