YKSINÄINEN SOTAMIES

Taas on iäkäs ihminen unohdettu huoneeseensa kuolemaan ja vielä palvelutalossa. Olen luullut näiden paikkojen olevan turvallisia, pidetään huolta, käydään katsomassa. Mutta ei. Samaa välinpitämättömyyttä kuin kaikessa muussakin. Mitä palvelu-etuliite tämmöisessä talossa tarkoittaa? Vanhat ihmiset ovat suojattomia tässä maassa, ovat sitten asumassa missä tahansa. Piittaamattomuus toisesta ihmisestä kukoistaa.

Silloin tällöin Edvard Munchin Huuto puhuttaa kuin myös sen tekijä jo senkin takia, että pariin kertaan on taulu varastettu. Tässä en kerro tästä taulusta, vaan eräästä toisesta Munchin teoksesta, jonka satuin kirpputorimyyjällä näkemään. Itse hän ei tiennyt Munchista mitään ja oli ostanut satasella taulun. Nyt kauppasi sitä hiukan korkeammalla hinnalla. Olisin voinut ostaa, mutta moraalinen minä nosti päätään ja kehoitinkin kauppiasta ottamaan taulunsa kainaloon ja menemään johonkin taidegalleriaan sitä näyttämään. Hän meni. Tuli takaisin silmät pyöreänä ja kertoi taulunsa arvoksi kaksikymmenkertaisen hinnan kuin satasen. Minulle tuli lämmin ja hyvä olo.

Kaivoin kirjahyllystä vuonna 1947 Tammen kustantaman Väinö Tannerin teoksen Näin Helsingin kasvavan. Minäkin olen nähnyt Helsingin kasvua elinaikanani. Me kaikki helsinkiläiset olemme tavalla tai toisella. Tanner kertoo Katajanokasta. Tätä seutua peitti "mökkirähjäkasvillisuus", mutta 1849 tulipalo oli sitä hävittänyt. Tanner oli nuorena poikana lukenut ahkerasti juttuja Katajanokasta Victor Pettersonin kirjoittamana Lördagen-lehdestä.  Olihan Skatta suorastaan eksoottinen ja villi paikka kalastajineen, kotieläimineen, bordelleineen sun muine jännittävyyksineen.

Tähän kategoriaan kuuluu myös Katajanokan korkeimman kallion laella oleva yksinäisen sotamiehen vartioima tykki. Sotamiehen asiana oli tykillään kertoa koko kaupungille oikea aika.Tähtitornin katolla nostettiin hiukan ennen kahtatoista pallo, joka pudotettiin alas tasan kello 12. Samalla hetkellä uljas sotamies Katajanokalla pamautti tykkinsä. Kaupunkilaiset voivat tarkistaa kellonsa. Joka päivä kello kaksitoista seisoi ryhmä hienoja herroja kello kädessä Kauppatorin laidassa katse tiukasti suunnattuna Tähtitorniin ja sen katolla olevaan palloon. Kun pallo oli pudonnut, panivat herrat kellonsa taskuun ja marssivat silloiselle Seurahuoneelle. Pöytä oli valmiiksi katettu ja herrat saivat ryyppynsä. Tanner kertoo, että tämä tarkan ajan kertominen Tähtitornissa ja Katajanokalla lopetettiin joskus 1910.

Väinö Tanner ei pitänyt Katajanokan rakentamisesta. Hänestä paikka oli "Helsingin luonnollinen kaunistus", joka pilattiin, kun päästettiin arkkitehdit piirustuslautojensa ääreen muuttamaan Katajanokan idylliä kerrostaloalueeksi. Väinö Tanner kuoli 1966, joten hän hyvin näki vielä lisää Katajanokan "pilaamisesta".