Yöt viileitä ja päivienkin jo luvattu kylmenevän. Ja niinhän se kuuluukin olla syyskuun puolen välin jälkeen. Vein puolison la-hoitoon. Menimme ennen lounasaikaa. Pantiin laitosvaatteet päälle. Pyörätuolissa lounaspöytään ja minä syötin. Mies väsyi tästä kaikesta, että vuoteeseen päästyään hoitajan avustamana, nukahti oitis. Lähdin kotiin. Panin pyykkikoneen töihin. Tänään aion tervehtimään.
Leikkauspäivästä ei ole tietoa tullut. Linkuttelen entiseen tahtiin, mutta otan hissunkissun elämän nyt kun voin. Lepään paljon ja syön kipupillereitä. Ikävöin puolisoa, vaikka päätin olla ikävöimättä.
Olen paniikissa. Ensi tiistaina saattaa tyssätä metrojen ja ratikoiden kulku. Talossa on myös vesikatko. Kumpikin asia mullistaa elämääni. Vaikka kuinka aion olla ulos menemättä, enkä enää aikoihin ole edes yleisiä kulkupelejä käyttänyt, niin panikoin jo nyt. Työmatkalaisia ja muita ratikan ja metron käyttäjiä varten pannaan bussit liikenteeseen.Taksit saattavat olla kiven alla ja vettä tarvitsen aivan varmasti saavikaupalla juuri tiistaina. Otan talteen jokaiseen kippoon.
Juuri eilen juttelin kampaajani kanssa, kuinka hemmoteltuja me nykyajan ihmiset olemme. Kun tulee joku poikkeuksellinen asia tavalliseen arkeemme, heittäydymme avuttomiksi. Kun liikennevalot eivät syystä tai toisesta ole käytössä, emme osaa ajaa. Sekameska liikenteessä syntyy heti, kun ohjaus on poissa. Kun vesi loppuu hanoista, miten siitä kammotuksesta selviää? Pitäisi vetää vessa ja pestä konepyykkiä.
Kampaaja pani eilen eteen Seiska-lehden ja vaati lukeman, että tiedän. Avasin tämän hämmästyttävän uutislehden ja sain tietää julkkisten ulosottoasioista. Nimet ja kuvat, kaikki monella sivulla framilla. Nyt kansa sitten tietää. Niin, ja minä. Mitä näilläkin tiedoilla tekee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti