Popmusiikki on jäänyt kohdallani väliin. Nuoruuteni oli iskelmien aikaa, eivätkä Beatlesitkaan 1960-luvulla erityisemmin säväyttäneet. Eilen asetuin oikein YouTuben eteen ja kaivoin tietokoneelta esille Beatles-musiikkia. Näissä katsomissani videoissa Beatles-herrat vaikuttivat ihan katsottavilta ja kuunneltavilta. Elegantin pienieleistä esiintymistä, kun vertaa tämän ajan musikanttien lavaesiintymisiin. Nyt pitää olla valoefektejä, lavasteita ja jumalatonta meteliä, eläimellisiä äännähdyksiä ja loputonta koikkelehtimista estradilla. Minusta Beatlesit myös lauloivat sanan oikeassa merkityksessä. Oikeastaan minua alkoi kaduttaa, etten ollut 1960-1970 kiinnostuneempi heidän musiikistaan.
Olisin ehtinyt Elvis Presley-huumaan mukaan 1950-luvulta lähtien, jos olisi ollut kiinnostusta. Ei ollut. Ikääkin olisi ollut jo tarpeeksi.Vasta nyt aikuisena olen mielistynyt katsellessani hänestä tehtyjä dokumentteja, elokuvia ja kuunnellut hänen lauluaan. Hänen liikehdintänsä lavalla sai maailman kukkahattutädit takajaloilleen ja oli aika, kun häntä kiellettiin heiluttelemasta ruumistaan ja jalkojaan esiintyessään. Muistan nähneeni hänen tehneen pilaa tästä jossakin konsertissaan, jonka olen tv:ssä nähnyt. Kun huomasin olevani viehättynyt Presleyn lauluista, menin levyjä ostamaan. Kuuntelin ja ihastuin lisää. Yhä nousee ihoni kananlihalle kuullessani Love Me Tender.
No, nyt olisivat sekä Beatlesit että Presley vanhoja herroja. Beatleseista kaksi kuollut ja Elviskin maan povessa. Sanonta, joka sai alkunsa jo 1960- luvulla, "Mr. Presley has left the building", on jäänyt elämään ja rockin kuningas onkin jättänyt nyt lopullisesti rakennuksen.
Minä kuuntelen YouTubesta Beatleseita ja soittelen Presleyn cd-levyjä ja nautin. Olohuoneessa jo näin iltojen pimetessä palavat kynttilät. Käperryn sohvan nurkkaan ja annan menneitten aikojen popin ja rockin tunkeutua tajuntaani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti