Huomenna puoliso kotiin. Menen hakemaan, että kaikki sujuu hyvin ja kuljettaja löytää perille. Eilen olin puolisoa tervehtimässä, syöttämässä ja ajamassa parran. Omahoitaja ja hänen sijaisensa olivat poissa, eikä lounaan jälkeen kukaan tullut auttamaan vuoteeseen. No, ensi viikolla olen kuitenkin remmissä, ajattelin ja ryhdyin toimeen. Liukulevy pakaran alle ja sitä pitkin mies sänkyyn. Onnistuin! Ja olin häpeämättömästi ylpeä itsestäni.
Fysioterapeutti tuli tervehtimään ja kerroin kotipatjan vaihdosta ja liukulevyn saamisesta kotiin. Olin jo kyllä edellispäivänä soittanut apuvälinelainaamoon ja selittänyt syyn, miksi haluan ohuemman patjan kuin 20 cm korkean. Se vaihdetaan matalampaan, 12cm, myös painehaavaystävälliseen sähköpatjaan, että saan kotonakin miehen liukulevyn avustamana vuoteeseen. Korkeusero vuoteen ja pyörätuolin kesken tasoittuu ja liukulevy toimii niin ollen. Vuode on jo alimmassa asennossa. Puolison jalat nimittäin kantavat nyt sen verran, että emme ainakaan hyvinä päivinä nosturia tarvitse. No, patjan vaihto ei noin vain minun ja lainaamon välillä onnistu. Siihen tarvitaan korkeampi taho ja se tarkoittaa juuri fysioterapeutin ja lääkärin lausuntoja.
Missä olit silloin, kun Estonia upposi 20 vuotta sitten? Olin kotona ja pikkuserkkuni K soitti ja käski avata television. Avasin ja näky mereltä oli kamalaa katsottavaa. Voin suorastaan huonosti ajatellessani niitä satoja ihmisiä uppoavassa laivassa ja niitä, jotka kuolivat aalloissa ja pelastusveneissä. Aina ollessani laivamatkalla taustalla mielessäni on pelko, jos jotain ikävää tapahtuu. Sama tunne lentokoneessa. Estonian pohjaan menosta on kulunut aikaa, mutta tapaus ei unohdu. Ei varsinkaan henkilöiltä, jotka menettivät omaisia tai ystäviä. Minä katselin kauhun sekaisin tuntein televisioruutua. Korkeita aaltoja, myrskyä, hyytävää kylmyyttä, taistelua elämästä ja kuolemasta. Tapauksen jälkeen alettiin kiinnittää huomiota laivojen rakenteisiin, tehtiin parannuksia, ettei vastaavaa enää pääsisi tapahtumaan. Estonian keula repesi ja vesi tulvi sisälle. Laiva upposi vieden satoja ihmisiä mennessään. Vuosia myöhemmin New Yorkin Manhattanilla koettiin myös kauhunhetkiä, kun WTC-tornit sortuivat ja siinä kuoli tuhansia. Nyt ei ollut luonto asialla, vaan ihmiset hirmuteollaan saivat tämän aikaan. Koin taas vahvoja tunteita ruudun äärellä. Tornien sortumisen jälkeen jokainen ihminen tunsi sanan terrorismi.
Olen aina ollut aamuvirkku, paitsi kouluaikana. Nytkin kello käy vasta seitsemää, ulkona vielä pimeää, eikä mistään kuulu mitään. Tiputtelin kahvia itselleni ja paahdoin leipäviipaleen, panin ahvenanmaalaista Kastelholm-juustoa päälle. Joskus siis kotimaistakin, vaikka sydämeni kuuluukin ranskalaisille juustoille. Ranskan presidentti Charles de Gaulle ihmetteli kerran, miten hän voi hallita maata, jossa on 246 erilaista juustoa? Hän aloitti juustomaan hallitsemisen 1950-luvulla.
Huomenna toivotan puolison tervetulleeksi kotiin. Vuode on jo sijattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti