TAAS LEIKATAAN

Mennä huristi monta päivää, kunnes taas tänne ehdin istahtaa. Kiirusta on pitänyt. Puolisoa käynyt Kotisairaala huoltamassa parina päivänä, Kotiavusta pesijät, tuuraaja tänään. Minä röntgenissä ja tietokonetomografiassa ja sitten kuulemassa tulokset. Kyllä, ja jälleen leikkauspöydälle. Yksi luu poikki, rasitusvammoja, ruuveja irti (ei päässä) ja metallilevykin lonkassa mennyt mäskäksi. Niin että ei tarvitse ihmetellä, jos vähän liikkuminen ottaa kipiää. Ensi viikolla palaverissaan ortopedit päättävät, koska minut taas avataan. On tämä semmoista rumbaa että. Puolisolle sosiaalitoimiston on hankittava paikka. Voi tulla äkkilähtö leikkauspöydälle.

Toinen tuuraajista vaihtuu vuoden vaihteessa. Kuka tulee ja minkälainen? Ventovieraaseen olen huono luottamaan, vaikka jokikinen on alussa ollut vieras. Nykyaikana kun ei tiedä ja kaikenlaista kuulee. Koti kaikkine tavaroineen jää yksin vieraan kanssa. Puoliso nukkuu, ei kuule eikä näe, eikä osaa reagoida. Siihen aikaan, kun vielä pidin siivoojaa, yksi oli epärehellinen. Vei pientä tavaraa, jota heti en osannut edes kaivata. Jäi kiinni ja luovutti avaimet. Olin niin nuori ja luottavainen. Enää en ole kumpaakaan.

Tänään olen jostain syystä ajatellut paljon isääni. Hänenkin kuolemastaan jo parikymmentä vuotta. Olin isän tyttö aina. Ainoa lapsi. Isä leikki kanssani, luki satuja, keksi niitä itse. Hän oli iloinen ja ulospäin suuntautunut ihminen. Mukava seuramies. Hänestä pidettiin. Eläimetkin. Hän oli se, joka piti pöytäpuheen, kun oli vieraita. Semmoisen humoristisen. Isäni osasi piirtää ja maalata kuten äitinikin. Minä olen väliin putoaja. Isä jäi aikanaan leskeksi ja säällisen ajan kuluttua sai naisseuraa, jonka täydestä sydämestäni soin. Hän kävi ikäihmisten päivätansseissa ja ajeli autollaan milloin minnekin. Sitten ajoi edessään olevan kuorma-auton lavan alle ja pyysin poliisia ottamaan ajokortin pois, kun isä oli kuulusteltavana. Minä menin mukaan. Tähän tapaukseen loppuivat isäni ajot. Auto ruttaantui, mutta isä ei edes loukkaantunut. Hän alkoi käyttää raitiovaunuja ja takseja. Isä eli äidin kuoleman jälkeen seitsemän vuotta. Minä laskin hänet uurnassa Hietaniemen hautausmaalle sukuhautaan vaimonsa viereen.

Viikonloppua kohti taas mennään. Huomenna ei ole onneksi ohjelmaa. Voisin olla vaikka yöpaidassa koko päivän. En ole. Mutta puuteria en nenälle pane, enkä sukkia jalkaan.