Nyt ainakin meilläpäin semmoinen sää, jota tykkään katsella ikkunasta, Ja jos olisin Kasimir Leinon sanoin Myrskylintu, laulaisin tähän tapaan:
Kun myrsky mylvii ja laine laulaa
ja vasten louhia loiskuaa,
kun honka huojuu ja näre notkuu
ja vaahto pärskien roiskuaa
mä silloin nautin ja riemurinnoin
mä halki ilmojen kiitelen
ja laulan luontoa, maailmoita
ja elontaistoa ihmisten...
Kuten me kaikki tiedämme, oli Kasimir Leino (1866-1919) Eino Leinon (1878-1926) vanhempi veli, runoilija hänkin, vaan runoilijana jäänyt veljensä varjoon. Hän uurasti muilla aloilla ja minun ilokseni jättänyt jälkeensä muutamia hienoja runoja.
Pihan koivupuut, nuo paksut ja korkeat, huojuvat melkein tyveä myöten tuulen voimasta. Sadepisarat lyövät ikkunoihin, taivas harmaa, vaan ei lohduttoman näköinen. Näin pitää syksyllä ollakin. Tänään on sisäpäivä, jotta myrskytkööt.
Vielä kaksi käyntiä puolison luo ja jälkimmäisellä tuon hänet kotiin. Hän syö itse! Hän juo itse! Hän pääsee paremmin vuoteeseen enemmän kantavilla jaloilla. Tarvitaan kuitenkin liukulevy alle avittamaan. Haluan semmoisen kotiin. Myös tahdon sähköpatjan vaihdettavaksi tavalliseen, joka alunalkaen oli kotiin tuodussa sairaalavuoteessa. On todettu tutinan patjassa olevan pahaksi ja sairaalatkin kiireen vilkkaa ovat patjanvaihtopuuhissa. Soitin jo Kotiapuun, jonka kautta vaihdon pitäisi tapahtua eli sanan mennä apuvälinepalveluun. Olen tutustunut kinestetiikan saloihin. Hoitajan kanssa pitkät keskustelut. Kun olemme kerran päässeet näin hyvään alkuun, periksi ei anneta, vaan minäkin kotona teen kaikkeni puolison toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Sanoo onneton luustoni mitä vaan, aion riskeerata vaikkakaan en tyhmän lailla.
Että tämöistä tänään, syyskuun sateisena torstaina Katajanokalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti