HS:n kuukausiliitteesä on hauska kuvasarja Helsingistä ennen ja nyt vaihtokuvina. Moni rakennus samannäköinen kuin ennen, entisöitynä vanhaa kunnioittaen. Ympäristö tietysti muuttunut, puut kasvaneet tai uusia, taloja pykätty viereen, pitkät naisten hameet muuttuneet minikokoisiksi. Minäkin blogissani joskus kirjoitellut joistakin näistä paikoista kuten Korkeasaaren alusta, Kaisaniemen ravintolasta, Vanhasta Kauppahallista jne. Samoja lähdekirjoja käyttäen kuin Nyt-kuukausiliite. Pidän näistä vertailuista ja syvästi suren, kun jokin rakennus on romutettu uuden tieltä. Kuvasarjaa on lysti katsella ja nähdä, miltä Stadi on näyttänyt 125 vuotta sitten.
Signe Brander 1900-luvun alussa ikuisti kamerallaan silloista Helsinkiä, josta olemme hänelle kiitollisia. Branderista on kirjoitettu paljon, jopa minäkin blogissa. Hänen valokuviaan on kirjoissa ja näyttelyissä. Brander oli valokuvaajanaiseksi aikamoinen jehu ja sai ihmetystä aikaan sukupuolensa takia. Nainen ja erittäin raskas kamera turuilla ja toreilla vuodenajasta riippumatta.
Seuraavaksi siirryn ilman aasinsiltaa 1800-luvun rotuoppiin, josta myös luin Helsingin Sanomista. Asiahan oli niin tämän opin mukaisesti, että viina ei sovi missään tapauksessa intiaaneille, eskimoille eikä totisesti ainakaan suomea puhuville suomalaisille. Jälkimmäistä kansanryhmää pidettiin alempiarvoisena verrattuna ruotsia puhuviin. No, ruotsinkieliset kuuluivat suurelta osin ylempään keskiluokkaan ja yläluokkaan. Olivat ehdottomasti bättre folkia. Joissakin kodeissa puhuttiin kyllä ranskaakin. Se se vasta hienoa oli. Ajat ja tavat ovat muuttuneet ja ruotsinkieli on vähemmistönä nykyisin Suomessa. Jopa venäjää puhutaan enemmän. Englanti tuppautuu kaikkialle ja varsinkin nuorten kieli on englantivoittoista. Tosin kuulee vanhemmankin väestön puhuvan tätä kieltä ja se kyllä särähtää minun korvaani. Pääministerikin on joutunut kieli-ihmisten hampaisiin liian rentojen sanavalintojensa takia. Hän otti vaarin ja puhuu nyt kirjakieltä virallisissa tilaisuuksissa.
Joskus mietin, mahdanko olla liiaksi tapoihini kangistunut, kun kaikki uudet asiat eivät hetikään saa siunaustani? Haikailen hyvien tapojen, kauniin puheen, välittämisen ja siistin pukeutumisen perään. Onneksi on jo niin viileää, että herraihmisten paidattomuus on kadonnut katukuvasta. Aikamoinen näky, kun vastaan asteli tuuhealla karvoituksella ja hikipisaroilla verhottu mieshenkilö ilman ruumiinsa yläosaa peittävää vaatekappaletta. Olenko tiukkapipoinen? Olen ja en. Hyväksyn toki muutoksia, mutta niiden pitäisi olla hyvän maun mukaisia ja ketään loukkaamattomia. Mutta sitä en tule koskaan hyväksymään, kun vuonna 1897 valmistunut Theodor Höijerin suunnittelema talo Alfred Norrménille purettiin vuonna 1960. Tilalle tuli se, mikä siinä Katajanokan sillan kupeessa kököttää, valkoinen "sokeripala", Alvar Aallon Enso-rakennus. Virhe! Korvaamaton virhe! Joskus Norrménin palatsin kuva on ollut vaihtokuvana Helsingin Sanomissa ennen ja nyt-palstalla. Melkein itken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti