Monissa kaupungeissa maailmalla on obeliskeja. Helsingissäkin on. Jos kiireisellä Kauppatorilla antaa katseen lipua pitemmälle, niin se kohtaa Keisarinnan kiven. Varmastikaan ulkomaalaistaustaiset torimyyjät, eivätkä kaikki kotoperäisetkään, tiedä, miksi se niin juhlallisena siinä seisoo huipussaan komea kaksipäinen kotka. Kotka tosin oli jonkun aikaa poiskin poliittisista syistä, mutta nyt seesteisempänä aikana sitä ilman taka-ajatuksia voi taas näyttää.
Niin, miksi meillä on tuo obeliski? Oli toukokuun loppupuoli vuonna 1833. Helsinki sai arvovieraita Venäjältä.Höyrylaiva Ishora lähestyi kaupunkia tuoden mukanaan keisarin puolisoineen. Laivan ratakset kauhoivat vettä ja Ishora ankkuroitui sen paikan lähelle, missä nyt on obeliski. Tämä ei ollut Nikolain ensimmäinen vierailu täällä, mutta puolisolla, Aleksandra Feodorowna, se oli. Kansaa oli vastassa ja kansa hurrasi pariskunnalle. Hurrasi vielä enemmän, kun keisari esitteli almaisilleen keisarinnansa suutelemalla tätä. Eläköönhuudot täyttivät torin. Tätä herttaista tapausta ja koko vierailua kunnioitettiin kaksi vuotta myöhemmin obeliskilla, joka vieläkin kantaa nimeä Keisarinnan kivi.
Ajaessani kotiin tai kotoa pois Kauppatorin ohi, katselen haikeana keväästä ryöppyävää toria kojuineen ja ihmisineen. Koska sinne pääsen? Puoliso ei jaksa istua niin kauaa pyörätuolissa, pitäisi aloittaa ensin pihalla istuksimisesta. Tuuraajatunnit ovat lyhyitä, aika ei tahdo riittää. Pitäisi organisoida niin, että vain torikäynti, ei muuta. Vanha kauppahallikin, jos se on jo avattu remontin jälkeen. Kupposelle Jugendsaliin. Kyllä, näin se on tehtävä. Siis kerrankin pelkkää hauskaa ja mielenkiintoista. Rollaattori ei tähän sovi, kyynärkeppi se olla pitää. Jos kantamuksia, taksilla Aschanilta Jugendsalista kotiin. Viitseliäisyydestä se on usein kiinni vaivaisellakin.
Tänään on luvassa ukkosta. Hellettä pukkaa ja usein me maksamme sen salamoilla ja jyrinöillä. Kaupungin kerrostalossa nautin näinkin rajuista luonnonilmiöistä. Mökillä toista. Pelkäsin ja ihan vimmatusti. Kaikesta huolimatta koetin koiria rauhoitella, mutta ne vaistosivat kauhun.Salama iski isoon mäntyyn pirtin ikkunan edessä. Onneksi kaatui talosta poispäin.Mökki oli kallion päällä ja tuntui kuin se olisi tärähdellyt. Ukkonen pruukaa kiertää vedet, järvet,mutta kun hollille osuu, on se semmoista näytelmää, jota syvästi kunnioittaen ja ihmisen avuttomuuden tuntien katselee.Ei meille mitään koskaan tapahtunut puuhun iskenyttä salamaa paitsi, mutta joskus muistuu mieleen nuo taivaan täyttäneet leimaukset ja niitä seuraavat mahtavat jylyt. Ehkä tänään tai jonain toisena päivänä kesän mittaan, saan istua parvekkeella nauttimassa "pitkäisen" voimasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti