Eilen kampaajareissun yhteydessä Hakaniemen hallissa. Graavia lohta ja muuta kalaherkkua lisukkeineen. Kotona keitin varhaisperunoita ja aterian nautin valkoviinin kera. Etten sanoisi että hyvää ja sanonkin. Sairaalassakin olin. Myös tänään. Jo kolmatta päivää puoliso olosuhteet huomioon ottaen suorastaan pirteä. Pitää kysyä, jätettiinkö se yksi lääke pois, jonka pyysin lopettamaan, kun olen ollut varma, että se vaikuttaa mieheen väsyttävästi ja tekee entistä enemmän aggressiiviseksi. Hoitajatkin kehuivat tänään hänen yhteistyöhalukkuuttaan. On istunut pyörätuolissa, vaikka eilen vielä minulle vakuutettiin sen olevan mahdotonta. Hän yllätti minut sanomalla, kun kahvia tuotiin: täällä tuoksuu kahvi. Tämä oli pieni asia, mutta minulle suuri, sillä hän ei ole yleensä aistimuksistaan kuukausiin puhunut.Pyynnöstäni on aloitettu korvien puhdistus. Vaikkua. Olen käynyt keskusteluja osaston lääkärin kanssa samoin kuin päivittäin omahoitajan. Ja vastannut jälleen kysymykseen: jaksatteko varmasti kotona hoitaa? Kuinkahan monta kertaa olen näiden vuosien aikana tuohonkin vastannut? Tiedän voimani, olen täyspäinen ja aivan varmasti teen asialle jotain, jos en enää jaksa.
Olen alkanut nukkua öisin paremmin, kun suurin huoli puolisosta on ainakin tällä hetkellä poissa. Tänään kyllä sydän hypähti, kun hoitaja kertoi miehen kaatuneen pyörätuolista lattialle. Eivät olleet sitoneet, vaikka olen sanonut, että niin pitää tehdä, kun hän alkaa olla pyörätuolissa. Kolhuja ei tullut, olivat tehneet heti pienimuotoisen tutkimuksen.Uskalsivat sentään minulle kertoa. Sairaala on toisaalta hyvin vaarallinen paikka.
Sataa ripeksi, kun kyynärkeppeilin ratikkaan. Aivan täynnä väkeä, kolmet lastenvaunutkin. Stockmann näkyi muiden isojen kauppojen lailla olevan auki tänään Helatorstaina ja niinpä perheet lapsineen hyödynsivät tätä päivää ja ei kun ostoksille.Minä ajoin suoraan kotiin ja mietin koko ajan, avaanko sateensuojan pysäkillä. En avannut. Yhden pihan poikki ja sitten olen omalla pihalla. Sade oli niin hienoa, enemmän kuin sateista sumua, eikä uusi hiuslookini tuntunut edes kärsivän kosteudesta.
Oikeastaan pari pysäkin väliä ratikassa oli tuskien taivalta. Viereeni istuutui hyvin pitkä mies, joka haisi. Tunkkanen, pesemätön haju vaatteissa ja ihossa. Minun oli otettava paperinenäliina nenän eteen. Olin vienosti siihen yskivinäni. Onneksi hän lähti, mutta jätti jälkeensä pitkään kestävän kammottavan lemahduksen. Muistan joskus lukeneeni raitiovaunujen alun ajoilta kieltoja, mitkä estävät vaunuun nousun. Yksi kielloista oli paha haju!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti